Tiedote: Vain reilu kolmannes työntekijöistä kokee, että oman työpaikan kulttuuri tukee hyvinvointia

Tiedote, Lifted Oy, 14.12.2017

Suomalaiset työntekijät kokevat, että työnantajan tarjoamat työhyvinvointipalvelut vaikuttavat ennen kaikkea nykyiseen työnantajaan sitoutumiseen, mutta niiden vaikutus on selkeä myös uutta työpaikkaa valittaessa. Vain reilu kolmannes työntekijöistä kokee, että heidän edustamansa työnantajan yrityskulttuuri tukee hyvinvointia. Tulokset selviävät Liftedin Hyvinvointipalveluiden käyttö ja vaikutukset suomalaisissa työyhteisöissä -kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli 500 suomalaista työntekijää.

Suomalaisten työntekijöiden mielestä työnantajien tarjoamat hyvinvointipalvelut ovat merkittävä kriteeri, kun pohditaan pysymistä nykyisen työnantajan palveluksessa tai kun kartoitetaan uusia mahdollisia työnantajia. Tutkimuksessa ainoastaan 16,4 prosenttia suomalaisista toteaa, että hyvinvointipalveluiden tarjonta vaikuttaa vähän tai erittäin vähän nykyiseen työnantajaan sitoutumiseen. Uutta työnantajaa harkittaessa vastaava luku suomalaisten keskuudessa on tutkimuksen mukaan 24 prosenttia.

– Henkilöstön työhyvinvointiin panostamisen on osoitettu vaikuttavan selkeästi työntekijän sitoutumiseen työyhteisöön aiemmissa tutkimuksissa Suomen ulkopuolella ja nyt onkin erittäin mielenkiintoista todentaa tämä sama ilmiö tarkemmin suomalaisessa työelämässä, tiivistää tutkimuksen toteuttaneen Liftedin toimitusjohtaja Taneli Rantala.

Aikaisemmat suomalaistutkimukset ovat jo osoittaneet työilmapiirin vaikuttavan työhyvinvointiin ja sen kautta tuottavuuteen. Rantalan mielestä on erittäin mielenkiintoista, että vain 58 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista kokee nykyisten tarjolla olevien hyvinvointipalveluiden vaikuttavan positiivisesti työssä viihtymiseen, ja ainoastaan 43 prosenttia kokee nykyisten palveluiden lisäävän tuottavuutta.

Vain reilu kolmannes (34,5 prosenttia) vastaajista kokee, että heidän edustamansa työyhteisön kulttuuri tukee heidän hyvinvointiaan.

– Monilla toimialoilla yritysten kasvua hidastavat haasteet rekrytoida tarvittavia osaajia. Myös työntekijöiden vaihtuvuus on työnantajille hyvin kallista. Samaan aikaan yksilöt yleisesti haluavat panostaa entistä enemmän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jossa töissä ja kotona tapahtuvaa hyvinvointia ei enää erotella. Tässä kontekstissa tutkimuksen löydökset kannustavat organisaatioita panostamaan hyvinvointikulttuurin rakentamiseen, tiivistää Rantala.

Rantala nostaa esiin myös Suomalaisen Työn Liiton Made by Finland -tutkimuksen, jossa todettiin valtaosan suomalaisista (96 %) kokevan, että jokaisen työntekijän tulee kantaa vastuuta oman työyhteisön hyvinvoinnista.

– Moderneihin hyvinvointipalveluihin ja hyvinvointikulttuuriin panostavat organisaatiot luovat sellaisia työntekijöitä, jotka edistävät toinen toistensa hyvinvointia, uskoo Rantala.

 

Lataa ja tutustu koko tutkimusraporttiin täällä!

 

Lataa tutkimusraportti

One Comment

Comments are closed.

Scroll to Top