Asiakastarinat

Case Meita: 400 meitalaista osallistui itsensä johtamisen valmennustapahtumaan

Meidän IT ja talous Oy eli tuttavallisesti Meita on monipuolinen ja luotettu ICT, talous- ja henkilöstöhallinnon palvelujen kumppani. Meitalla panostetaan asiakaslähtöiseen palveluun ja avoimeen yhteistyöhön. Omistaja-asiakkaita ovat Etelä- ja Pohjois-Karjalan sekä Etelä-Savon kunnat, kaupungit, kuntatoimijat ja hyvinvointialueet.

Meitalla tehdään arvokasta ja merkityksellistä työtä kuntalaisten hyväksi. Meitalaisen osaajayhteisön kulttuuri perustuu neljään kulmakiveen: läsnäoloon ja vuorovaikutukseen, vapauteen ja vastuuseen, yhteisöllisyyteen sekä hyvinvointiin ja hyvään fiilikseen.

Meitan kulttuuria rakennetaan erilaisin tavoin. Nyt toteutetussa tapahtumassa pystyttiin kokoamaan sadat eri toimipisteissä työskentelevät meitalaiset yhteen keskustelemaan ajankohtaisten teemoista nykyaikaista teknologiaa hyödyntäen.

Itsensä johtamisen taitoja tarvitaan tietotyössä

Iso ja monipuolinen asiakaskunta vaatii meitalaisilta osaamista, joustoa ja kykyä toimia paitsi itseohjautuvasti myös tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja oman organisaation kanssa. Jokainen meitalainen voi suunnitella oman työaikansa hallinnan ja sijoittelun liukuvan työajan puitteissa sekä työskennellä roolistaan riippuen joko etänä tai hybridisti. Ajatustenvaihdolle ja yhteisöllisyyden kokemuksen synnylle on varattu aikaa erilaisissa foorumeissa sekä päivittäisissä kohtaamisissa.

Keväiset TYHY-päivät ovat olleet yksi näistä toistuvista yhteisistä tapahtumista. Tänä keväänä päivään haluttiin tuoda valmennuksellinen näkökulma. Meitan sisäisessä Meiko-koulutusohjelmassa on ollut mm. itsensä johtamiseen ja itsetuntemukseen liittyviä teemoja ja nämä ovat kiinnostaneet laajemminkin Meitan henkilöstöä, kertoo HR-asiantuntija Sara Kauppi, joka vetää myös Meitan TYHY-tiimiä.

Idea työvihosta kehittyi suunnittelun edetessä

Pelkän luennoinnin sijaan päivään haluttiin osallistujien aktivointia ja keskustelua. Näin alkoi syntyä ajatus ”Uskalla loistaa” -työvihosta, jota hyödynnettäisiin päivän aikana. – Työvihkoa tehtiin yhdessä. Lifted perehtyi strategiaamme ja organisaatioomme ja Meitaa kuunneltiin työn edetessä, kertoo Sara Kauppi. Työvihon tehtäviä ja esimerkkejä valittiin yhdessä. Sisältöön valikoituivat seuraavat viisi osa-aluetta:

  1. Valmentava itsensä johtaminen
  2. Suunta
  3. Itsetuntemus
  4. Meidän yhteisö
  5. Työkaluja ja inspiraatiota

Työvihon alkusanoissa kiteytetään niin valmennuksen kuin työvihon tarkoitus:

”Tavoitteenamme on luoda työyhteisö, jossa vallitsee hyvä duunifiilis. On tärkeää, että jokainen meistä voi tuntea työssään arvostuksen, merkityksellisyyden ja yhteisön tuen. Itsetuntemus on avainasemassa tässä prosessissa.

Kun tunnistaa omat vahvuutensa, kehityskohteet ja tarpeet, voi paremmin ohjata omaa toimintaansa ja kehittyä työssään. Itseään johtamalla voi parantaa työssä suoriutumista ja henkilökohtaista kasvua.”

Omakohtaista pohdintaa ja keskustelua

Kaiken kaikkiaan noin 400 meitalaista osallistui tapahtumaan Lappeenrannassa, Joensuussa ja Mikkelissä striimauksen avulla. Sara Kauppi kertoo työvihon toimineen mainiosti valmennuksessa osallistujien omakohtaisen pohdinnan ja keskustelun välineenä. Keskusteluun oli riittävästi aikaa. Ja osallistujat saivat varmasti ideoita oman työajankäyttöön ja oman roolin kirkastamiseen, toteaa Sara.

15-sivuisessa työvihossa on runsaasti käytännön työkaluja ja harjoituksia itsetuntemukseen ja itsensä johtamisen kehittämiseen. Saran mukaan tehtävät ja esimerkit olivat vaikuttavia: –Palautteenannon osio jäi erityisesti monelle mieleen ja siitä koettiin olevan hyötyä niin työelämässä kuin työn ulkopuolella.

Innostavaa valmennusta rennossa ilmapiirissä

Liftedin valmentaja Sami El-Bash saa kehuja Sara Kaupilta. – Sami oli innostava valmentaja. Tilaisuus oli sopivan rento, vaikka puhuttiin toki tärkeää asiaa, kertoo Sara ja jatkaa vielä: – Sain olla luottavaisin mielin tapahtumassa, tilaisuuden juoksutus oli sujuvaa ja jaksotus toimi hyvin.

Sara Kaupin mukaan oli hyvä ratkaisu, että kaikissa kolmessa toimipaikassa oltiin fyysisesti läsnä eikä etätyöpisteissä. Tämä sitoutti osallistujia, mahdollisti keskustelun ja edisti yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyttä teemana olisi voinut käsitellä jopa enemmän joidenkin osallistujien mielestä, mutta toisaalta tapahtuman kesto rajoitti teemoja. Työvihkoa voidaan kuitenkin jatkossa hyödyntää Meitassa myös yhteisöllisyyden näkökulmasta, vihon alkusanojen mukaisesti: ”Yhdessä rakennamme yhteen hiileen puhaltavan työyhteisön.”

Itsensä johtamisen valmennus käynnissä

Työvihko jää elämään Meitassa

Puolen päivän valmennuksen aikana ei tehty kaikkia vihon harjoituksia. Työvihko on tarkoitettu pitkäaikaiseksi työkaluksi jokaisen omaan työhön. Vihossa ohjeistetaan käymään itsensä johtamisen tehtävät läpi avoimin mielin ja antamalla itselleen lupa oppia ja kasvaa.

Vihkoa hyödynnetään jatkossa myös tiimien toiminnan kehittämissä. HR-tiimi antaa esihenkilöille ohjeita vihon itsetuntemusta koskevan osion käyttämiseksi tiimipalavereissa kesälomien jälkeen.

Kaiken kaikkiaan niin tapahtuma kuin vihko ovat saaneet hyvää palautetta meitalaisilta. Työvihon räätälöintiä nimenomaan Meitan tarpeisiin on arvostettu. Vihon sisältö ja laajuus on koettu myös sopivaksi.

Suositeltavaa kaikille tietotyöläisille

Sara Kauppi suosittelee vastaavaa valmennusta toimialasta riippumatta kaikille tietotyötä tekeville.

Itseohjautuvuus ja yhdessä ohjautuvuus nykyisessä hybridityön maailmassa on ajankohtainen teema, sillä totuttelemme vielä uusiin työskentelytapoihin.

Johtaminen, organisaation toiminta ja jokaisen henkilön omat toimintatavat ovat muokkautumassa ja tähän tarvitaan monenlaista tukea.

Yhteistyö Liftedin kanssa sujui hyvin ja aikataulut pitivät. Tsekkipalaverit toimivat hyvin ja pääsimme vaikuttamaan vihon sisältöön. Lifted todella paneutui meihin organisaationa”, kertoo Sara Kauppi vielä lopuksi yhteistyöstä.


Lue lisää yhteistyötarinoitamme täältä tai tutustu valmennuksiimme palvelusivuiltamme. Tarvitsetteko asiantuntevaa kumppania kasvuun, muutokseen tai haastavaan tilanteeseen? Sparrailemme mielellämme kanssanne. Ota yhteyttä Jukkaan, niin jutellaan lisää!

Jukka Joutsiniemi
Co-founder
Työyhteisöjen kehittäjä

+358 44 271 1487

Tai varaa aika suoraan kalenteristani
ilmaiselle sparraukselle tästä

 
 

Uusimmat sisällöt:

Asiakastarinat

Case MTK: Itsensä johtamisen kyvykkyyttä ja onnistumisia haastavissa tilanteissa

MTK:n Maatalousyrittämisen asiantuntijat saivat Liftedin valmennuksessa tukea ja työkaluja itsensä johtamiseen ja kuormituksen hallintaan.

Lue
Johtaminen

Moderni suorituksen johtaminen on onnistumisen johtamista

Moderni suorituksen johtaminen auttaa esihenkilöä onnistumaan ja organisaatiota menestymään kestävästi muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lue
Liftcast #38

Liftcast #38: Z-sukupolven työelämä ja johtaminen │ Annakerttu Aranko

Millainen Z-sukupolvi on ja miksi? Ymmärtämällä tämän voimme auttaa heitä onnistumaan työelämässä. Studiossa Norenin Annakerttu Aranko.

Asiakastarinat

CASE United Bankers: Yhteinen ymmärrys hyvästä johtamisesta mahdollistaa entistä parempaa johtamisen laatua ja johtamiskokemusta

United Bankers vahvisti valmennuksessamme esihenkilöiden yhteistä ymmärrystä hyvästä johtamisesta ja saavutti paremman johtamisen laadun.

Lue
Liftcast #35

Liftcast #37: Moderni suorituksen johtaminen │ Jouni Eronen

Millaista on moderni suorituksen johtaminen, joka mahdollistaa onnistumisen myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Vieraana Jouni Eronen.