Riittävät yöunet ovat yksi terveyden peruspilareista, mutta silti unet ovat kuitenkin monelle se asia, josta nipistetään ensimmäisenä aikaa muihin arjen askareisiin jos tehtävälistat pitenevät ja kiire painostaa arkea. Tästä syntyy helposti univaje ja pahoinvoinnin noidankehä. Yöunien laadusta ja määrästä saattaa olla vaikeaa huolehtia, sillä etenkin pitkittyneen univajeen aiheuttamia oireita on vaikeaa huomata. Kun energiatasot ovat […]
Ido Portal Movement X -koulutuksessa
Osallistuimme koko valmentajakolmikon voimin hartaasti odottamaamme Ido Portal Movement X -koulutukseen Turussa 5.-6.6.2015. Tässä vihdoin postaus tuosta uskomattoman hienosta, ja ehkä jopa käänteentekevästä, workshopista. Olemme kiertäneet kevään aikana Suomessa tasokkaita workshopeja, kuten Markku Vahtilan rengasvoimaworkshop ja Suomen Streetworkout ry:n ohjaajakoulutus. Tämä oli kuitenkin kansainvälisen tason seminaari kirkkaasti omassa luokassaan. Osanottajiakin oli yhtä paljon niin ulkomailta kuin […]
Terveellinen pikaruoka jokamiehenoikeuksiin!
Terveellinen pikaruoka, toistaiseksi pelkkä myytti? Suurin osa ruokakauppojen ja kahviloiden hyllyiltä löytyvistä valmiista välipalavaihtoehdoista on ravintoköyhää höttöä. Nopeita hiilihydraatteja ja lisäaineita löytyy, mutta laadukkaita, tuoreita ja edullisia vaihtoehtoja ei lainkaan! Asian ei tarvitse olla näin, sillä normaalista suomalaisesta ruokakaupasta voit löytää kaikki ainekset loistavaan välipalaan. Kunhan vain sinulle tarjotaan kätevä valmistustapa, joka saattaa nämä ravintorikkaat komponentit yhteen: blendaus! […]
Täydellinen aamu – Mindfulness ja fokus
”Täydellinen aamu” -valmennuksemme mindfulness-harjoitusvideo. Valmennus toteutettiin verkkopohjaisena maaliskuussa 2015 ja oli osallistujille maksuton. Aamuisin kannattaa valmistautua päivään rauhassa – kun heräät ilman kiirettä, varmistat samalla, että saat juuri haluamasi kaltaisen aloituksen päivälle. Hyvin alkanut aamu antaa myös energiaa koko päivään ja sen avulla voit suoriutua paremmin kaikista haasteista ja tehtävistä, joita päivän aikana kohtaat. Sen […]
Street Workout -ohjaajakoulutus ja kehonpainoharjoittelun seuraava taso
Monipuolinen ja tehokas kehonpainoharjoittelu on keskeinen osa Liftedin liikkumisfilosofiaa. Olemme hakeneet omaan valmennusmetodiimme oppeja useista erinomaisista koulutuksista, mm. Compact Fitin Bodyweight Coach -koulutuksesta, SpartanGearin kehonpainoharjoitteluvalmentajakoulutuksesta, eri joogaohjaajakoulutuksista sekä viimeisimpänä Markku Vahtilan Rengasvoima workshopista. Pääsimme nyt tutustumaan vihdoin myös street workoutiin koko Lifted-valmentajatiimin voimin lauantaina 18.4. Suomen Street Workout ry:n järjestämässä ko. lajin ohjaajakoulutuksessa. Seitsemän tunnin intensiivisen […]
Täydellinen aamu – Piristeet ja energisyys
”Täydellinen aamu” -valmennuksemme Piristeet ja Energisyys -video. Myös muut osat julkaistaan tässä blogissa pian! Valmennus toteutettiin verkkopohjaisena maaliskuussa 2015 ja oli osallistujille maksuton. Energisyys ja ravinto Miten olla energisempi aamuisin? Ravinto vaikuttaa energiatasoihisi uskomattoman konkreettisesti pitkällä ja lyhyellä aikavälillä. Energiatasojesi ja vireystilasi kannalta sillä mitä syöt on todellakin väliä! Ravinnerikkaan ruoan syömisen lisäksi tärkein yksittäinen tekijä […]
Hajottaako maanantai? 5 vinkkiä parempaan työpäivään!
Usein tuntuu, että sosiaalinen media on täynnä trendikkäitä uranvaihtajia, jotka elävät unelmaansa startup-yrittäjinä, personal trainereina tai lähiruokaviljelijöinä. Kun odottaa aamuloskassa raitiovaunua tai istuu ruuhkassa Länsiväylällä sadan muun toimistotyöläisen kanssa, mieleen palautuvat helposti vuorotteluvapaata Etelä-Amerikassa viettävän ex-kollegan eilen postatut Instagram-kuvat. Toisiin vertailtaessa oma perinteinen palkkatyö alkaa helposti tuntua valjulta ja ikävältä. Spora tulee, ruuhka liikkuu, hajottaa […]
Onko työasentosi karmaiseva kohtalosi vai työtehosi buustaaja?
Istumisen vaarallisuudella on peloteltu viime vuosina oikein isolla kädellä. Sanotaan, että istuminen tappaa tai että se on vaarallisempaa kuin tupakointi. Molemmat väittämät pitävät kyllä ainakin osittain paikkansa, mutta valitettavasti se ei ole johtanut juuri mihinkään. Istumisen kanssa ollaan tiputtu samaan sudenkuoppaan monien ruokavaliokoulukuntien seuraksi. ”Älä syö pastaa.”, ”Vältä sokeria.”, ”Lopeta lihansyönti”, ”Karsi maitotuotteita.” –kiellot kaikuvat […]
Miksi monet eivät koskaan saavuta terveellistä elämää?
”Mulla on kiire, en mä ehdi, mä en millään jaksa enää työpäivän jälkeen…” ”Terveellinen elämä on vaikeeta ja turhan työlästä muun kiireen keskellä.” Onko nämä tuttuja lauseita? Eivät tietenkään sinulle, mutta ehkäpä jollekin tutullesi… 😉 Tiedämme hyvin omasta kokemuksesta, että oma hyvinvointi kohtaa haasteita, kun arjen täyttävät palaverit, työmatkat ja pitkät työtunnit. Meidänkin tiimille täysi kalenteri […]
Follow the dreams
We quit our promising corporate careers to follow our real dreams – to inspire and help people to improve their health and performance. Now we are able to put all our energy and heart into coaching that we love. We know what challenges you are going through in your daily life, but we also know […]