Lifted-valmennettavan tarina: Työterveystarkastuksen tulokset tulivat shokkina – ”Uskoin eläväni terveellisesti”

Valmennettavan tarina -juttusarja saa jatkoa pitkän tauon jälkeen! Haastattelimme Fazer Leipomoiden työyhteisövalmennuksessa mukana olevaa Jyrkiä. Jyrki kertoo valmennusmatkastaan ja sen tuomasta elämänmuutoksesta omin sanoin.

Millainen oli tilanteesi Lifted-valmennuksen alkaessa?

Lähdin mukaan valmennukseen vajaa vuosi sitten. Tilanteeni tuolloin oli melko perinteinen: 44-vuotias suomalainen mies. Olin normaalipainoinen, mutta minulla oli suomalaisille tyypillistä keskivartalolihavuutta. Söin hyviä ruoka-aineita, mutta ruokailurytmi oli täysin kateissa. Liikuin, mutta epäsäännöllisesti ja huonosti, ja nukkuminen oli tosi huonoa.

Kuvittelin tekeväni asioita keskivertohyvin, mutta kun sain työterveydeltä kutsun määräaikaistarkastukseen ja ilmeni, että verensokeri, verenpaine, kolesteroli ja rasva-arvot yleensä olivat punaisella eli yli suositeltujen rajojen, olin järkyttynyt. Uskoin eläväni terveellisesti. Verensokerilääkitys aloitettiin saman tien.

Mikä on nykytilanteesi? Mitä matkan varrella on tapahtunut?

Viime lääkärintarkastuksessa kaikki oli hyvin: verenpaineeni on normalisoitunut ja kaikki arvot ovat kunnossa. Verensokerilääkitys on lopetettu eikä lääkkeisiin ole enää tarvetta. Seuraava tarkastus on vasta vuoden päästä. Silloin katsotaan, miten tilanne on kehittynyt.

Olotilani on muuttunut radikaalisti: painoa on tippunut 15 kg, enkä ole edes laihduttanut. Liikkuvuus on parantunut ja jaksaminen on paljon paremmalla tolalla. Enää en ala puuskuttaa niin helposti ja pääsen helposti kyykkyyn.

Toinen konkreettinen muutos on alaselän jumien katoaminen. Aiemmin kärsin niistä pari kertaa vuodessa, mutta nyt ne olotilat ovat jääneet kokonaan pois. Olen panostanut liikkuvuuteen, ja lähes vuoteen ei ole ollut selkä jumissa.

Huonot uutiset olivat muutosprosessin alku.

Mitä muutoksia olet tehnyt arkeesi?

Lifted-valmennuksen alkaessa tein alkuun joogaohjelmia. Sitten siirryin tekemään kehonpainotreenejä, viimeisimpänä suoritin treenipankista löytyvän kahden kuukauden Lifted FIT -ohjelman. Sen jälkeen olen tehnyt sekä kehonpainotreenejä että joogaharjoituksia oman fiiliksen mukaan pyöräilyn ja lenkkeilyn ohessa.

Ruokailuun sain valmennuksesta apua etenkin rytmittämiseen. Ennen söin vain aamuin illoin, nykyisin myös päivällä. Ostoskoriin valikoituu nykyisin laadukkaampia ruoka-aineita, sillä syön paljon enemmän kasviksia, jonka lisäksi punainen liha on jäänyt käytännössä kokonaan. Tosin siihen suuntaan se oli menossa jo ennen valmennusta.

Mitä tulee nukkumiseen, olen lakannut selittelemästä itselleni, etten tarvitse paljon unta. Ennen nukuin aivan liian vähän, noin 4–5 tuntia per yö. Nykyisin pyrin vähintään kahdeksan tunnin yöuniin. Olen aina ollut melkoinen aamuvirkku, joten arkena menen yhdeksältä nukkumaan ja herään viideltä. Viikonloppuisin voin joustaa, mutta mieluiten en. Herään noin kuuden aikaan. Ero entiseen on todella suuri, kaikin puolin.

Miten rutiinisi ovat muuttuneet?

Ennen vanhaan, kun en nukkunut yöllä, jouduin ottamaan päiväunet harva se päivä. Nyt varmistan, että saan vähintään kahdeksan tunnin yöunet, minkä ansiosta olen päässyt luopumaan päiväunista käytännössä kokonaan. Päikkäreiden sijaan sain valmennuksesta hyvän idean työpäivän jälkeiseen palautumiseen. Musiikin kuuntelusta tai lukemisesta on tullut minulle tapa, jolla katkaista työpäivä ja siirtyä vapaalle. Se on ollut minulle ihan älyttömän hyvä juttu.

Aikasemmin työ ja vapaa-aika sekoittuivat muutenkin keskenään. Jos olin lenkillä ja puhelin soi, oli pakko vastata siihen. Nyt olen poistanut puhelimestani sähköpostit kokonaan, sillä parempien yöunien ja palautumisen myötä pystyn hoitamaan ne työaikana.

Liikuntaakin tulee nykyisin harrastettua säännöllisemmin. Aikaisemmin treenasin erittäin kovalla sykkeellä, jolloin palautuminen vei useita päiviä. Nykyisin panostan aiempaa kevyempiin, mutta useammin tehtäviin, treeneihin sekä arkiliikuntaan, esimerkiksi hissin käyttö on jäänyt minulta kokonaan pois. Myös työpäivän aikana on tullut pidettyä pieniä venyttelyhetkiä ja esimerkiksi hissiä en käytä enää ollenkaan, vaan valitsen aina portaat.

Lifted-uutiskirje

Mikä on suurin valmennuksesta saamasi hyöty?

Ajatusmaailmani on mullistunut täysin: tämä ei ole pikamatka, vaan elämänmittainen projekti. Aiemmin olin huolissani terveydestäni. Nyt olen kuitenkin vuoden rypistyksellä saanut sen sille tasolle, ettei ole akuuttia hätää. Olen antanut itselleni enemmän siimaa ja ymmärtänyt, ettei ehdoton kuri toimi ainakaan omalta osaltani. Kun asiat eivät mene suunnitellun mukaan, ja sitähän tapahtuu, jätän itseni ruoskimisen vähemmälle ja muistutan itseäni armollisuudesta. Enää en jahtaa pikavoittoja, vaan pyrin nauttimaan matkasta.

Mikä motivoi sinua elämäntapamuutokseen?

Konkreettisen kehityksen huomaaminen paitsi veriarvoissa myös omassa olotilassani motivoi minua todella paljon. Esimerkiksi joogassa olen ajan myötä oppinut liikkeitä, joihin alkuun ajattelin, etten ikinä pysty. Vaikka alun ehdottomuus olikin vaikeaa, tajuan nyt, että eihän tässä ole kiire mihinkään. Tuntuu, että olen päässyt vasta alkuun.

Matkan varrella kannustusta tarjoavat innostavat, helposti lähestyttävät valmentajat auttavat omalta osaltaan pitämään motivaatiota yllä. Ilokseni valmennuksessa ei ole ollut minkäänlaista piiskaavaa pakottamismeininkiä.

Millainen vaikutus valmennuksella on ollut työyhteisöönne?

Toimin leipureiden esimiehenä, ja tiimiläisistäni ainakin kaksi ovat lähteneet mukaan valmennukseen. Leipureiden työ on fyysisesti todella raskasta, joten hekin ovat tehneet näitä harjoituksia, joita meillä on ollut. Oman työni osalta huomaan selvästi, että minulla on ollut paljon enemmän annettavaa muille nyt kun itse voin paremmin. Oman hyvinvointini paraneminen on varmasti näkynyt myös ulospäin, töissä ja vapaa-ajalla.

Minkä vinkin antaisit Lifted-valmennuksen aloittavalle?

Kehottaisin antamaan itselleen aikaa ja olemaan itselleen armollinen. Kiire ei ole mihinkään, sitä haluaisin painottaa. Valmennuksessa on paljon matalan kynnyksen harjoituksia, joihin on helppo lähteä mukaan, joten sanoisin, että rohkeasti mukaan vaan! Valmentajatkin ovat todella helposti lähestyttäviä, joten jos jokin mietityttää, kannattaa olla rohkeasti yhteydessä heihin.

Tämä on ollut aivan älyttömän hyvä juttu! Itse olen ainakin tykännyt tosi paljon.

Scroll to Top