Aamulla treenaaminen: 3 syytä treenata aamuisin ja 3 vinkkiä, miten päästä alkuun

Aamutreeni, aamuaerobinen, aamulenkki… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tässä kolme syytä, miksi kannattaa treenata aamuisin, ja kolme vinkkiä, joiden ansiosta se on helpompaa kuin luulitkaan!

Miksi treenata aamuisin?

1. Treenaaminen vahva perusta muille rutiineille (“a keystone habit”). Tutkimuksissa on havaittu, että urheileminen ja sen tuoma onnistuminen lisää tahdonvoimaa muilla elämän osa-alueilla: pystyt keskittymään paremmin töihin, valitsemaan terveellisiä ruokia, hallitsemaan negatiivisia tunteita, päihteiden käyttöäsi jne. Aloita päiväsi vahvistamalla tahdonvoimaasi!

2. Lisää hyvinvointia joka päivääsi. Tutkimusten mukaan olet tehokkaampi ja onnellisempi työpäivän aikana, jos olet jo liikuttanut kehoasi sinä päivänä. Kaikki eivät todellakaan ole aamuihmisiä, mutta aikaisin nousemista voi harjoitella siirtämällä herätystä vähitellen aiemmaksi. Aamu on yleensä myös aikaa rauhoittumiselle ja keskittymiselle ennen kuin (työ)päivän kiireet alkavat. Tällöin esimerkiksi menestyvät yritysjohtajat ovat tehokkaimmillaan.

3. Jo 20 minuuttia liikuntaa riittää! Tutkimusten mukaan liikunnan 20 ensimmäistä minuuttia tuovat suurimmat onnellisuutta ja terveyttä lisäävät hyödyt. Hyvä juttu, sillä aamuisin voi olla vaikea löytää montaa tuntia vapaata. Toisaalta puolisen tuntia löytää varmasti ja koko alkavan päivän fiiliksiä voi helpottaa kun tietää, että päivän liikunta on jo ”suoritettu”.

Liity Lifted WAAS -yksilövalmennukseen

Ok, ok… No millä sitten tehdä aamutreenistä helpompaa?

Lyhesti sanottuna: rutiineilla. Tässä kolme esimerkkiä:

1. Aloita helposti! Liikkumisen määrä kannattaa aloittaa vaikkapa 5 minuutin venyttelystä, joogasta tai pikku kävelystä ja alkaa vähitellen nostaa sitä kohti 20 minuutin tai jopa tunnin treeniä. Lifted-esimerkki: Antti ei saanut ikinä joogattua aamuisin niin kauan kun ajatteli, että olisi “pakko” tehdä aina 1,5h mittainen harjoitus. Kun hän antoi itselleen armoa ja alkoi tehdä vain 20 min asanat, alkoi jooga ikään kuin itsestään kuulua joka aamuun. Bonuksena vielä tällaisen lyhyen harjoituksen jälkeen jää aina energinen olo ja halu tehdä lisää!

2. Laita urheiluvaatteesi heti herätyskellon ja sänkysi viereen! Tee itsellesi tapa aloittaa liikkuminen lähes heti herättyäsi. Hiukan nestettä/smoothieta naamaan, mutta vasta kun olet vääntäytynyt urheiluvetimiisi. Tällöin peräytyminen ei ole enää vaihtoehto. Kun teet tästä itsellesi rutiinin, vaatii se lopulta hyvin vähän tahdonvoimaa.

3. Aloita työmatkaliikkuminen! Kun aamulla menee töihin fillarilla tai kävellen, päivä alkaa huomattavasti virkeämpänä ja tehokkaampana! Saat myös raitista ilmaa. Erikoismiehet- ja naiset vääntäytyvät töihin semmoista vauhtia, että maalissa on jo hiki, jota työpaikan hyvässä suihkussa on kiva pestä pois. Ja töissä sitten aina portaat, ei hissiä 

Aamun aloittaminen liikunnalla on tapa, joka säteilee hyvinvointia koko päivääsi.

Ei kun treenaamaan! 

Scroll to Top