Antti Jokela

Urheiluravintovalmentaja, muutosvalmentaja

Ärsyttääkö ilman syytä? Helpot ja toimivat vinkit surumielisyyden hoitoon

Ärsyttääkö ilman syytä? Helpot ja toimivat vinkit surumielisyyden hoitoon

Tuntuuko joskus siltä, että ärsyttää tai olo on surumielinen, etkä oikein tiedä syytä? Sen kuitenkin tiedät, että tunteesta olisi kiva päästä eroon – keinot vain puuttuvat. Kokosimme tähän kirjoitukseen helpot vinkit surumielisyyden hoitoon. Varmista fyysinen hyvinvointisi Ensimmäinen vinkki voi kuulostaa liiankin helpolta, mutta voi auttaa jo suurimmassa osaa ärsytystapauksia. Jos olo tuntuu surumieliseltä, tarkista onko fyysinen […]

Työhyvinvoinnin ja motivaation johtaminen organisaatiossa

Työhyvinvoinnin ja motivaation johtaminen organisaatiossa tyohyvinvoinnin kehittaminen

Jokainen ihminen on viime kädessä itse vastuussa hyvinvoinnistaan; mitä ruokaa syön, panostanko uneni määrään ja laatuun, liikutanko kehoani jollain tapaa päivittäin ja ketä ihmisiä pidän elämässäni – näistä päätän lopulta itse. Olisi kuitenkin virheellistä ajatella ettei ympäristöllä ja yhteisöllä olisi vaikutusta. Päinvastoin, muiden ihmisten vaikutus meihin on äärimmäisen suuri, joka on todistettu tutkimuksissa sekä käytännön […]

Tehokas kotitreeni – Lifted @ Yle aamu-tv

Tehokas kotitreeni – Lifted @ Yle aamu-tv Lifted Yle Aamu-tv:llä

Kehonpainoharjoittelu on nostattanut suosiotaan viime aikoina suuresti myös Suomessa. Eikä ihme, sillä kaikilla ei ole aikaa tai haluja lähteä kuntosalille harjoittelemaan, mutta silti toiveissa olisi hyvä kunto, näyttävä, voimakas ja notkea keho. Puhumattakaan virkeästä olotilasta! Kehonpainoharjoittelu on paitsi halpaa, myös aiheuttaa vähemmän kropan jumitiloja kuin perinteinen kuntosalitreeni. Katso videolta valmentaja-Antin mietteet Ylen aamu-tv:n Sanna Ukkolan […]

Vastuskuminauhat – monipuolisuutta kehonpainoharjoitteluun – Osa I

Vastuskuminauhat – monipuolisuutta kehonpainoharjoitteluun – Osa I vastuskuminauhoilla harjoittelu

Kehonpainoharjoittelu eli bodyweight training on hauskaa, ja kehitystä tapahtuu yleensä nopeasti. Aloittelijalle monet tangolla tehtävät liikkeet saattavat olla kuitenkin aluksi liian haastavia, mutta voit tehdä niistä asteittain eteneviä progressioita, joiden avulla lopulta saavutat myös puhtaita toistoja. Näissä kehonpainoharjoittelu-progressioissa ovat vastuskuminauhat erittäin hyvä apu ja harjoittelun monipuolistaja. Olemme koonneet alle joitain suosikkiliikkeitämme vastuskuminauhoilla avustettuna, sekä kattavat […]

Ido Portal Movement X -koulutuksessa

Ido Portal Movement X -koulutuksessa

Osallistuimme koko valmentajakolmikon voimin hartaasti odottamaamme Ido Portal Movement X -koulutukseen Turussa 5.-6.6.2015. Tässä vihdoin postaus tuosta uskomattoman hienosta, ja ehkä jopa käänteentekevästä, workshopista. Olemme kiertäneet kevään aikana Suomessa tasokkaita workshopeja, kuten Markku Vahtilan rengasvoimaworkshop ja Suomen Streetworkout ry:n ohjaajakoulutus. Tämä oli kuitenkin kansainvälisen tason seminaari kirkkaasti omassa luokassaan. Osanottajiakin oli yhtä paljon niin ulkomailta kuin […]

Täydellinen aamu – aineenvaihduntaa kiihdyttävä kehonpainotreeni

Täydellinen aamu – aineenvaihduntaa kiihdyttävä kehonpainotreeni aamutreeni lifted

”Täydellinen aamu” -valmennuksemme kehonpainoharjoittelu-treenivideo. Valmennus toteutettiin verkkopohjaisena maaliskuussa 2015 ja oli osallistujille maksuton.   Valmistautuminen Aamuvesi juotu? Suosittelemme myös kevyttä proteiinipitoista aamupalaa ennen treeniä. Proteiinisheikki esimerkiksi hera-, riisi-, tai herneproteiinijauheella on hyvä valinta. Lämmittely Aloita kunnon lämmittelyllä. Lämmittely ei ole vain pakollinen osuus ennen treeniä – se on tärkeä osa treeniä! Lämmitteleminen ei pelkästään estä […]

Täydellinen aamu – Päräyttävä aamupuuro

Täydellinen aamu – Päräyttävä aamupuuro aamupuuro

”Täydellinen aamu” -valmennuksemme Päräyttävät aamupuurot -video. Myös muut osat julkaistaan tässä blogissa pian! Valmennus toteutettiin verkkopohjaisena maaliskuussa 2015 ja oli osallistujille maksuton. Raaka tattaripuuro 2 dl liotettuja tattareita 1/2 dl suosikkipähkinöitäsi (Lifted suosittaa: para-, macadamia-, pekaani-, saksan-, cashew-, hasselpähkinöitä tai manteleita) 2-4 taatelia maun mukaan 1/2 vihreä omena Voit myös lisätä proteiinijauhetta vapaaehtoisesti! Liota tattarit ja pähkinät […]

Täydellinen aamu – Piristeet ja energisyys

Täydellinen aamu – Piristeet ja energisyys piristeet

”Täydellinen aamu” -valmennuksemme Piristeet ja Energisyys -video. Myös muut osat julkaistaan tässä blogissa pian! Valmennus toteutettiin verkkopohjaisena maaliskuussa 2015 ja oli osallistujille maksuton. Energisyys ja ravinto Miten olla energisempi aamuisin? Ravinto vaikuttaa energiatasoihisi uskomattoman konkreettisesti pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Energiatasojesi ja vireystilasi kannalta sillä mitä syöt on todellakin väliä! Ravinnerikkaan ruoan syömisen lisäksi tärkein yksittäinen tekijä […]

Scroll to Top