Aiheuttaako helle unettomuutta? Nuku ulkona!

Suomen kesän supersäät ovat tuskin jääneet keneltäkään huomaamatta, saati sitten tuntumatta. Vaikka kuinka aurinkoisesta säästä tulisikin nauttia niin kauan kuin sitä riittää, moni kokee kuumuuden tukalana – myös öisin. Mikä avuksi, kun kuumuus vie yöunet?

Kun tuulettimet ja ilmastointilaitteet ovat jo kauan sitten loppuunmyytyjä lähes kaikkialta ja sisätiloissa on tukalaa pitkään jatkuneen helleaallon myötä myös öisin, on keinot vähissä.  Mikä siis avuksi?

Yöunet kuntoon ulkosalla

Vaikka unen laatuun onkin mahdollista vaikuttaa monin tavoin itse, on kuumuudelle vaikea tehdä mitään. Parhaat yöunet nukutaan kuitenkin viileässä tilassa, ihanteellisesti 17-21 asteessa. Koska riittävien yöunien saaminen ja palautumisesta huolehtiminen on tärkeää vuodenajasta riippumatta, me Liftedillä suosittelemmekin kokeilemaan nukkumista ulkoilmassa.

Varsinkin silloin, jos olet jo ennen kesähelteitä kärsinyt väsymyksestä ja unettomuudesta, suosittelemme kokeilemaan luonnossa nukkumista. Hyviä vaihtoehtoja ulkona nukkumiseen ovat varjoisalle paikalle pystytetty teltta tai tarpin alle esimerkiksi puuhun kiinnitetty riippumatto. Nukkua voi myös kuusen alusella tai taivasalla.

Liity Lifted WAAS -yksilövalmennukseen

Paikaksi kelpaa mainiosti oma kotipiha tai miksei esimerkiksi kansallispuisto tai muu retkikohde, jos vielä viettää lomiaan ja on mahdollisuus lähteä kotipihaa kauemmas. Suurempaa seikkailua kaivatessaan voikin ottaa suunnaksi esimerkiksi Lapin, jossa myös osa Lifted-tiimistä käy vuosittain. Vaellusinspiraatiota ja retkiruokavinkkejä parin vuoden takaisesta reissusta löydät täältä.

(Varoituksen sana! Klikattuasi linkkiä voi olla, että pian löydätkin itsesi Lapista!)

Ulkona nukkuminen on ollut myös Lifted-tiimin kokeilussa: markkinoinnista vastaava Mikko on viettänyt viimeiset neljä yötä teltassa ja herännyt itsestään virkeänä jo kello 7. Vahva suositus, siis! 

Kauniita unia – lämmöstä huolimatta!  

P.S. Yksi Hyvinvointi -podcastimme ensimmäisen tuotantokauden 9. jaksossa Jukan vieraana kävi Suomen rautaisimpiin uniasiantuntijoihin kuuluva uniterapeutti Susan Pihl. Kuuntele jakso täältä ja selvitä kaikki, mitä olet koskaan halunnut tietää unesta!

Uusimmat sisällöt:

Johtaminen

Johtamislupaus: Minä lupaan olla hyvä johtaja – kautta kiven ja kannon

Johtamisen periaatteet ja johtamislupaukset toteuttavat arvoja ja strategiaa käytännön johtamistyössä. Periaatteet mahdollistavat jaetun ja yhdessä hyväksytyn ymmärryksen hyvästä organisaatiolle sopivasta johtamisesta.

Lue
Liftcast #20

Liftcast #20: Tehokkaat johtamislupaukset │ Susa Nikula

Kuuntele miten yritys voi kehittää ja yhtenäistää johtamistaan tehokkaasti johtamislupauksien avulla. Äänessä Susa Nikula ja Taneli Rantala.

Johtaminen

Johtamisen TOP 3 syksyllä 2023

Tämän syksyn johtamispuheet liittyvät vahvasti toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin: muutosneuvotteluihin, suorituksen johtamiseen ja johtoryhmän uudistumistarpeisiin.

Lue
Johtaminen

Miten edesauttaa sujuvaa siirtymää asiantuntijasta esihenkilöksi?

Monesti kuulee sanottavan, että hyvä asiantuntija hukataan, kun tarjotaan hänelle esihenkilöpestiä. Onneksi tilanne ei ole näin mustavalkoinen todellisessa elämässä. Harva meistä aloittaa työuraansa suoraan esihenkilötehtävissä. Useiden esihenkilöiden kokemustausta on nimenomaan erilaisista asiantuntijatehtävistä. Tähän siirtymään kannattaa kiinnittää aivan erityistä huomiota työyhteisöissä, sillä hyvä ihmisten johtaminen on hyvinvoivan ja tuloksellisen työyhteisön perusta.

Lue
Liftcast #19

Liftcast #19: Asiantuntijasta esihenkilöksi TOP10 │ Taneli Rantala & Jukka Joutsiniemi

Liftcastin Taneli ja Jukka listaavat tällä kertaa 10 parasta vinkkiään onnistuneeseen muutokseen asiantuntijasta esihenkilöksi.