Valmennettavan tarina: ”Asiat oikeasti muuttuivat ja voin paremmin”

Valmennettavan tarina -juttusarjassa valmennuksiimme osallistuneet kertovat omia Lifted FIT -kokemuksiaan. Tällä kertaa oman tarinansa kertoo Erika, joka on osallistunut sekä Lifted LIFESTYLE että Lifted FIT -valmennuksiimme, ja saavuttanut molempien avulla loistavia tuloksia:

Päänsärky haittasi elämänlaatua

Kaikki lähti siitä, kun havahduin, että päätäni särkee koko ajan. Olin varma, että kyseessä on jokin outo oire, mikä häviää viikossa. Kun päänsärky alkoi vaikuttamaan työhöni ja jouduin lopettamaan työpäivät kesken se takia, huolestuin tosissani. Jouduin lääkärirumbaan, missä arvuuteltiin todellisen arvaustalon tavoin, mikä minulla voisi olla. Siinä vaiheessa havahduin oikeasti siihen, että terveytensä voi menettää hetkessä. Minua pelotti ja ensimmäistä kertaa elämässä en tiennyt, miksi kropassani tuntui siltä, kun tuntui. Silloin jouduin ensimmäistä kertaa myös pysähtymään ja kuuntelemaan tuntemuksia kropan suhteen.

Lopulta magneettikuvien ja neurologien jälkeen älytön ahdistus sai selityksen: kyseessä oli jännityspäänärky.  Olin uskomattoman helpottunut, mutta samaan aikaan se muutti voimakkaasti suhtautumistani terveyteen ja hyvinvointiin. Juuri silloin näin Liftedin Facebook-mainoksen – painoin vaistonmaisesti ‘“OSTA.”

”Olin pelännyt, että se [valmennus] olisi liian suuri muutos itselleni”

Myönnettäköön kylläkin, että päätöstä helpotti se, että olin seurannut Liftediä jo pidemmän aikaa, mutta en koskaan ollut ‘sallinut’ itselleni sellaista kurssia. Vaikka olenkin aina treenannut jonkin verran ja syönyt suhteellisen terveellisesti, en yleensä uskaltaisi panostaa itseeni tuolla tavalla. Jossain määrin olin aina pelännyt, että se olisi liian suuri muutos itselleni, ja jotenkin vaatisi jotain henkisesti, mihin en ollut valmis sitoutumaan. Mitä jos minusta tuleekin se, joka syö terveellisesti ja voi hyvin? Too good to be true!

Nyt halusin kerrankin voida hyvin kokonaisvaltaisesti. Yksi selkeistä tavoitteistani olikin saada niskani kuntoutettua ja pitää huoli siitä, etteivät päänsäryt tulisi takaisin arkeeni.

”Teemme tätä muutosta yhdessä”

Kun sitten oikeasti aloitin Liftedin kurssin, niin se olikin jo heti ensimmäisestä päivästä ihan parasta, mitä tiesin! Kurssimateriaali on todella interaktiivista ja missään vaiheessa ei tullut oloa, että teen ‘verkkovalmennusta’. Valmentajien ja muiden osallistujien kanssa pystyi puhumaan vapaasti ja pystyi olemaan rehellinen asioiden suhteen ilman tuomituksi tulemisen pelkoa. En puhunut monelle ystävälleni kurssista, koska tavallaan jännitin myöntää, että olen aktiivisesti ryhtynyt muuttamaan tapaani elää ja suhtautua kroppaani ja terveyteeni.

Lifted FIT kokemuksia
Lifted FIT kulki mukana myös maailmalla: Tokiossa patikoitiin + 35 asteessa!

Heti alusta tuntui siltä, että me kurssilaiset teemme tätä muutosta yhdessä ja meitä on oikeasti yhteisö mukana!

Monet ystävät kyselivät olenko nyt dieetillä ja jätinkö kokonaan herkut pois, kun aloitin hyvinvointikurssin. Parhainta oli kuitenkin se, että minun ei tarvinnut. Liftedin kanssa opin tekemään parempia päätöksiä monessa pienessä tekijässä, mitkä sitten vaikuttavatkin kombinaationa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin.

Kaikkiin kysymyksiin tuli aina vastaus

Heittäydyin siis kurssiin mukaan, ja yhtäkkiä huomasin, että asiat oikeasti muuttuivat ja minä voin paremmin. Ennen olin varma, että en voisi treenailla yksin kotona, mutta kun laittoi  videon pyörimään niin olikin jo täysin messissä! Koska Liftedin pystyi ajoittamaan juuri silloin kun halusi, niin kokeilinkin aamutreenejä, mitä olen muuten inhonnut. Aamutreenit olivatki hitsin hyvä juttu ja seinään muodostui nopeasti kohta, mihin heitin ylävitosia Liftedin innoistamana. Villinä ajatuksena oli jopa piirtää siihen yläfemmakäsi, etten läiskisi vain seinää, hah!

Lifted FIT kokemuksia
Lifted FIT oli hyvää jatkoa Lifestyle-valmennukselle.

Tiesin heti alusta, että minulle haastavin palanen tulee olemaan ravinto. Kurssi kuitenkin aloitti ihan perusteista ja minä jaksoin olla kärsivällinen. Kirjoitin kaiken muistiin vihkoon, ja yritin noudattaa tärkeitä vinkkejä. Rikoin tavoitteet palasiksi ja totesin, että tärkeintä ei ole pikadieetti vaan oikeasti muutos parempaan elämäntyyliin.

Kyselin myös niin monta tyhmää kysymystä, että voin luokitella itseni todelliseksi blondiksi! Sain kuitenkin ihan joka ikiseen hassuunkin kysymykseen aina perusteelliset vastaukset ja tukea myös muilta treenaajilta.

Hyvinvointi on osa jokaista päivää

Olen aina ollut erittäin visuaalinen ihminen ja siksi itselleni on toiminut asioiden kalenteriin merkitseminen. Olen töissä startupissa missä arki on hektistä ja moni asia muuttuu nopeallakin aikataululla. Siksi haluan voida suunnitella joustavasti asiat kalenteriin valmiiksi. Oman motivaatioseinän tekeminen kotiin ja töihin on ollut ihana tapa muistuttaa omista tavoitteista ja fiiliksistä. 

Nykyään merkitsen kalenteriin urheilusessioiden lisäksi myös taukojumpat! Työpöydän vieressä on jumppapallo ja pöydässä on kiinni flexiband. Näin pidän huolen siitä, että saan myös arkeen lisää liikettä ja saan niskani kuntoutettua pitkien istumispätkien välissä.

Sen lisäksi, että Lifted opetti syömään parempaa ja laadukkaampaa ruokaa, olen alkanut lisäämään paljon liikuntaa myös ystävyyssuhteissa. Nykyään kahvittelun sijaan voin mennä ystävien kanssa esimerkiksi lenkille ja joogailemaan. Vuosipäivänä murun kanssa ei mietitty pelkkää dinneriä vaan pohdittiin jotain ratsastusta, köysikiipeilyä, uimamäkien ja tanssikurssien väliltä!

Lifted FIT kokemuksia
Vuosipäivän treeni Haikon kartanossa, kun ulkona satoi kaatamalla.

En voi sanoa, että muutuin urheilu- tai ravintohihhuliksi, mutta panostan ehdottomasti laadukkaampiin valintoihin. Tämä on tuonut ison muutoksen myös omaan henkiseen hyvinvointiin. 

Seuraava Lifted FIT alkaa pian ja en malta odottaa, että pääsen kertaamaan perusteet ja tuomaan taas uusia juttuja arkeen. Eikä haittaa yhtään, että se on jo kolmas Lifted-kurssini, koska tuntuu, että olen vielä enemmän innoissani kuin ensimmäisellä kerralla! Olen jo huomannu muutokset arjessani ja jäänyt koukkuun tähän fiilikseen, mikä Liftedin myötä on tullut – hyvällä tapaa! 🙂

[thrive_leads id=’38140′]

Lifted on valmentajatiimi, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin innostavissa valmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tehokkaat verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet jo tuhansia nostamaan elämänlaatunsa sekä suorituskykynsä uudelle tasolle. Get inspired, get Lifted!

Tilaa Yksi hyvinvointi -posti

Saat joka maanantai sähköpostiisi konkreettisen ja helposti käytäntöön vietävän vinkin, jolla kehität hyvinvointiasi ja suorituskykyäsi.

Yhteystiedot

Lapinlahdenkatu 3 A,
00180 Helsinki

+358 (0) 44 2711 487
Y-tunnus: 2603736-2

Lifted lyhyesti

Lifted on valmennustiimi, joka auttaa ihmisiä olemaan parhaimmillaan joka päivä.

Lifted WAAS -työhyvinvointipalvelu tekee kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista osan työyhteisön kulttuuria ja kilpailukykyä, mikä auttaa työyhteisöä vapauttamaan täyden potentiaalinsa.