facebook_pixel

Tuntuuko joskus siltä, että ärsyttää tai olet surumielinen, etkä oikein tiedä edes syytä. Sen kuitenkin tiedät, että tunteesta olisi kiva päästä eroon, mutta keinot puuttuvat. Tässä kirjoituksessa annamme helpot vinkit surumielisyyden hoitoon!

Varmista fyysinen perushyvinvointisi!

Tämä voi kuulostaa liiankin helpolta, mutta auttaa minua jo suurimmassa osassa ärsytystapauksista. Kun siis seuraavan kerran olo tuntuu surumieliseltä, tarkista onko fyysinen puolesi reilassa: oletko kenties nälkäinen, väsynyt, kylmissäsi tai oletko syönyt (liikaa) huonoa ruokaa ja aiheuttanut näin tulehdustilan elimistöösi? Kun itselleni on päässyt käymään näin eli vastaan johonkin edellä mainituista kyllä, olo helpottuu tämän tiedostettuani huomattavasti: “Eihän tässä mikään ole oikeasti hätänä, olen vain nälkäinen ja väsynyt – isossa kuvassa kaikki on reilassa!” ja olo joko kohenee heti tai ainakin tietää ratkaisun, jolla se tulee kohenemaan (-> syö & lepää). Tällöin ei ole mitään syytä jatkaa ikävän tunteen parissa painimista.

Valitettavasti monet suomalaiset syövät heille sopimatonta ravintoa ja kärsivät matala-asteisesta tulehduksesta. Tätä saattaa olla jatkunut niin kauan, ettei sitä enää edes huomaa! Kuitenkin, mikäli tunnet turvotusta, ilmavaivoja tai väsymystä, saattaisit hyötyä hyvinkin pienistä korjauksista ruokavaliossasi. Hyvä fyysinen terveys paremman ruokavalion, liikkumisen, rentoutumisen ja stressinpoiston kautta onkin vain viikon mittaisen Lifted START -valmennuksen tavoite.

surumielisyys_kuksa

Tsekkaa psyykkinen perustasi

Onko sinulle tullut vasta pettymyksiä tai onko joku sanonut sinulle pahasti? Tai onko sinulla olo, että sinun on pakko saada jotain itseäsi miellyttävää (engl. “cravings” tai “clinging onto something”) tai pakko vältellä jotain ikävää? Onko sinulla kenties jatkuva pieni stressi siitä, että olisi pakko saada jotain tehdyksi? Etenkin harjoittamaton mieli etsiytyy helposti lähes koko ajan edellä kuvattuihin ajatusmalleihin, eli kohti nautintoa ja pois kivusta, mutta voit astua ulos tästä kierteestä  ja samalla rauhoittua sekä parantaa mielialaasi keskittymällä nykyhetkeen. Vaikka asioiden tavoitteleminen onkin elämässä tärkeää ja antaa suuntaa, sen ei pitäisi olla pakkomielteistä. Ei ole terveellistä pitää jatkuvasti yllä mielentilaa, että on “pakko” tehdä jotain tai saavuttaa tietty asia. Mikäli sidot henkisen hyvinvointisi tällaisten ulkoisten maalien saavuttamiseen, et voi ikinä elää täysin tasapainossa. Tämä ei silti tarkoita ettetkö voisi työskennellä intohimoisesti jotain tavoitetta kohti, mutta sinun kannattaa tehdä se stressaamatta lopputuloksesta.

Älä samaistu edellä mainittuihin tunnetiloihin.

Älä juutu esimerkiksi ajatusmalliin “minä olen väsynyt ja minua ärsyttää”. Tiedosta toki väsymyksentunteesi ja sen mahdollisesti aiheuttama paha olo, mutta anna sen sitten mahdollisuuksien mukaan lipua ohi. Älä jää painimaan sen kanssa tai verbaalisesti vahvista ajatusmallia jossa sidot itseäsi syvemmälle tähän väsymykseen ja ikävään mielentilaan. Ennemmin kannattaisi ajatella: ”Minulla on väsynyt ja ärsyyntynyt olo”. Pieni ero kielessä, mutta kieli mallintaa ympäröivää todellisuutta ja vaikuttaa siihen miten koemme sen. Parempi siis, että sinulla on tietty mielentila, mutta sinä et ole ko. mielentilasi.

On myös erittäin hyödyllistä oppia tunnistamaan ja siten mahdollisimman aikaisessa vaiheessa estämään nämä edellä mainitut fyysiset ja psyykkiset stressin laukaisijat.

surumielisyys_luonto

Tiedosta tunteesi ja niihin sidoksissa olevat tuntemukset kehossasi

Nykyisin monet ihmiset eivät aina edes tiedosta mitä he tuntevat! Tuntuu vain, että on vähän sekaisin, stressissä ja ärsyttää. Onneksi tunteiden tiedostamistakin voi harjoitella. Tällainen treeni auttaa myös huomaamaan millaisiin fyysisiin olotiloihin tunteet liittyvät ja opit näin tunnistamaan kehosi tuntemuksia helpommin ja kokonaisvaltaisemmin – tunteethan nimittäin eivät ole vain pään sisällä, vaan ilmenevät koko kehossa (siksi me esimerkiksi rakastuessamme kuvailemme monesti että tunne lähtee sydämestämme).

Tunteiden tiedostamiseen auttavat erilaiset toiminnot kuten häiriöiden poistaminen ja sitten itseensä keskittyminen. Sulje siis kotona ollessasi TV, stereot, puhelimet ja muut häiriötekijät ja rauhoitu itsesi luokse istumalla rauhassa selkä suorassa, jolloin hengitys kulkee hyvin ja kroppasi voi rentoutua ilman että kuitenkaan nukahdat. Rauhoitu sitten edelleen esimerkiksi keskittymällä kehosi aistimuksiin tai hengitykseen. Syvään hengittäminen aktivoi parasympaattista hermostoamme (ns. lepohermosto) ja saa meidät rentoutumaan, jolloin pulssi laskee ja olo kevenee. Myös ohjattu meditaatio tai jooga ovat loistavia keinoja oman itsensä tuntemiseen, sillä myös kuunteleminen on ihmiskehoa rauhoittava fysiologinen toiminto.

Hardcore stuff

Mikäli äskeistä kappaletta lukiessasi mieleesi heräsi lähinnä pelko ja ajatus siitä, että et voi mitenkään kestää omia ajatuksiasi jos taustalla ei ole jotain hälyä, kuten TV auki, tai jos pitäisi olla paikallaan kauemmin kuin 10 min, kannattaa miettiä josko keskittymiskykysi kaipaisi terästämistä. Mikäli taas henkisesti paha olo yllättää aina kun rauhoitut etkä pysty itseäsi tarkkailemalla löytämään siihen syitä, kannattaa kokeilla esimerkiksi terapiaa. Ammattiauttaja saattaa pystyä valmentamaan sinut kohtaamaan ja voittamaan pahan olosi lähteet.

sosiaalisuus_poistaa_surumielisyyttä

Loppukaneettina todettakoon, että vaikka olisitkin jo sinut itsesi kanssa ja tiedostaisit hyvin mielesi ja tunteidesi oikkuja, kannattaa muistaa että kenelläkään ei ole aina kivaa koko ajan. Vaikka olisit kuinka tiedostava, ei se tarkoita että koko aikaa olisi superhyvä fiilis. Elämään kuuluu 100% varmuudella pettymyksiä ja ikäviä tuntemuksia. Isoin ero on siinä, miten ne pystyy käsittelemään, ja tutkimusten mukaan tiedostavat ihmiset käsittelevät ikävät asiat nopeammin ja pystyvät sitten ”jatkamaan matkaa”.

Lopuksi voin suositella sinua liittymään ilmaiseen webinaariimme. Opit webinaarissa kuinka voit saavuttaa niin fyysisesti kuin henkisestikin terveellinen elämäntyylin 30 päivässä.

Liity webinaariin ilmaiseksi tästä.

Lifted on valmentajatiimi, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin innostavissa valmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tehokkaat verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet jo tuhansia nostamaan elämänlaatunsa sekä suorituskykynsä uudelle tasolle. Get inspired, get Lifted!