Kaikki irti keväästä Liftedin vinkeillä!

Kevään saapuminen tuntuu joka vuosi yhtä innostavalta: jo helmikkuussa valon määrä alkaa kasvaa ja samalla myös energiatasot alkavat kohota pitkän kaamosajan jälkeen. Kaikille talven kääntyminen kevääksi ei ole niin innostavaa aikaa, sillä kellojen siirtäminen voi sotkea unirytmin jopa viikoiksi. Kuuluitpa sitten kumpaan tahansa ryhmään, voit joka tapauksessa nauttia keväästä omalla tavallasi! 

Laadimme pääsiäislukemiseksi Liftedin vinkit, joilla saat hyvinvoinnin eri osa-alueilla kaiken irti tästä keväästä. Nappaa vinkit talteen ja vie niistä edes yksi käytäntöön – fiilis on takuuvarmasti parempi!

Lämmitä keho sisältäpäin, anna aikaa palautumiselle

Vaikka aurinko paistaakin, se ei vielä välttämättä lämmitä! Lämpöä kannattaakin hakea kehoon sisältäpäin sekä ravinnon että treenin merkeissä: kesällä salaatit ja smoothiereseptit saattavat innostaa, mutta keväisin kaipaa vielä lämmintä ruokaa lämmittämään kehoa sisältäpäin.

Lämpimät reseptit, kuten ruokaisat keitot, pitävät vireystilan korkealla, vaikka kylmemmät säät saattavatkin vielä nousta kiusaamaan kevään edetessä hiljalleen kohti kesää. Lisäksi kehoa kannattaa lämmittää tietenkin liikunnalla.

Keväällä kasvava valon määrä saattaa myös houkutella treenaamaan enemmän. Jos treeni-into nousee joko kasvaneen energian määrän vuoksi tai kesäkuntoa havitellessa, intoa kannattaa ehdottomasti hyödyntää ja lenkkipolulle tai salille lähteä inspiraation iskiessä. Huolehdi kuitenkin myös laadukkaasta palautumisesta ja kuuntele kehoasi, erityisesti jos talvi on kulunut vähemmällä treenillä. Kun palaudut hyvin, saavutat myös haluamasi tulokset todennäköisemmin: kuuluisa sanontakin muistuttaa, että treenitulokset tehdään levossa. Lisäksi  treenistä palautumista tukee laadukas uni, josta löydät lisää vinkkejä alempaa!

Liiku ulkona ja nauti valosta!

Paras tapa nauttia kasvaneesta valon määrästä on olla valoisan aikaan mahdollisimman paljon ulkona. Päiväsaikaan luonnonvalossa oleminen tukee melatoniini-hormonin tuotantoa, ja se taas vaikuttaa unenlaatuusi positiivisesti. Lisäksi vireystilasi nousee, ja olet energisempi halki päivän, kun annat aivoillesi raitista ilmaa ja valoa. Jos kellojen siirtäminen sotkee joka vuosi unirytmiäsi, kannattaa päivänvaloa hyödyntää myös silloin rytmin tasaamisessa.

Jokainen meistä on varmasti joskus huomannut, kuinka nostattava vaikutus kevätauringolla on mielialaamme. Ota siitä siis kaikki irti, ja siirrä vaikkapa treenit tai kaverin tapaaminen ulos. Jos olet suuntaamassa ulos kaverin tai perheen kanssa, Liftedin extravinkki kevätretkelle on tankata mukaan hyvät eväät ja nauttia ne ulkosalla.

Auringonvalosta puhuttaessa puhutaan usein myös D-vitamiinista, ja tarvitseeko sitä nauttia valoisina kausina Suomessa. Koska liikumme kuitenkin verrattain vähän auringonvalossa, ei D-vitamiinin nauttimista ravintolisänä kannata hylätä.

Ota kalenterista aikaa vain olemiselle

Tuntuuko sinusta, että kevätaurinko saa kierrokset nousemaan, ja aikaa tuntuu yhtäkkiä olevan valtavasti enemmän? Keväällä ihmisillä on toisinaan kova kiire, kun kalenteri täyttyy menoista, töistä ja muista aktiviteeteista. Jotta tämänhetkinen valtava energisyys ei kostaudu sinulle myöhemmin, varaa kalenteriisi aikaa myös palautumiselle.

Kun aikataulutat aikaa vain olemiselle, silloin sitä myös on: toisinaan saatamme ajatella, että treenit tulee tehtyä kyllä kaikkien muiden arkimenojen keskellä, mutta todellisuus on usein aivan toinen. Sen vuoksi myös kaikki hyvinvointiin liittyvä kannattaa laittaa kalenteriin; silloin sen paikkaa ei vie mikään muun tekijä. Rauhoita aikaa olemiselle töiden jälkeen, ja todella ota aika itsellesi. Älä selaa somea, lue työsähköposteja tai viimeistele työtehtäviä – keskity vain olemaan. Toisille se on helpompaa, kun ajan viettää yhdessä oman kumppanin kanssa tai näkee ystäviään, joiden kanssa aika kuluu kuin itsestään ja puhelimen vilkuilu unohtuu.

Optimoi uni uudelle tasolle!

Vaikka luonnonvalolla onkin mieletön vaikutus vireystilaan ja energisyyteemme, saattavat valoisat aamut piristää liikaakin – ja kun unien määrä vähenee tai unenlaatu huononee, saatat olla jopa väsyneempi kuin talviaikaan! Toisinaan valon määrä saattaa myös lisätä hieman liikaa kierroksia systeemiin, jolloin palautuminen on heikompaa – ja lopulta tuntuu, että niin sanottu kevätväsymys ottaa vallan.

Panosta siis siihen, että nukut sikeästi ja oikeasti pimeässä huoneessa. Unenlaatua kohottavia vinkkejä on lukuisia, mutta tämän haluamme jakaa nyt, kun on kevät. Investoimalla pimennysverhoihin saat pimennettyä makuuhuoneesi siten, että nukut sikeämmin – ja paremmin. Autat melatoniinin tuotantoa kehossasi, kun vaikutat makuuhuoneesi valaistukseen. Samaan hormoniin vaikuttaa myös ruutuajan minimointi.

Tablettien, puhelimien ja TV:n ruutujen sininen valo vaikuttaa melatoniinin tuotantoon, kuten olet varmasti aiemminkin kuullut. Vaikka tiedämme vaikutuksen, saatamme siitä huolimatta selailla somekanavia tai lukea sähköposteja vain hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Todellisuudessa laadukas uni kaipaa kuitenkin jo rauhoittumista ennen nukkumaanmenoa: sulje siis ruudut ympäriltäsi vähintään tuntia ennen nukkumaanmenoa. Työasioihin voit harvoin enää vaikuttaa iltaisin, ja saat ne joka tapauksessa tehtyä paljon tehokkaammin, kun olet palautunut yön ajan laadukkaasti seuraavaa päivää varten. Sosiaalisessa mediassakaan tuskin tapahtuu mitään, minkä et voisi antaa odottaa parempaa hetkeä.

Psst! Järjestämme jälleen kevään aikana Unen SM-kisat, joiden kunniaksi YouTubesta löytyy lisää vinkkejä unenlaadun parantamiseksi. Tsekkaa uniaiheiset vinkit täältä.

Näillä vinkeillä selätät kevätväsymyksen ja optimoit hyvinvointisi kesää kohti mentäessä – jaathan parhaat kevätvinkkisi kanssamme Liftedin somessa!

Uusimmat sisällöt:

Liftcast #30

Liftcast #30: Toimitusjohtajan teesit onnistumiseen │ Julius Manni

Liftcastissa käsitellään tällä kertaa toimitusjohtajuutta ja toimitusjohtajana onnistumista Vincitin tj Julius Mannin kanssa.

Liftcast #29

Liftcast #29: Valmentava johtaminen esihenkilön työkaluna │ Karoliina Hiekkanen

Valmentava johtaminen puhuttaa, mutta miten sitä tulisi hyödyntää oikein? Liftcast-podcastin studiossa Karoliina Hiekkanen.

Asiakastarinat

CASE Turku Energia: Yhdessä määritellyt johtamislupaukset tukevat laadukasta, yhtenäistä johtamismallia

Johtamislupausten pohdinta eri kokoonpanoissa, useammassa tilaisuudessa ja erilaisten välitöiden avulla edesauttoi johtamislupausten täsmentymistä nimenomaan Turku Energian strategiaa, arvoja ja tavoiteltua yhteistä johtamismallia tukevaksi.

Lue
Asiakastarinat

Case Roima Intelligence: Valmennuksella käytännön työkaluja itsensä johtamiseen

Roiman itsensä johtamisen valmennuksessa tuettiin työyhteisön onnistumista kasvavassa globaalissa projektiorganisaatiossa

Lue
Liftcast #28

Liftcast #28: State of leadership in Finland │ Nick Vertigans & David Goddard

In this Liftcast episode, we explore leadership in Finland, delving into characteristics, challenges, and strengths of Finnish leaders.