Tunnelmia Unen SM-kisoista: yllätysvoittajat veivät kotiin kultaisen tyynyn

Unen Suomen mestaruus -kilpailu käytiin huhtikuussa kolmannen kerran Radisson Blu Seasidessa Helsingissä. Palautuminen on noussut kuumaksi puheenaiheeksi työhyvinvointialalla, ja herkullisen aamiaisen äärellä paneuduimme asiaan sekä yksilön että työyhteisöjen näkökulmasta.

Unen SM-kilpailun tavoitteena on tuoda esiin palautumisen merkitys kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille

“Riittävä palautuminen vähentää stressiä ja ehkäisee loppuunpalamisen riskiä. Koska palautuminen lisää hyvinvointia, siitä on usein hyötyä myös työyhteisön ilmapiirille”, Taneli Liftediltä kertoo.

Unen SM-kisassa haluttiin tuoda työhyvinvointinäkökulmaa entistä vahvemmin esiin, joten tällä kertaa yksilöiden lisäksi kilpailivat myös työyhteisöt. Kilpailuun sai osallistua mikä tahansa suomalainen työyhteisö, ja sitä varten jokainen osallistuja teki kolme päivää kestävän palautumismittauksen. Syketeknologiayritys Firstbeatin toteuttama mittaus kertoo kehon stressireaktioista, palautumisesta ja liikunnan vaikutuksista.

Suomen parhaiten palautuvaksi työyhteisöksi julistettiin jännittävän paneelikeskustelun päätteeksi K-S Ykstuuma Oy, jossa mittausten perusteella nukuttiin keskimäärin palauttavinta unta. Ykstuumalaiset olivat palkintojenjaon aikana Saariselällä palautumassa, mutta kuitenkin hengessä mukana Helsingissä. Toiselle ja kolmannelle sijalle ylsivät Nordic Business Forum sekä Cocomms Oy, jotka palkittiin Hyvin palautuvat työyhteisöt -sertifikaatilla.

Unen Suomen mestari 2019: elämäntaparemontti kannatti

Unen Suomen mestariksi 2019 kruunattiin radiotoimittaja Esko Eerikäinen huikein pistein 95/100. Hopeasijalle vain pisteen päähän Eerikäisestä ylsi Helsingin yliopiston työsuojelupäällikkö Pirjo Kekäläinen ja pronssia voitti toimittaja-bloggaaja Jenny Belitz-Henriksson. Eerikäinen kertoi yllättyneensä positiivisesti voitosta:

“Rehellisesti täytyy sanoa, että en olisi ikinä uskonut. Tiesin että nukun hyvin ja levollisesti mutta hienoa huomata että se mitä itse tekee, vaikuttaa paljon. Lepo on tärkeää mutta niin on myös liikkuminen ja ravinto.”

Vuosi sitten tilanne olisi Eerikäisen mukaan ollut hyvin toisenlainen, sillä kuluneeseen vuoteen on mahtunut monenlaisia hyvinvointitekoja: hän on laihduttanut parikymmentä kiloa ja vähentänyt alkoholin käyttöä. Myös ravinto, lepo ja liikunnan lisääminen ovat olleet elämäntaparemontissa tärkeitä.

“Kun mua pyydettiin, ajattelin että lähden ihan mielenkiinnosta katsomaan miten hyvin sitä pärjää. Tulos antaa hyvää fiilistä, nyt tiedän että nukun levollisesti.”

Kaiken kaikkiaan unen tuore Suomen mestari sai kisasta vahvistuksen sille, mitä oli itsekin jo arvellut palautumisensa laadusta.

“Olen tuntenut sen jo pitkään että herään virkeänä enkä ole väsynyt. Hyvä fiilis!”

Hyvä fiilis jäi kisoista myös yleisesti, ja odotamme jo innolla ensi vuotta! Kisahuuman laantuessa toivomme kuitenkin, että keskustelu palautumisen tärkeydestä jatkuu vuoden ympäri. Iso kiitos yhteistyökumppaneillemme Firstbeatille, Radissonille ja Yksi Elämälle työstänne paremmin palautuvan Suomen puolesta, sekä kaikille kisaan osallistuneille yksilöille ja työyhteisöille.

Yksi Elämän fiiliksiä kisoista voit lukea täällä. 

Uusimmat sisällöt:

Johtaminen

Suuri Johtoryhmätutkimus: suomalaiset johtoryhmät menestyksen polulle

Johtoryhmiä koskevalla tutkimuksellamme haluamme kerätä nyt laaja-alaisemmin tietoa suomalaisten johtoryhmien toiminnasta, vahvuuksista ja kehityskohteista.

Lue
Liftcast #40

Liftcast #40: Työelämän trendit 2025 │ Rantala & Joutsiniemi

Podcast-jaksossa listaamme TOP10 Työelämän trendit vuonna 2025. Nämä ilmiöt ja trendit koskettavat meitä kaikkia.

Liftcast #39

Liftcast #39: Esihenkilö vie strategian käytäntöön │ Riikka Tanner

Esihenkilö on keskeisessä roolissa strategian käytäntöön viennissä. Riikka Tanner kertoo kuinka esihenkilö onnistuu käytäntöön viennissä.

Asiakastarinat

Case MTK: Itsensä johtamisen kyvykkyyttä ja onnistumisia haastavissa tilanteissa

MTK:n Maatalousyrittämisen asiantuntijat saivat Liftedin valmennuksessa tukea ja työkaluja itsensä johtamiseen ja kuormituksen hallintaan.

Lue
Johtaminen

Moderni suorituksen johtaminen on onnistumisen johtamista

Moderni suorituksen johtaminen auttaa esihenkilöä onnistumaan ja organisaatiota menestymään kestävästi muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lue