Liftedin tiimiin yritysmyynnin ammattilaiseksi!

Yritysvalmennuksemme ovat saavuttaneet erinomaisia tuloksia useiden yhteistyökumppaniemme organisaatioissa, ja liiketoimintamme kasvaa hyvää vauhtia odotuksiemme mukaisesti. Tällä hetkellä valmennamme B2B-puolella pääosin suuria ja keskikokoisia yrityksiä sekä livenä että verkossa. Vuosien tuotekehityksen ja kokemuksen perusteella uskomme vahvasti, että käsissämme on nyt markkinoiden paras yritysten hyvinvointivalmennus. Kasvavan kysynnän ja potentiaalin vuoksi haemmekin nyt tiimimme vahvistukseksi yritysmyyntiin fokusoitunutta henkilöä, jolla on nälkää kasvaa Suomen hyvinvointialan myynnin ja asiakkuussuhteiden hallinnan ammattilaiseksi.

Untitled-1

Työsuhde alkaa 3 kuukauden harjoittelulla, jonka aikana pääset perehtymään hyvinvointialaan sekä valmennusliiketoimintaamme osana huipputiimiämme. Työtehtäviisi kuuluu harjoittelun aikana asiakkaiden prospektointi ja kontaktointi. Menestyksekkään harjoittelujakson jälkeen haluamme ottaa sinut pysyväksi jäseneksi tiimiimme, ja tulevaisuudessa kasvatkin vastaamaan sekä asiakashankinnasta että asiakassuhteiden ylläpidosta ja kehittämisestä. Myytävänä sinulla on korkeatasoinen yritysten ja yksilöiden hyvinvointia sekä tehokkuutta parantava tuote, joka todellakin toimii, ja jota ei tarvitse ns. “luukuttaa”. Kohdeyritykset ovat edelläkävijäfirmoja, jotka todellakin haluavat satsata hyvinvointiin ja tehokkuuteen.

Työaika 3 kk harjoittelujaksolla on 20-40 tuntia viikossa riippuen valitun henkilön aikatauluista ja elämäntilanteesta. Palkkaus harjoittelujakson aikana on tulosperusteinen ja kannustava.

Toivomme, että sinulla on aikaisempaa kokemusta myynnistä tai myynnillisen asiakaspalvelun tehtävistä. Olet valmistunut tai opintojesi loppuvaiheessa. Kaupallisen alan koulutus sekä kokemus B2B-kentällä työskentelemisestä koetaan eduksi.

Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on

  • erinomaiset vuorovaikutus- ja tiimityötaidot
  • energisyyttä ja rohkeutta kohdata ja auttaa asiakkaita
  • palavaa halua menestyä ja nälkää tuloksien aikaansaamiseen
  • halu päästä vaikuttamaan positiivisesti ihmisten ja yritysten hyvinvointiin ja suorituskykyyn
  • oma-aloitteinen ja itseohjautuva työskentelytapa
  • halu kehittää työskentelytapojasi ja kyky omaksua uutta

Sinä saat

  • paikan huipputiimissämme ja loistavat työkaverit
  • arvokasta kokemusta nopeasti kasvavalta hyvinvointialalta
  • vastuuta ja mahdollisuuden vaikuttaa Liftedin B2B-liiketoiminnan kehittämiseen
  • tuloksiin kannustavan palkkauksen
  • henkilökohtaista mentorointia ja sparrausta hyvinvoinnin ja suorituskyvyn ammattilaisilta

Lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen jukka@lifted.fi otsikolla “Yritysmyynnin ammattilaiseksi: oma nimesi”. Lisätietoja samasta sähköpostiosoitteesta. Harjoittelija rekrytoidaan heti sopivan huippukaverin löydyttyä. Hakuaika päättyy 10.7. Pääset aloittamaan hommat maanantaina 15.8.

lifted_3

JOS TUNNET HENKILÖN JOKA SOPII YLLÄ OLEVAAN KUVAUKSEEN JAA TÄMÄ VIESTI HÄNELLE! 

Lifted on valmentajatiimi, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin valmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen sekä ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tulokselliset verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat. Get inspired, get Lifted!

 

Uusimmat sisällöt:

Liftcast #30

Liftcast #30: Toimitusjohtajan teesit onnistumiseen │ Julius Manni

Liftcastissa käsitellään tällä kertaa toimitusjohtajuutta ja toimitusjohtajana onnistumista Vincitin tj Julius Mannin kanssa.

Liftcast #29

Liftcast #29: Valmentava johtaminen esihenkilön työkaluna │ Karoliina Hiekkanen

Valmentava johtaminen puhuttaa, mutta miten sitä tulisi hyödyntää oikein? Liftcast-podcastin studiossa Karoliina Hiekkanen.

Asiakastarinat

CASE Turku Energia: Yhdessä määritellyt johtamislupaukset tukevat laadukasta, yhtenäistä johtamismallia

Johtamislupausten pohdinta eri kokoonpanoissa, useammassa tilaisuudessa ja erilaisten välitöiden avulla edesauttoi johtamislupausten täsmentymistä nimenomaan Turku Energian strategiaa, arvoja ja tavoiteltua yhteistä johtamismallia tukevaksi.

Lue
Asiakastarinat

Case Roima Intelligence: Valmennuksella käytännön työkaluja itsensä johtamiseen

Roiman itsensä johtamisen valmennuksessa tuettiin työyhteisön onnistumista kasvavassa globaalissa projektiorganisaatiossa

Lue
Liftcast #28

Liftcast #28: State of leadership in Finland │ Nick Vertigans & David Goddard

In this Liftcast episode, we explore leadership in Finland, delving into characteristics, challenges, and strengths of Finnish leaders.