facebook_pixel

Valmennettavan tarina -juttusarja esittelee blogissamme Lifted FIT -valmennuksen käyneitä henkilöitä. Tässä juttusarjassa treenaajat kertovat arjestaan ja sen osa-alueista omin sanoin – lisäksi he kertovat, millainen kokemus kahden kuukauden mittainen Lifted FIT -valmennus on ollut.

Kerro itsestäsi, miten hyvinvointi on ollut osa elämääsi?

Olen Annukka, pian 33-vuotias työssä käyvä 6-vuotiaan pojan yksinhuoltaja -äiti.

Olen aina ollut kiinnostunut liikunnasta mutta en nuorena ”jäänyt kiinni” mihinkään tiettyyn lajiin vaan kokeilin useampaa. En kuitenkaan koskaan nuorempana elänyt kovin terveellisesti tai muutenkaan huolehtinut itsestäni: en nähnyt kovin pitkälle ja teiniaikainen kasvisruokavalio, jonka aloitin nivelreumaani hoitamaan koostui pääasiassa mozzarellapitsasta, colasta ja sipseistä. Muistan hyvin sanoneeni äidilleni: “avokado on pahaa ja pavuilla on inhottava tekstuuri!”

Joskus vasta hyvin paljon myöhemmin, tiedon karttuessa, hyvinvoinnista on tullut vähä vähältä isompi osa elämääni. Lifted-metodia myötäillen pidän kokonaisvaltaista hyvinvointia supertärkeänä: luen hyvinvoinniksi oikeanlaisen ravinnon, levon ja liikunnan. Nyt avokadoa syön päivittäin ja pavutkin maistuvat erittäin hyvin!

Mikä on ollut suurin kompastuskivi hyvinvoinnin parissa?

Aiemmin isoin kompastuskivi varmasti oli unen ja levon vähyys. Kuvittelin pärjääväni kovinkin pienillä unilla ja energiavajetta tuli sitten täytettyä muun muassa syömisellä. Tästä tunnistan nytkin levon tarpeen. Olen lähiaikoina panostanut erityisesti uneen ja uskon sen tuottavan oikein hyviä tuloksia! Esimerkiksi äitinä jaksan ottaa vastaan arjen haasteet huomattavasti paremmin riittävien yöunien jälkeen.

Lisäksi minulla on ollut itsestäni todella negatiivinen ja tiukka näkemys. Tämän opin parissa teen jatkuvasti työtä, mutta en enää ruoski tai syyttele itseäni ja minun on helpompi katsoa itseäni.

Mitä lajia tai millaista liikuntaa tykkäät harjoitella?

Minulla ei ole vain yksi laji lähellä sydäntä, vaan koen kiinnostusta montaa eri lajia kohtaan.

Laji, jossa treenaan tavoitteellisesti on agility. Tämä harrastus on ehkä pisimpään kestänyt liikuntaharrastukseni, sitä on tultu treenattua jo 8 vuotta. Joskaan en vielä ole suuremmin päässyt kisakentillä loistamaan. Tarkoitus olisi päästä Hippa-sheltin kanssa kisakentille vielä tänä kesänä.

Yksinhuoltajana minun on ollut tosi vaikeaa päästä lähtemään treeneihin kodin ulkopuolelle ja sitä olenkin tuskaillut tosi pitkään. Nyt kehonpainotreenit kotona ja jooga kuuluvat elämään niin tiiviisti, että tulen niitä harjoittamaan varmasti loppuelämäni.

Tykkään myös testailla lajeja, viimeisimpiä kokemuksia ovat Airyoga workshop ja twerkkaus-tunti.

Miksi lähdit mukaan Lifted-valmennukseen?

Jäätyäni yksinhuoltajaksi terveyden ylläpidosta tuli iso osa elämää: halusin huolehtia itsestäni, jotta jaksaisin huolehtia lapsestani ja olisin aina läsnä häntä varten. Harrastin liikuntaa ja juoksin jopa puolimaratonin.

Kuitenkin jossain kohtaa kävi niin, että sokeuduin omalle pahoinvoinnilleni, puskin vain täyttä häkää eteenpäin uralla ja kotona. Mietin, olenko laiska, vai miksi en jaksa liikkua tai edes lenkittää kunnolla koiria. Kroppani oli aivan jumissa ja rikki. Voimani ehtyivät ja koitin ruualla saada lisäenergiaa: yhtäkkiä en enää ollut yhtään valikoiva syömisistäni. Painoin vähemmän kuin lukioaikaan, mutta söin enemmän kuin koskaan. Olot olivat totuuden nimissä todella kehnot ja lopulta tyypin 1 diabetes jäi kiinni, sain diagnoosin ja hoito aloitettiin.

Lääkityksen alettua ja aineenvaihduntani normalisoituessa painonikin alkoi todella nopeasti nousta tai oikeammin sekin normalisoitui. Lopulta päädyin isoon ahdistukseen, kun en tiennyt yhtään mikä oli normaali tai riittävä määrä ruokaa, en nukkunut vieläkään juuri ollenkaan ja mietin, miten pääsisin liikkumaan. En kuitenkaan uskaltanut lähteä mihinkään ja koin olevani vain yksi iso romahtava raunio.

Onnekseni tunnistin nämä asiat ja halusin tehdä niille jotain. Hankin itselleni parhaan syntymäpäivälahjan ja päätöksen ikinä: Liftedin LIFESTYLE -valmennuksen, jossa kynnys treenata oli matala ja ihastuin juuri tähän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin huomiointiin. Olin katsellut joitain muitakin nettivalmennuksia, onneksi en haksahtanut niihin!

Väitän tämän olleen paras sijoitus itseeni jonka olen koskaan tehnyt! Ystävänikin sanoi jo Lifestylen jälkeen, että tämä on varmasti ollut elämäni pelastus – ei vain treenien takia, vaan että hän on nähnyt minut iloisempana ja energisempänä kuin aikoihin!

Olen siis Lifestylen jälkeen käynyt puolen vuoden kuluessa myös kaksi Lifted FIT -valmennusta, koska tämähän toimii!

Millainen kokemus valmennus oli?

Erittäin positiivinen kokemus. On todella vaikeaa kuvailla sitä opin tuomaa iloa tai kehittymisen hurmiota, mutta voin ilokseni kertoa, että kroppani, jaksamiseni ja asenteeni itseäni kohtaan ovat pysyvästi muuttuneet. En ole aiemmin pystynyt treenaamaan näin tavoitteellisesti ja on ihana huomata, mihin pystyy ja mihin on tulevassa potentiaalia.

Mikä oli tärkeintä, mitä opit valmennuksessa?

Monta asiaa olen oppinut ja ymmärtänyt valmennuksien aikana jo tässä puolessa vuodessa, mutta isoin ymmärrys on lienee se, että ruoka on mun ystävä – ei vihollinen. Esimerkiksi hiilihydraatteja joudun hoitoni takia seuraamaan tarkasti – eivätkä ne ole minun vihollisia. Niitä ei eritoten naisen pidä välttää missään nimessä! Aiemmin olin aikalailla vähähiilihydraattisen ruokavalion kannattaja, mutta nyt ymmärrän miksi se ei olekaan se paras ratkaisu: proteiini on tosi tärkeä, mutta huono polttoaine ja hiilarit toimivat tuossa roolissa paljon paremmin, monipuolisten rasvan lähteiden rinnalla. Ruoka auttaa jaksamaan ja kun syö hyviä juttuja, niin ei ole mitään syytä laskea kaloreita vaan voi hyvillä mielin syödä juuri sen verran kuin kroppa vaatii.

Tähän liittyen myös valkoisen sokerin ja huonojen makeutusaineiden jättäminen pois ruokavaliosta on ollut varmasti isoimpia oppimieni asioiden saralla: Liftedin ravinto-opeilla olen pystynyt verensokeritasapainoa säätelemään huomattavan paljon. Tämä on ollut varmasti sairauteni hoitotasapainon saavuttamisessa yksi isoista stepeistä, muun hyvinvoinnin ohella.

Yksi Heureka -hetki oli tajuta mitä armollisuus oikeasti on. Sanotaan, että pitää olla armollinen itselleen. Ennen ajattelin, että se on sitä, että on vähän ”hällä väliä” -mentaliteetilla liikenteessä, mutta oikeasti se on sitä, että tekee hyviä valintoja itselle ja on kärsivällinen itsensä kanssa. Kaikkea ei tarvitse saada heti, kun ohjaa itsensä oikealle reitille.

Mikä valmennuksessa oli parasta?

Valmennuksissa oli parasta se, että oikeasti pystyin muodostamaan elämääni hyviä tapoja ja rutiineja jotka kantavat pitkälle. Ennen koin, ettei minulla ole riittävästi aikaa kokkailuun, eikä etenkään treenaamaan niin usein kuin haluan, mutta niin vain tänä päivänä treenaan noin 4 kertaa viikossa, siihen päälle syön hyvin ja vielä venyttelen/joogaan sekä pääsääntöisesti nukun riittävät yöunet! Muun arjen pyörittämisen lisäksi. 😉 Toisin sanoen se, että Liftedillä valmennetaan pysyvään hyvinvointiin kokonaisvaltaisesti.

Toinen ehdottoman kova juttu on välittömät ja välittävät valmentajat, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita siitä miten osallistujat pärjäävät ja ovat vilpittömästi mukana jutussaan.

Mikä oli haastavinta?

Haastavinta oli kaiketi se, että ensimmäisen Lifted FIT -valmennuksen aikana aloin todella orjallisesti noudattamaan reseptejä ja ruokamääriä – olen halutessani varsin pedantti – ja vasta toisen valmennuksen aikana ymmärsin, että ruuassa sen tiukan määrän noudattaminen ei ole tärkeintä vaan rentous ja itsensä kuunteleminen. Saavutin tuloksia ja jaksoin paremmin, kun löysin itselleni sopivan ravinnon määrän ja ilon kautta tekemisen.

Eli valmennus antaa erinomaiset ja erittäin tarpeelliset lähtökohdat ja -tiedot, mutta vastuu oman polun löytämisestä tietenkin jää vielä itselle. Opin todella hyvin, mikä on riittävä määrä ruokaa ja missä suhteessa mitäkin kannattaa syödä. Vasta pitkäjänteisempi ruokavalion noudattaminen toi kuitenkin sen esiin, että oppii kuuntelemaan kroppaa ja antaa sille mitä se tarvitsee.

Mitä valmennuksesta jäi arkeesi?

Hmmm, mitä ei olisi jäänyt! Voisi sanoa, että arkeeni jäi iso kasa tiedonjanoa ja uskoa pitkäjänteiseen itsensä kehittämiseen. Olen lanseerannut itselleni hashtagin #elämänikuntoaetsimässä ja sillä polulla pysyn, loppuelämäni.

Sain elämääni myös joukon huikeita samanhenkisiä tyyppejä, huikeita treenejä ja melkoisesti positiivisemman tavan katsoa itseäni ja elämää.

 Millaisia tavoitteita sinulla on nyt? Mitä fiilistelet juuri nyt?

Jatkan elämäni kunnon etsimistä! Siihen kuuluu muun muassa käsilläseisonnan opettelu toki totuuden nimissä: kroppani on vielä alkutekijöissään, uskon, että pystyn pitkäjänteisellä työllä saavuttamaan sille ja minulle huikean hyvän olon.

Fiilistelen isosti kevättä, aurinkoa ja luonnon heräämistä, lämpöä ja näiden tuomaa energiaa ja sitä, mitä kaikkea tämä minun uusi elämä tuokaan tullessaan! 😉 Tämä on se elämän kevät! <3

Ei ole ollenkaan pikkujuttu, kun todella tekee päätöksen muuttaa elämäänsä. Yksin tähän harva pystyy, mutta Liftedin kautta olen saanut mahtavat työkalut ja mahdollisuuden avartaa maailmaani ja hyvinvointia! Ihan superia, että olen saanut jakaa tarinani teidän kanssa – toivottavasti saatte pienen kipinän irti siitä mitä minä olen tämän avulla saanut.

Tätä fiilistelyä on tosi vaikea tehdä ilman hirmuista siirappisuutta! Lyhyesti: iso kiitos valmennukselle! Olette kehittäneet erittäin toimivan konseptin jolla pystyy auttamaan ihmisiä löytämään kestävän suunnan hyvinvoinnin tiellä – I am Lifted.

EDISTYKSELLINEN LIFTED FIT -VERKKOVALMENNUS ALKAA JÄLLEEN 23.10. MAANANTAINA!!

Lisää energiaasi, polta rasvaa, kehitä liikkuvuttasi ja suorituskykyäsi tässä suositussa  8  viikon verkkovalmennuksessa. Säästä 36€ liittymällä mukaan keskiviikkoon 18.10. mennessä! 

Lifted on valmennusyritys, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin innostavissa hyvinvointi- ja suorituskykyvalmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tehokkaat verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet jo tuhansia nostamaan elämänlaatunsa sekä suorituskykynsä uudelle tasolle. Get inspired, get Lifted!