Liftedin syksy käyntiin terveysalan yrityskiihdyttämö Verticalissa ja Esimies & Henkilöstö -messuilla!

Kesälomat alkavat olla hiljalleen takanapäin, ja viileämmät syyssäät ovat saapuneet. Kuluneena kesänä pohdiskelin jälleen paljon omaa työstä palautumistani ja siksi ajattelin haastaa sinutkin pohtimaan omaasi! Teitkö tänä kesänä jotain uusia löydöksiä työstä palautumiseen suhteen? Vai luotitko kenties vanhoihin tuttuihin hyviksi havaitsemiisi keinoihin? 

Itse luotin lähinnä vanhoihin tuttuihin palautumiskeinoihin viettämällä pari viikkoa heinäkuussa Suomen ja Norjan Lapissa vaeltaen ja kalastaen, ensin yhdessä kuuden ystävän kanssa ja myöhemmin vielä muutaman päivän soolovaelluksella. Molemmat reissut olivat todella onnistuneita ja tunnen tästä suurta kiitollisuutta.

Liftedin syksy 2017 näyttää kaikkien aikojen kiireisimmältä, mutta myös mielenkiintoisimmalta. Sanottakoon, että oma kykymme rakentaa yksilöinä ja tiiminä sopivaa vastapainoa kiireen keskellä tullaan tänä syksynä todellakin punnitsemaan! Otamme haasteen toki hymyillen vastaan. Listasin tähän blogiin erinäisiä asioita, joiden parissa parhaillaan työskentelemme. Nämä ovat myös sellaisia tapahtumia ja ohjelmia, joiden parissa voit minuun ja koko tiimiimme tänä syksynä törmätä! Otsikossa mainitsemieni asioiden lisäksi järjestämme 19.10. myös erittäin mielenkiintoisen aamiaisseminaarin, johon sinun on mahdollista ilmoittautua jo nyt tämän kirjoituksen lopussa.

Lifted mukana Verticalin kiihdyttämössä – valittiin 365 hakijan joukosta

Aloitimme tällä viikolla liiketoimintamme kehittämisen Verticalin yrityskiihdyttämössä. Olemme erittäin innoissamme tästä syksyn mittaisesta mahdollisuudesta, jonka Verticalin asiantunteva tiimi yhdessä saman katon alle koottujen mentoroiden ja yhteistyökumppanien kanssa tarjoaa. Alla kuvattu Verticalin ohjelman kokonaisuus ylätasolla.

 

Verticalin tämän syksyn kiihdyttämöohjelmaan valitut yritykset eivät tule ainoastaan Suomesta, vaan mukana on yhdeksän valitun yrityksen joukossa yrityksiä myös muualta Euroopasta. Tutustu koko ohjelmaan valittujen yritysten listaan ja koko kiihdyttämöön täällä.

Sairauspoissaolot ovat olleet pinnalla mediassa Taloustutkimuksen teettämän kyselyn esiinnostamien havaintojen siivittämänä – näistä asioista pitääkin mielestäni puhua!

Sairaspoissaoloista ja työpaikkakiusaamisesta kirjat kirjoittaneen lääkäri Maija Kessin mukaan sairauspoissaolot voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, sydän- ja verisuonisairauksiin sekä mielenterveyshäiriöihin.  Tässä YLE:n artikkelissa sairauspoissaoloja ja -lomien saatavuutta käsitellään useasta eri näkökulmasta. Asiakokonaisuus ei ole yksinkertainen eikä todellakaan mustavalkoinen.

“Sairauslomaa otetaan ja saadan syistä, jotka eivät varsinaisesti ole sairauksia, mutta jotka tekevät työnteosta henkisesti vaikeaa”

Mielestäni tästä aiheesta tekevät erittäin mielenkiintoisen ja ajankohtaisen seuraavat huomiot:

  • Emme väitä, että valmennuksiemme avulla pystytään palauttamaan vaikeasti sairaita tai työkyvyttömiä takaisin töiden pariin. Tällaisissa tapauksissa tarvitaan useimmiten terveydenhoidon ammattilaisten ammattitaitoa.Toki valmennuksemme voisivat varmasti myötävaikuttaa monien työkyvyn palauttamisessa.
  • Väitämme kuitenkin, että sekä yksilö- että työyhteisövalmennuksiemme avulla voidaan auttaa yksilöitä edistämään terveyttään ja ehkäisemään kaikkien yllä mainittujen yleisimpien sairauspoissaolojen syiden kroonistumista. Lisäksi sairauspoissaolokierteiden katkaisuun valmennustuotteidemme tuntuvat toimivan myös      
  • Miksi Lifted -valmennukset sitten toimivat? Helpotamme valmennustemme avulla ihmisten postiivisia tapamuutoksia ja autamme viemään niitä teoriatasolta käytäntöön. Kehitämme valmennustuotteitamme intohimoisesti perustuen yli 15.000 suomalaisen valmentamisessa karttuneeseen kokemukseen ja ymmärrykseen sekä tämän kehittämämme Lifted Method:in mukaiseen toimintaan.

Tavataan Esimies & Henkilöstö -messuilla 5.-6.9.

Oletkin kenties jo varannut tämän ajan kalenteristasi ja tulossa messuille Helsingin messukeskukseen. Tule ihmeessä moikkaamaan tiimiämme osastollemme 3g19! Osastollamme voit myös täyttää pikaisen testin liittyen laadukkaaseen itsesi johtamiseen liittyen. Testin täytettyäsi saat välittömän palautteen valmentajiltamme vastauksien perusteella!

Keskiviikkona 6.9. klo 13.15 – 13.45 tapahtuman Inspiraatio-lavan ottaa haltuun toimitusjohtajamme ja valmentajamme Taneli. Taneli puheenvuoron aiheena on “Miten johdan itseäni laadukkaasti?”

Mikäli sinulla ei ole vielä lippua tapahtumaan, voit varmistaa sen rekisteröitymällä tapahtumaan tästä linkistä!

Ilmoittaudu “kolme näkökulmaa työyhteisöjen hyvinvointiin” -aamiaisseminaariin NYT!

Ilmoittaudu tästä!

Järjestämme torstaina 19.10 aamiasseminaarin, jossa tuomme tapahtuman nimen mukaisesti esille erilaisia näkökumia työyhteisöjen hyvinvointiin. Tulemme informoimaan tapahtuman tarkemmasta sisällöstä ja aikataulusta syyskuun aikana, mutta tässä vaiheessa seuraavat tapahtumaan sisältöön liittyvät asiat ovat jo varmistuneet:

  • Aamiaisseminaarin keynote-puhujaksi on varmistunut valovoimainen hyvinvoinnin sanansaattaja ja You-appin perustaja ja toimitusjohtaja Nelli Lähteenmäki.
  • Tapahtumassa pääset nauttimaan varmasti sekä herkullisesta että terveellisestä aamiaisesta taattuun Lifted-tyyliin.
  • Osallistut valmentajiemme vetämään yllättävään ja hauskaan taukojumppaan, jotta sekä aivosi että kehosi olisivat parhaimmilaan koko aamupäivän ajan.
  • Kuulet toteuttamamme työhyvinvointikyselyn tulokset ensimmäisten joukossa!
  • Tapahtuma järjestetään Kampissa Helsingin keskustassa – tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan tähän syksyn 2017 energisimpään aamiaisseminaariin, niin ilmoittaudu mukaan alla:

Energistä syksyn jatkoa sinulle!
Jukka Joutsiniemi, co-founder / couch

 

 

 

 

[thrive_leads id=’32642′]

Lifted on valmennusyritys, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin innostavissa hyvinvointi- ja suorituskykyvalmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tehokkaat verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet jo tuhansia nostamaan elämänlaatunsa sekä suorituskykynsä uudelle tasolle. Get inspired, get Lifted!

Uusimmat sisällöt:

Asiakastarinat

CASE FiMVO: Hyvin toimivasta tiimistä huipputiimiksi pitkäjänteisellä valmennuksella

Pitkäjänteinen tiimivalmennus ja coaching tukevat tiimidynamiikkaa, yhteistyötä ja valmiuksia toimia haastavissakin tilanteissa

Lue
Liftcast #30

Liftcast #31: Johtaminen nyt ja tulevaisuudessa │ Alf Rehn

Alf Rehn jakaa näkemyksensä johtamisesta nyt ja tulevaisuudessa. Pöydällä mm. armollisuus, yksinäisyys, nöyryys & AI johtamisessa.

Asiakastarinat

Case Mikkelin kaupunki: Kehityskeskusteluvalmennus auttaa työyhteisöä onnistumaan

Mikkelin kehityskeskusteluvalmennuksen avulla pyrittiin kehittämään edellytyksiä onnistua työssä. Korkeat tavoitteet saavutettiin!

Lue
Liftcast #30

Liftcast #30: Toimitusjohtajan teesit onnistumiseen │ Julius Manni

Liftcastissa käsitellään tällä kertaa toimitusjohtajuutta ja toimitusjohtajana onnistumista Vincitin tj Julius Mannin kanssa.

Liftcast #29

Liftcast #29: Valmentava johtaminen esihenkilön työkaluna │ Karoliina Hiekkanen

Valmentava johtaminen puhuttaa, mutta miten sitä tulisi hyödyntää oikein? Liftcast-podcastin studiossa Karoliina Hiekkanen.