Asiakkaamme

Työyhteisönsä voimavaroja kanssamme kehittäneitä yrityksiä on jo yli 70!

Toimimme hyvinvoinnin kehittämisen kumppanina muun muassa Bonavalla.

Helvar

Helvar halusi tarjota henkilökunnalleen Suomessa, Ruotsissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa työkalut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen. He valitsivat Liftedin englanninkielisen valmennusalustan palvelemaan kaikkia työntekijöitään globaalisti. Valmennuksen tuloksena helvarilaiset oppivat viisaampia työtapoja ja tulivat tietoisemmiksi hyvinvoinnistaan.

PHZ Full Stack

PHZ Full Stack Oy:n kanssa keskityimme etenkin sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyden ennaltaehkäisyyn sekä yhteisöllisyyden tunteen vahvistamiseen organisaatiossa. Valmennuksen myötä työntekijöiden itsensä johtamisen taidot kehittyivät, ja tiimihenki kasvoi.

Toimihenkilöliitto ERTO

Lifted WAAS -palvelun jäsenilleen tarjoava ERTO on tarjonnut heille aiemmin myös palvelun edeltäjän, Lifted WORK -valmennuksen, ja vieläpä kahdesti. Tulokset olivat sekä merkittävät että pysyvät: jopa 81% osallistuneista raportoi pysyvistä tapamuutoksista kuusi kuukautta valmennuksen jälkeen.

Myös nämä yritykset ovat luottaneet palveluihimme:

Lifted x Meltwater

Lifted x Luona

Kun työntekijäsi voivat hyvin, työyhteisösi on parhaimmillaan

91%

valmennettavistamme kokee valmennuksen hyödylliseksi

83%

valmennettavistamme kokee valmennuksen laadukkaaksi

91%

valmennettavistamme suosittelisi valmennusta ystävälleen tai kollegalleen

Mitkä ovat työyhteisönne kipukohtia?

Varaa organisaatiollenne ilmainen workshop (ovh. 1500 euroa), jossa kartoitamme työyhteisönne hyvinvoinnin nykytilan, tarpeet ja tavoitteet ja autamme teitä löytämään juuri teidän tarpeitanne vastaavat työkalut voimavarojenne kehittämiseen yksilö- ja organisaatiotasolla.

Workshop on varattavissa vähintään 50 hengen organisaatioille, ja sen kesto on 90 minuuttia.

Scroll to Top