facebook_pixel

Kokemuksia Lifted FITistä kerrotaan Valmennettavan tarina -juttusarjassamme, missä valmennuksen käyneet pääsevät kertomaan omia kokemuksiaan hyvinvointipolullaan. Tällä kertaa ääneen pääsee Liftedin valmennukset moneen kertaan käynyt Hanna, joka kertoo, miten hyvinvointi sujuu monikulttuurisen perheen äidillä:

Kuka olet ja mitä teet arjessasi? Miten hyvinvointi on ollut osa arkeasi?

Olen Hanna, 27 vuotta, pesunkestävä satakuntalainen, jonka elämä on lennättänyt Joensuun ja Wienin kautta Pariisiin. Perheeseeni kuuluvat Wienistä ”matkamuistoksi” jäänyt ranskalainen mies sekä pian 5-vuotias suomineito-ranskatar Marion. Tällä hetkellä olen vielä kotona ja työstän loppusuoralla olevaa maisterintutkintoani Itä-Suomen yliopistolle.

Hyvinvointi tavalla tai toisella on ollut osa arkeani lapsuudesta lähtien. Kotona syötiin aina ihan perusterveellisesti, ulkoiltiin ja pidettiin huolta hyvistä yöunista. Nyttemmin omassa perheessäni ruoan monipuolisuus ja einesten välttäminen mahdollisimman pitkälle ovat muodostuneet itselleni tärkeimmiksi asioiksi.

Mikä on ollut suurin kompastuskivi hyvinvoinnin parissa?

Varmasti se, kun pieni ihminen on totaalisen eksyksissä siinä viidakossa, jota media ja erilaiset kauneusihanteet suoltavat. Jokaisella asiantuntijalla on omat näkemyksensä siitä, mikä on paras tapa laihduttaa, muokata kroppaa tai mitä ikinä keksiikään. Kun haksahtaa jokaiseen vinkkiin, joutuu aina vain syvemmälle viidakkoon ja omaan ahdinkoonsa. Lisäksi minulla on aina ollut vähän ongelmia ruumiinrakenteeni kanssa: olen luonnostani lihaksikas ja roteva, menisin kroppani puolesta loistavasti esim. keihäänheittäjästä!

Minulle on ollut kova pala se, etten pysty pudottamaan kiloja samaa tahtia sirorakenteisemman ihmisen kanssa, koska lihas painaa enemmän kuin rasva. Luulin, että minussa on jotain vikaa ja yritin kovasti etsiä syitä siihen, mikseivät kilot putoa nopeampaan tahtiin. Tämän sisäistämisessä meni todella kauan aikaa ja entisen vaa’alla ramppaamisen sijaan en juurikaan itseni punnitsemista enää harrasta. Peili ja oma olotila ovat tärkeimmät mittarit. Totta puhuen vasta Liftedin kanssa olen ymmärtänyt ja sisäistänyt hyvinvoinnin käsitettä paremmin.

Tajuan nyt, että hyvinvoiva ihminen ei niuhota eikä ole itseään kohtaan ylitiukka, vaan nauttii elämästä ja suo itselleen herkkujakin sekä antaa itselleen anteeksi, mikäli päivän suunnitelmat eivät jostain syystä toteutuneetkaan. Olen kyllä aina ollut kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista ja liikunnastakin, mutta aina on puuttunut se jokin, joka olisi vienyt minua pidemmälle niin, että olisin pystynyt juurruttamaan oppeja tavoiksi.

Lisäksi tuntui aina, että annetut ohjeet olivat liian tiukkoja, siis sellaisia, joita oli hirveän hankala soveltaa omiin ja kropan tarpeisiin. Olen käynyt parikin nettivalmennusta, joissa ohjeistetaan syömään aina aamu-, väli- ja iltapalalla raejuustoa tai rahkaa ja piste. Eihän siinä ole mitään järkeä, onko ihme jos motivaatio läsähtää nopeasti?! Olen niin onnellinen siitä, että Liftedillä panostetaan oman kehon kuunteluun sekä sellaisiin valintoihin, joista tulee itselle hyvä olo. Nämä ovat niitä asioita, joita monikulttuurisessa ympäristössä elävä ihan erityisesti arvostaa.

Aiemmin luin hyvinvointiin kuuluvaksi ainoastaan oikeanlaisen ravinnon ja liikunnan yhdistelmän. Nyt kun tunnen käsitteen kokonaisvaltaisuutta paremmin ja tiedän, että siihen kuuluvat myös mieli ja uni, voin paremmin kuin koskaan tiukimpien treeni- ja ravintokuurieni aikana ja minusta tuntuu, että minunkin kroppani muokkaaminen on oikeasti mahdollista, mutta minun on vain annettava itselleni aikaa.

Mitä lajia tai millaista liikuntaa tykkäät harjoittaa?

Lapsena harrastin intohimoisesti maastohiihtoa, mutta se jäi vuosituhannen vaihteessa, kun länsirannikolla oli pari lähes lumetonta talvea. Hiihto vaihtui pian lenkkeilyyn ja sauvakävelyyn. Pyöräilystäkin olen aina tykännyt. Teini-ikäni kuuluisin päähänpisto taisi olla 100 kyykyn, 200 vatsalihas- ja 100 selkälihasliikkeen tekeminen päivittäin. Armoa en itselleni suonut,  vaan tekemättä jääneet liikkeet tehtiin seuraavana päivänä takaisin. Innostusta kesti kyllä jonkin aikaa mutta ei kovin pitkään tietenkään. Jossain vaiheessa noiden lihaskuntoliikkeiden lisäksi kävin kahdesti päivässä lenkillä. Kolme vuotta sitten harjoittelin puolisen vuotta kuntosalilla, mutten oikein osannut tehdä siellä mitään muuta kuin minulle laaditun ohjelman mukaisia liikkeitä, enkä tuntenut oloani kovinkaan kotoisaksi siellä.

Sinällään nuo teini-iän kuntokuurit olivat siinä mielessä helppoja, ettei ajankäytöstä tai muiden asioiden tekemisestä opiskelua lukuunottamatta tarvinnut murehtia ollenkaan, oli ainoastaan minä ja minun koulunkäyntini.

Näihin vuosiin on mahtunut paljon aloitettuja ja hyvin pian lopetettuja kuntokuureja, iloa, pettymyksiä ja kyyneleitä, haaveita hyvinvoivasta ja itseensä tyytyväisestä minästä ja mietteitä siitä mikä mättää kun en onnistu. Miten monta lehdistä tai kirjoista napattua treeniohjelmaa olenkaan aloittanut ja saman tien lopettanut, kun en ole ymmärtänyt mitä niissä kuuluu tehdä, ja olo on ollut vain entisestään kuin norsulla posliinikaupassa.

Tämä vuosi 2017 on ollut käänteentekevä elämässäni löydettyäni Liftedin sekä ohjatut ja selkeästi esitetyt kehonpaino-, liikkuvuus- ja joogatreenit. Niihin olen jäänyt koukkuun ja tunnen olevani niissä hyvä. Kävely on säilynyt liikuntaharrastuslistallani koko ajan ja nykyisin teen aamuisin sään salliessa noin 7 kilometrin lenkin. Seuraavaksi tahtoisin alkaa juosta.

Miksi lähdit mukaan Lifted-valmennukseen?

Muistan ikuisesti sen hetken, kun ilmoittauduin ensimmäiseen FIT-valmennukseeni: olin tullut viikoksi Joensuuhun tenttimään. Olin aivan yksin liikenteessä ja asuin hostellissa. Ulkona oli pimeää ja kylmää, tentit eivät oikein menneet nappiin ja oli vähän masentunut fiilis ja yökötys omaa joulunjälkeistä kroppaa kohtaan. Sitten sähköpostiin kilahti Liftedin mainos. En ollut koskaan kuullutkaan koko firmasta. Silmäni takertuivat hintatakuuseen: saisin halutessani kaikki rahani takaisin. Ajattelin, että miksikäs ei, en menettäisi mitään, mikäli tämä osoittautuisi sellaiseksi perusvalmennukseksi kuin kaikkki muutkin tähän mennessä.

Mieleeni on myös pysyvästi jäänyt ensimmäinen varsinainen Lifted-treenini Movement&Mobility, sillä jätin sen ensimmäisellä kerralla kesken, koska se tuntui mielestäni liian raskaalta. Muutenkin asenteeni treenejä kohtaan oli vähän sellainen, että teen, koska minun täytyy kun kerran olen maksanut niistä, ja ne kuuluvat valmennukseen. Pohdin myöskin vakavasti olisiko minun syytä luovuttaa ja siirtyä tasoa alemmaksi Lifestyle-valmennukseen. Elsa-coach kuitenkin kannusti jäämään FITiin, joten päätin kerätä itseni.

Jotenkin se positiivinen asenne, hyvin ohjatut treenit ja helposti lähestyttävat liikkeet kuitenkin tempaisivat mukaansa ja sitä huomasi edistyvänsä nopeasti. Coachit ja yhteisö olivat ihanan positiivisia ja kannustavia, tuli tunne että täällä oikeasti välitetään meistä valmennettavista. Lifted vei täysin mennessään! Ensimmäisen FIT-valmennukseni jälkeen olin kuin uusi ihminen eikä olisi tullut mieleenikään pyytää rahoja takaisin. En halua enää koskaan osallistua minkään muun firman kuin Liftedin verkkovalmennuksiin. Olen nyt käynyt kaksi FIT-valmennusta ja olen mukana myös Unlimitedissa. Seuraavaksi kiinnostaisi kuitenkin käydä myös alemman tason Lifestyle-valmennus.

Millainen kokemus valmennus oli?

Lifted-valmennus oli kokemuksena täysin erilainen kuin mitä olin koskaan nähnyt. Vaikka meitä oli mukana iso joukko, jokaista osallistujaa käsiteltiin yksilönä hänen mieltymyksiään kunnioittaen. Kenellekään ei tuputettu yhtä ainoaa tietä kohti tuloksia vaan hienosti ymmärrettiin, että meidän kaikkien elämäntilanne ja tavoitteet ovat erilaisia ja yhdessä mietittiin, mikä tapa voisi kullekin sopia parhaiten, jotta saataisiin parhaat mahdolliset tulokset aikaan.

Aloittaessani ensimmäisen FIT-valmennukseni minulla ei ollut minkäänlaista kehonpainotreenitaustaa, joten liftedmäiset treenit, jotka on videoitu ja opastettu alusta loppuun saakka olivat minulle enemmän kuin tervetullut konsepti, samoiten se, että sai treenata rauhassa kotona, eikä tarvinnut lähteä minnekään tai hankkia mitään ylimääräisiä varusteita. Liftedin kanssa olin myös haltioissani mieliasioiden käsittelystä, se ei ole ollut mukana missään muussa valmennuksessa.

Moduuleissa pääsin mm. purkamaan vanhoja mieltäni painaneita asioita, ja oli uskomaton tunne, miten ennen niin negatiivinen ja kriittinen minä muuttui vain kahdeksassa viikossa huomattavasti positiivisemmaksi ja optimistisemmaksi ihmiseksi! Liftedista muodostui pian kuin toinen perhe. On hassua ajatella, miten jotkut toiset ihmiset voivat tuntua niin läheisiltä ja tärkeiltä vaikkei heitä koskaan ole kasvotusten tavannutkaan. Omalla asenteellaan ja aktiivisuudellaan, kannustamisella ja kaikkiin kommentteihin vastaamisella coachit edesauttavat yhteisön vahvuutta ja yhteen hiileen puhaltamista, sitä että jos ei halua/voi puhua ja purkaa tuntemuksiaan kellekään muulle, niin heille voi.

Mielestäni on mitä loistavin idea, että jokaisen moduulin lopussa on keskusteluosio, johon toivotaan kommentteja.

Mikä oli tärkeintä, mitä opit valmennuksessa?

Lienee mahdotonta yrittää nimetä yhtä ainoaa tärkeintä asiaa, mutta erityinen oppi minulle monikulttuurisen perheen äitinä on ollut se, ettei toisia ihmisiä saa yrittää muuttaa väkisin, mutta sen sijaan omaa suhtautumistaan voi miettiä ja muuttaa. Tämä pätee minuun juurikin siinä mielessä, että minun on hyväksyttävä ranskalainen perheeni sellaisena kuin se on, eikä missään nimessä yritettävä muuttaa esim. heidän ruokailutapojaan.

Kun muutan omia ruokailutapojani saan heidät ehkä pikkuhiljaa mukaani, mutta jos en, niin ei siitä saa tehdä numeroa, vaan voi ajatella asian ns. omalle kohdalleni: miltä itsestäni tuntuisi vastaavassa tilanteessa? Muita tärkeitä oppeja on ollut itsensä aito kunnioittaminen, eli esim. kropan kuuntelu (jos ei ole treenifiilistä, niin älä ihmeessä pakota itseäsi), hyvien puolien etsiminen huonojen sijaan, optimistisempi asioihin suhtautuminen, rennompi suhde ruokaan ja liikuntaan ja yleensäkin se, että tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä.

Mikä valmennuksessa oli parasta?

Liputan ehdottomasti yhteisöllisyyden puolesta. Liftedillä kaikki ovat kivoja toisilleen ja kannustavat toisiaan. Toisten virheistä ei rankaista vaan autetaan yhdessä eteenpäin. Kysyä saa vaikka kuinka monesti ja kuinka ”tyhmiä” kysymyksiä tahansa ja aina vastataan kärsivällisesti. On mahtavaa, että valmennuksen materiaalit ovat kukin omassa moduulissaan, johon kuuluu myös keskusteluosio, johon toivotaan aina kommentteja, myös treenien kulusta on tarkoitus aina antaa palautetta.

Meillä on maailman ihanimmat ja huolehtivaisimmat coachit, jotka oikeasti, koko sydämestään, haluavat meidän parastamme ja sitä, että pystymme saavuttamaan tavoitteemme. Se tekee alustalle kirjautumisesta ja erityisesti treenien tekemisestä superkivaa. Lifted-treenit ovat ihan parhaita mahdollisia, koska ensinnäkin liikkeistä löytyy useampia tasoja ja ne opastetaan kunnolla, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva, kaikki on aikataulutettu, ja coachit tekevät mukana koko ajan unohtamatta kannustavia kommentteja. Lisäksi treenit sisältävät aina myös lämmittely- ja cool down-osiot. Valmennettavan ei siis tarvitse tehdä mitään muuta kuin asettua jumppamatolle, painaa play-nappulaa ja keskittyä liikkeiden tekemiseen kun ajanotostakaan ei tarvitse huolehtia. Voiko treeniltään toivoa enempää? Kaiken kaikkiaan Lifted on konseptina huippuhyvä kokonaisuus, joka sisältää ravinnon ja treenaamisen ohella myös asiaa palautumisesta ja mielestä.

Mikä oli haastavinta?

Kropan kuuntelua tai lepopäiviä ei aina malttaisi harrastaa!

Mitä valmennuksesta jäi arkeesi?

Valmennuksesta arkeen jäi treenaava, itsestään huolehtiva, paremmannäköinen, itseään arvostavampi,  iloisempi ja positiivisempi äiti ja vaimo. Treenasin innoissani myös kesälomalla, jopa Kreetan ja Madridin helteissä. Vähän on harmittanut se, etten ole saanut miehestä itselleni treeniseuraa, mutta Lifted-oppien mukaisesti: en niuhota asiasta, vaan annan olla, ehkä se vielä joskus punkee mukaan.

Millaisia tavoitteita sinulla on nyt? Mitä fiilistelet juuri nyt?

Tämänhetkinen tavoitteeni on vaihtaa tutkintonimikkeeni humanististen tieteiden kandidaatista filosofian maisteriksi ensi kesään mennessä. Toinen tavoitteeni on aloittaa juoksuharrastus siten, että pystyisin nauttimaan siitä ja voisin osallistua myös erilaisiin tapahtumiin. Lupasin juuri julkisesti, että ensi vuonna juoksen La Parisiennen – Pariisissa järjestettävä Euroopan suurin naisten juoksutapahtuma – enkä kävele, kuten tänä vuonna.

Unohtaa ei sovi myöskään sitä kuuluisaa oman unelmakropan tavoittelua. 🙂 Tänä kesänä fiilistelin erityisesti sitä mahtavaa tunnetta, jonka sopivasti tähän mennessä muuttunut kroppa on minulle suonut: reidet ovat sen verran kiinteytyneet, että olen pystynyt käyttämään hameita ja mekkoja, ja vaatekaapistakin löytyy taas paljon enemmän sopivaa päällepantavaa. Miten uskomatonta! Olen taas nainen, eikä miehenkään tarvinnut tänä suvena valitella, että olisi kiva nähdä vaimo vähän naisellisemmin pukeutuneena. Ennen minulla oli kuvitelma, jonka mukaan voin lähteä ulos vain tietyissä vaatteissa. Se merkitsi sitä, että kotona saatoin olla hyvinkin kivoissa vaatteissa, mutta ulos lähtiessä vaihdoin aina vaatteet ”verhoihin”. Nyt siihen ei ole enää tarvetta, kun kroppa on parantunut ja itseluottamus kasvanut.

Vapaa sana / terveiset seuraajille / valmentajille 🙂

Lifted on muuttanut elämäni suunnan täysin! Kärttyisestä opiskelevasta perheenäidistä on kuoriutunut elämäniloinen ja näyttävä leidi, joka on löytänyt kehonpainotreenaamisesta itselleen uuden intohimon. Suosittelen ehdottomasti kaikille Lifted-valmennuksia. Kun pelkästään kävelylenkkejä harrastanut äiti-ihminenkin pärjäsi mainiosti FIT:ssä, pärjäävät ihan varmasti kaikki muutkin! Myönnän, että hinta voi alussa kirpaista, mutta se on joka sentin arvoinen ja antaa niin uskomattoman paljon, eikä lopussa tule mieleenkään pyytää rahojaan takaisin.

Iloa kaikille muille treenaajille,
<3: Hanna

Lifted on valmennusyritys, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin innostavissa hyvinvointi- ja suorituskykyvalmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tehokkaat verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet jo tuhansia nostamaan elämänlaatunsa sekä suorituskykynsä uudelle tasolle. Get inspired, get Lifted!