Lifted maailmalla – Kalifornia

Lifted matkalla Kaliforniassa

Kuten useat teistä onkin jo kuullut ja havainnut, Lifted on ottanut jälleen uuden askeleen ja perustanut haarakonttorin maailmalle. Kyllä, maailmalle. Tarkempaa osoitetta konttorista on turha raapustaa osoitekirjaan, sillä tukikohta liikkuu Tanelin mukana minne ikinä mies toimistotarvikkeineen päätyykään!

Pari viikkoa sitten tosiaan jätin koti-Suomen kehittääkseni ammattitaitoani hyvinvointivalmentajana ja joogaopettajana. Ensimmäiseksi etapikseni ja myös nykyiseksi sijainnikseni valikoitui kaikkien hyvinvointitrendien Mekka, Kalifornia.  Tarkoituksenani täällä onkin haistella hieman hyvinvoinnin, etenkin ravinnon ja liikkumisen, uusia tuulia ja hakea lisää ideoita ja inspiraatiota kehittääksemme Liftedin toimintaa entisestään. Olen käyttänyt myös paljon aikaa kehittääkseni itseäni joogaopettajana, sekä oman harjoitukseni kautta että myös opettamalla Bikram-joogaa paikallisessa studiossa. Tässä vaiheessa voin sanoa, että visiitti on todella kannattanut – niin kovia oppeja on tullut jo saatua, opettajana ja oppilaana!

Bikram-jooga

Kaliforniaa voi kuitenkin pitää lähinnä välietappina, sillä seuraavaksi matkaan Intiaan opiskelemaan niin sanottua joogista elämäntapaa, ennen kaikkea Hatha-joogaa, Ayurvedaa sekä meditaatiota. Ja tietysti myös asioita, joihin en vielä edes tiedä törmääväni. Kokemuksen ja tiedon lisäksi Intian reissulta pitäisi jäädä käteen myös RYT200-sertifikaatti osoituksena pätevyydestä Hatha-joogaopettajana. Odotan koulutusta todella paljon sillä se tulee laajentamaan näkemystäni ja osaamistani joogasta merkittävästi. Käsitykseni mukaan Suomesta ei löydy vielä yhtään joogaopettajaa, jotka olisivat käyneet sekä Bikram-joogaopettaja että RYT200 –koulutukset. Koulutuksestani tulen varmasti kirjoittamaan lisää myöhemmin!

Intian jälkeen suuntaan itään, Kaakkois-Aasiaan. Ja edelleen samoilla teemoilla: lisää ammattitaitoa, kokemusta ja maustetta. Silmät ja korvat auki, avoimin mielin mielenkiintoisiin paikkoihin, oppimaan ja opettamaan.

Matkani aikana tulen olemaan edelleen osa Liftedin tiivistä valmentajatiimiä ja työskentelen Liftedin parissa lähes päivittäin. Tarkoituksenamme on luoda yrityskulttuuri, joka mahdollistaa työskentelyn etänä mistäpäin maailmaa tahansa, ja joka kannustaa meitä kaikkia kehittämään itseämme henkilökohtaisesti ja ammatillisesti! Seuraavien kuukausien ajan Jukka ja Antti tulevat hoitamaan kaikki kasvotusten tapahtuvat valmennukset ja tapahtumat Suomessa, minun keskittyessä pääasiassa valmennuksien kehittämiseen sekä sisällön tuottamiseen muiden Liftedin juoksevien asioiden rinnalla.

Etätoimisto

 

Tasapainoilua Hollwood HillseilläEdessämme on todella mielenkiintoinen syksy ja talvi, sillä seuraavien kuukausien aikana tulemme esittelemään teille uusia konsepteja, joiden avulla pystymme jakamaan tietoamme teille entistä tehokkaammin riippumatta sijainnistasi ja aikaresursseistasi!

Mahtavaa syksyn jatkoa, palataan pian!

Taneli, Lifted.fi

Scroll to Top