Tarinamme – mistä kaikki alkoi?

Tarinamme sai alkunsa keväällä 2013. Alussa meitä oli kaksi ja työskentelimme eri yrityksissä asiantuntijatehtävissä. Olimme tutustuneet toisiimme jo opiskeluaikana kauppakorkeakoulussa. Yhteisenä intohimonamme oli jo silloin systemaattinen itsensä kehittäminen liikunnan, ravinnon ja tehokkaampien opiskelutapojen muodossa.

Havaitsimme, kuinka monilla ihmisillä ei ollut käytössään toimivaa työkalupakkia itsensä johtamiseen tässä ajassa.

Työskenneltyämme muutaman vuoden opiskeluaikojemme unelmatöissä havaitsimme, ettei läheskään kaikilla kanssamme työskentelevillä korkeasti koulutetuillakaan henkilöillä tuntunut olevan käytössään samanlaista työkalupakkia itsensä johtamiseen kuin koimme itsellämme olevan.

Keskustelimme aiheesta, sparrailimme toisiamme ja päädyimme opettamaan ystäviämme, koska ymmärsimme, että niin tehdessä voimme oppia enemmän myös itsestämme. Sitten päätimme lähteä tähän täysillä. “All in,” niin sanotusti.

Alla oleva video Liftedin perustajakaksikosta, Taneli Rantalasta ja Jukka Joutsiniemestä, kertoo enemmän Liftedin alkuajoista kuin ne kuuluisat tuhat sanaa.

Ensimmäisen verkkovalmennuksemme julkaisimme vuoden 2015 keväällä. Pian sen jälkeen hyödynsimme teknologiaa vahvasti myös työyhteisöjen valmentamiseen ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa.

Nyt, lähes neljä vuotta myöhemmin, kerättyämme vahvan kokemuksen yksilöiden valmentamisesta, olemme keskittyneet valmentamaan pelkästään työyhteisöjä. Täällä koemme pystyvämme vaikuttamaan kaikista parhaiten!

Kehittyminen, niin asiakkaidemme kuin itsemmekin, on kaiken tekemisemme keskiössä.

Jo yli 60 työyhteisön ja pitkälti yli 25 000 yksilön verkkovalmentamisen myötä olemme oppineet viimeisen neljän vuoden aikana paljon.

Tunnistamme, että olemme jo melko hyviä muutamissa asioissa. Saamme ihmiset innostettua mukaan valmennuksiimme, ja valmennettavamme viemään opit käytäntöön ja kehittämään itseään. Ennaltaehkäismme ihmisten ajautumista sairaslomakierteisiin, joista kärsivät paitsi yksilöt itse myös heidän työnantajansa.

Ymmärsimme, että autamme ihmisiä ja heidän työyhteisöjään olemaan parhaimmillaan joka päivä.

Tiedostamme, että sekä meillä että asiakkaillamme on tällä saralla vielä paljon opittavaa. Tästä syystä käytimme vuoden 2018 aikana huomattavan määrän aikaa ja energiaa täysin uudenlaisen, aikaamme istuvan hyvinvointipalvelun muotoiluun.

Moderneille työyhteisöille suunnatun Lifted WAAS (Wellbeing as a Service) -hyvinvointipalvelun avulla autamme ihmisiä olemaan parhaimmillaan joka päivä, töissä ja vapaa-ajalla, lähtökohdista riippumatta.

Miksi? Koska on vain yksi hyvinvointi; ei erillistä työ- ja vapaa-ajan hyvinvointia.

Koska on vain yksi hyvinvointi.

Näin toimimme tänä päivänä, mutta vuonna 2022 saatamme tehdä sen jollain muulla tavalla. Tälle ajatukselle meidän on pysyttävä avoimena, jotta voimme kehittyä yhdessä asiakkaidemme kanssa jatkossakin.

Tiimiimme kuuluu tänä päivänä jo kymmenkunta mahtavaa tyyppiä, joista jokainen on oman alansa asiantuntija ja hyvinvoinnin lähettiläs. Siinä missä Lifted ei olisi Lifted ilman asiakkaitaan tai valmennettaviaan, ilman omaa työyhteisöämme meitä ei olisi olemassa ylipäätään.

Tutustu tiimiläisiimme täällä.

Tilaa Yksi hyvinvointi -posti

Saat joka maanantai sähköpostiisi konkreettisen ja helposti käytäntöön vietävän vinkin, jolla kehität hyvinvointiasi ja suorituskykyäsi.

Yhteystiedot

Lapinlahdenkatu 3 A,
00180 Helsinki

+358 (0) 44 2711 487
Y-tunnus: 2603736-2

Lifted lyhyesti

Lifted on valmennustiimi, joka auttaa ihmisiä olemaan parhaimmillaan joka päivä.

Lifted WAAS -työhyvinvointipalvelu tekee kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista osan työyhteisön kulttuuria ja kilpailukykyä, mikä auttaa työyhteisöä vapauttamaan täyden potentiaalinsa.