Lifted järjestää Unen SM-kisat 5-6.4.!

Järjestimme viime vuonna ensimmäiset Unen SM-kilpailut, ja tänä vuonna leikkimielinen mutta sitäkin merkityksellisempi mestaruuskisa palaa uusien kilpailijoiden kanssa! Liftedin verkkovalmennuksissa olemme jo vuosia puhuneet unen tärkeästä roolista osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tästä syystä olemme erittäin innoissamme, että unen SM-kisat saavat jatkoa tänäkin vuonna.

Unen arvostus on myös Suomessa vähentynyt dramaattisesti, sillä viime aikaiset tutkimukset kertovat suomalaisten nukkuvan entistä vähemmän ja huonommin. Jos joka aamu herää väsyneenä, eikä uni tue palautumista, stressin ja väsymyksen oravanpyörä on valmis syntymään: se ei vaikuta ainoastaan suomalaisten työntekijöiden tehoon vaan myös heidän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa. Hyvin nukkuneena sen sijaan nauttii elämästään enemmän – mutta ensin täytyy oppia arvostamaan omaa untaan ja tiedostaa unen merkitys!

Tänä vuonna olemmekin nostaneet Unen SM-kisojen fokukseen unen vaikutuksen suomalaisten työelämään, sillä koemme, että työelämässä laiminlyödään palautumista ja unta kaikkein eniten. Koska haluamme vaikuttaa tähän aiheeseen, tulemme jakamaan kisojen kynnyksellä myös parhaimmat vinkkimme oman unenlaadun parantamiseksi!

Unen SM-kisat järjestetään yhteistyössä unenlaatua vaalivien kumppaneiden kanssa

Tänäkin vuonna Unen SM-kisat syntyvät yhteistyössä sellaisten kumppaneiden kanssa, jotka vaalivat unenlaatua ja näkevät sen merkityksellisen arvon kansanterveyttä ja -taloutta ajatellessa. Kisan tulosten mittaamisen mahdollistaa sykeanalyysimittauksia tekevä Firstbeat, jonka laadukkailla mittareilla kisaan osallistujien unenlaatu mitataan.

Mutta missä itse kisat sitten kisataan? Kisaajat nukkuvat tänäkin vuonna Radisson Blu -hotellissa, missä osallistujilla on mahdollisuus nukkua kultamitalin arvoista unta Radissonin hotellihuoneissa. Apua kisaajat saavat Familonilta, jonka vuodevaatteet ja sängyt mahdollistavat entistä laadukkaamman unen itse kisayönä. Familon onkin tunnettu siitä, että se on panostanut jo vuosikymmenten ajan asiakkaidensa elämänlaatuun ja uneen laadukkaiden tyynyjen ja peittojensa ansiosta: firma haluaa tuoda hotellitasoisen nukkumiskokemuksen myös koteihin kaikkien saataville, jotta jokainen meistä voi nukkua kuin suomenmestari.

Mehiläisen  Työelämäpavelut on myös mukana järjestämässä kisoja. Mehiläisen asiantuntijat ovat jo vuosia ymmärtäneet unen merkityksen työkyvylle ja hyvinvoinnille, sekä panostaneet uniongelmien hoitoon osana työterveyttä. Työelämäpalveluiden asiantuntijat ovat mukana tapahtumassa kannustamassa parempaan uneen kaikkia – ei vain kisaan osallistujia!  Unen SM-kisojen aamiaistilaisuudessa kuullaan muun muassa univalmentajana toimivalta työterveyshoitajalta ja palautumiseen erikoistuneelta työfysioterapeutilta  parhaita vinkkejä palautumiseen ja unenlaadun kehittämiseen.

Missä voin seurata Unen SM-kisojen etenemistä?

Unen SM-kisojen tiedottaminen hoidetaan Unen SM – Facebook-tapahtumasivun kautta. Liity seuraamaan tapahtumaa Facebookissa. Haastan sinut myös kutsumaan tapahtumaan viisi sellaista ystävääsi, joiden ajattelet olevan eniten kiinnostuneita unen laadun parantamisesta! Facebook-sivulla järjestetään myös kilpailu, jonka kautta myös sinulla on mahdollisuus päästä kilpailemaan ja siten voittamaan tämän vuoden unen Suomen mestaruus! Lisäksi jaamme somessa 10 parasta vinkkiä, joiden avulla sinäkin voit nukkua mestaruustason unta.

Lisää tietoa tapahtumasta ja yhteistyökumppaneistamme löydät myös Unen SM-kisojen sivuilta, missä kerromme lisää unen merkityksestä kansanterveydelle.

Tutustu Unen SM-kisojen sivuihin täältä!

Parempia unia!

Uusimmat sisällöt:

Asiakastarinat

Case MTK: Itsensä johtamisen kyvykkyyttä ja onnistumisia haastavissa tilanteissa

MTK:n Maatalousyrittämisen asiantuntijat saivat Liftedin valmennuksessa tukea ja työkaluja itsensä johtamiseen ja kuormituksen hallintaan.

Lue
Johtaminen

Moderni suorituksen johtaminen on onnistumisen johtamista

Moderni suorituksen johtaminen auttaa esihenkilöä onnistumaan ja organisaatiota menestymään kestävästi muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lue
Liftcast #38

Liftcast #38: Z-sukupolven työelämä ja johtaminen │ Annakerttu Aranko

Millainen Z-sukupolvi on ja miksi? Ymmärtämällä tämän voimme auttaa heitä onnistumaan työelämässä. Studiossa Norenin Annakerttu Aranko.

Asiakastarinat

CASE United Bankers: Yhteinen ymmärrys hyvästä johtamisesta mahdollistaa entistä parempaa johtamisen laatua ja johtamiskokemusta

United Bankers vahvisti valmennuksessamme esihenkilöiden yhteistä ymmärrystä hyvästä johtamisesta ja saavutti paremman johtamisen laadun.

Lue
Liftcast #35

Liftcast #37: Moderni suorituksen johtaminen │ Jouni Eronen

Millaista on moderni suorituksen johtaminen, joka mahdollistaa onnistumisen myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Vieraana Jouni Eronen.