Valmennustyötä tehdessämme keskustelemme paljon motivaatiosta ja tavoitteista. Kun haluamme tehdä pysyviä muutoksia ja pitää saavutetut tulokset osana arkeamme, on tärkeää kiinnittää huomiota etenkin sisäiseen motivaatioon. Mutta mistä oikein on kyse?
Jos olet aktiivinen liikkuja, kannattaa oman treeniohjelman lisäksi pohtia myös tuloksellisuutta ja tavoitteita. Miksi? Koska tavoitteita asettamalla huomaat kehityksesi ja treenisi suunnittelusta tulee paljon vaivattomampaa. Kun tiedät, millaisiin tuloksiin tähtäät, on sinun myös helpompi valikoida, millaisia treenejä viikkoihisi sisällytät.
Tavoitteiden asettamiselle on kuitenkin tärkeää antaa aikaa, sillä tuloksien saaminen ei vaadi ainoastaan suunnitelmaa: se vaatii myös motivaatiota. Motivaatio on se tekijä, joka saa sinut toimimaan. Motivaatiota on kahdenlaista: sisäistä ja ulkoista motivaatiota. Keskitymme valmennuksissamme pohtimaan treenaajien kanssa heidän tavoitteitaan ja sitä, mikä niihin motivoi. Jos haluat saavuttaa pysyviä tuloksia, kannattaa tavoitteita kohti lähteä draivilla, jonka vain sisäinen motivaatio synnyttää.
Mikä ihmeen sisäinen motivaatio?
Jos treenitavoitteesi tai liikunnan aloittaminen ovat joskus olleet sinulle haastavia tai et ole saavuttanut tavoitteitasi, olet todennäköisesti asettanut tavoitteita ulkoisen motivaation innostamana. Esimerkkejä ulkoisesta motivaatiosta on useita: liikkuminen, jotta näyttäisit hyvältä muiden silmissä, treenin tekeminen valmentajan vuoksi tai karkin syönnin lopettaminen, koska puolisosi pyytää niin.
Toisin sanoen ulkoisen motivaation tekijät ovat asioita, jotka vaativat meiltä valtavasti tahdonvoimaa ja henkisiä resursseja – palo tekemiseen ei kirjaimellisesti tule sisältäpäin tai omasta tahdosta. Sisäinen motivaatio eroaa ulkoisesta siis siten, että hakeudumme itse tekemään asioita ilman minkäänlaista ulkoista palkkiota. Siten sisäinen motivaatio on avain myös pysyviin tuloksiin ja tulosten saavuttamiseen. Käymme valmennettavien kanssa läpi heidän motivaatiotekijöitään ja jaamme vinkkejä siihen, miten sisäisen motivaation saa syttymään, vaikka se tuntuisikin haastavalta.
Sisäinen motivaatio on tuttu termi psykologian kirjoista, mutta yksinkertaistettuna voit pohtia sitä ilman suurempia opintoja. Mieti, milloin olet tehnyt jotain aktiviteettia tai toimintaa vain puhtaasti sen takia, että nautit sen tekemisestä? Mieleen saattaa nousta esimerkiksi ystävien kanssa vietetty ilta tai hetki vapaapäivästäsi, kun luit kirjaa. Tuntuuko saman olotilan tai ajatuksen siirtäminen treenaamiseen kaukaiselta? Varmasti. Älä kuitenkaan vielä huolestu, sillä tarjoamme sinulle vinkkejä!
Etenkin Coach Elsa keskittyy valmennettavien kanssa pohtimaan, millaisella mielellä omaan treeniin suhtautuu. Coach Elsan johdolla olemmekin puhuneet aiheesta jo aikaisemmin blogissamme, kun käsittelimme positiivista kehonkuvaa.
Samaan tapaan voit miettiä, miten puhut itsellesi treenaamisesta: pakotatko itsesi salille vain siksi, että saisit karistettua “liikakilot” tai laihtuaksesi tärkeitä juhlia varten? Molemmat syistä ovat ulkoisen motivaation herättämiä ajatuksia, joiden kanssa lähdet liikkeelle pelosta.
Jotta saisit konkretiaa ajatuksiisi, kannattaa tehdä yksinkertainen harjoitus:
- Ota kynä ja paperia.
- Kirjoita paperille: “Liikun, koska…”
- Kirjoita ylös kaikki syyt, jotka motivoivat sinut liikkumaan.
- Seuraavaksi kirjoita paperille: “Liikunnalla haluan saavuttaa…”
- Jatka listaa, kunnes olet kirjoittanut tavoitteesi ylös.
Katso listausta. Millaiset syyt saavat sinut liikkumaan? Entä millaisia tavoitteita sinulla on treenisi suhteen? Löytyykö listalta yhtäkään tekijää, joka saa sinut liikkeelle puhtaasti hyvinvoinnin puolesta: haluatko voida paremmin, jotta jaksat paremmin arjessasi? Haluatko tuntea olosi energisemmäksi tai itsevarmemmaksi? Haluatko pysyä terveenä pitkään ja liikut sen vuoksi? Jos listalta löytyy yksikin tämänkaltainen kohta, olet löytänyt palasen sisäistä motivaatiotasi!
Kun sisäinen motivaatio laittaa sinut liikkeelle, toimit niin sanotusti rakkaudesta käsin – täysin päinvastoin kuin ulkoisen motivaation kanssa. Sisäisen motivaation ajamana haluat tehdä itsellesi ja kehollesi hyvää ja vaalia hyvinvointiasi. Siten sisäinen motivaatio on myös se määrittävä tekijä, joka saa sinut jatkamaan liikunnan parissa tavoitteitasi kohti; ajatuksen voi tosin soveltaa mille tahansa elämän osa-alueelle.
“Itsestään huolehtiminen on itsekästä. Haluan auttaa muita ensin.”
Halu tehdä itselleen hyvää saattaa kuulostaa itsekkäältä. Jos laitat itsesi ja oman hyvinvointisi etusijalle, näyttäydytkö läheisillesi itserakkaana ihmisenä, joka ei halua auttaa muita? Törmäämme näihin ajatuksiin ja pelkoihin ajoittain valmennettavien kanssa. Vastaus on aina kieltävä – mutta miksi? Jos voit hyvin, jaksat olla myös paremmin läsnä läheisillesi. Valmennettavillemme on varmasti vertauskuva lentokoneessa kuultuihin ohjeisiin: “Laita ensin oma happinaamarisi ennen kuin autat muita.”
Toisin sanoen vaalimalla hyvinvointiasi olet paremmin läsnä ja avuksi läheisillesi. Sisäinen motivaatio ei siis lähde lainkaan liikkeelle itsekkyydestä, vaan halusta tehdä hyvää – niin itselleen kuin muille.
Salaisuus pysyviin tuloksiin piilee rutiineissa ja tavoissa
Kuten saatat jo tietääkin, me emme usko valmennuksissamme dieetteihin tai ratkaisuihin, jotka luovat hyvinvointia vain hetkellisesti. Haluamme antaa valmennettaville pysyviä tuloksia ja pysyviä oppeja, jotka kantavat läpi loppuelämän ja auttavat ylläpitämään parempaa elämänlaatua.
Oletkin saattanut lukea blogistamme jo kyllästymiseen asti tapamuutoksista. Mutta miten sisäinen motivaatio linkittyy näihin paljon puhuttuihin tapamuutoksiin? Kun lähdet liikkeelle sisäisen motivaation siivittämänä, olet todella halukas luomaan muutoksia arkeesi. Kuten jo tiedät, et mene salille valmentajasi käskystä tai koska kumppanisi painostaa sinua – vaan omasta tahdostasi.
Vain sisäisen motivaation luomat tapamuutokset ovat todella kauaskantoisia ja pysyviä. Jos tapamuutokset ovat sinulle uusi käsite, voit lukea niistä lisää täältä. Samaan aiheeseen sukellamme myös puhuessa kiireen ja hyvinvoinnin kaksintaistelusta.
Tuntuuko sinusta vaikealta hahmottaa, mikä muutos on todella lähtenyt liikkeelle sisäisen motivaation kautta? Näiden tapojen hahmottaminen on lopulta yllättävän helppoa! Kun karsit arjestasi kaikki automatisoituneet perusrutiinit, jotka kuuluvat päiviisi, jäljelle jää todennäköisesti erilaisia tapoja viettää vapaa-aikaa; mikä harrastus on pysynyt mukana aikatauluissasi kaikista huolimatta? Tai, jos harrastusta ei ole tällä hetkellä, minkä asian tekemisestä nautit lapsena todella paljon? Kyseisistä hetkistä sinun on varmasti helppo tunnistaa niiden tuoma mielihyvä ja hyvä olo. Salaisuus niiden takana on sisäinen motivaatio.
Tavat ja sisäinen motivaatio eivät ole yhtä mediaseksikkäitä kuin uusin trendiruokavalio tai pikatreeni, jolla saat itsesi kuntoon hetkessä. Me emme kuitenkaan halua antaa pikaratkaisuja tai oikoteitä. Kun tulet tietoiseksi omista tavoistasi ja asioista, jotka sinut saavat liikkeelle, ymmärrät omaa tekemistäsi myös paremmin. Ja kun tulet tietoiseksi, saat liikkeelle todennäköisesti hyvän kierteen, missä oman hyvinvoinnin vaalimisesta tulee sinulle jokapäiväinen arvo.
Miltä kuulosti? Mikä sinua motivoi tänään? Kommentoi omat vinkkisi tai kokemuksesi alle blogin kommentteihin – tai kommentoi Instagramissa! Merkitse kuvaasi tunniste #liftedfit ja tilimme @liftedfi. Olisi upeaa kuulla juuri sinun kokemuksesi!
Miten sisäinen motivaatio muutti Lifted FIT -valmennettavien arjen? Jaamme Instagramissa innostavia tarinoita onnistujista. Löydät kuvat täältä.
Lähteet:
Lifted FIT -valmennusluennot
Study.com: Intrinsic motivation in psychology
Lifted on valmennusyritys, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin innostavissa hyvinvointi- ja suorituskykyvalmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tehokkaat verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet jo tuhansia nostamaan elämänlaatunsa sekä suorituskykynsä uudelle tasolle. Get inspired, get Lifted!