Asiakastarinat

Case Fingersoft: Esihenkilötyön onnistunut kehittäminen kasvuyrityksessä

Laadukas esihenkilötyö on yksi tärkeimmistä yksittäisistä työyhteisön tuloksellisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä, jonka merkitys korostuu kasvuyrityksen vauhdikkaassa arjessa. Panostamalla esihenkilöiden johtamisen kyvykkyyksiin saavutamme merkittäviä hyötyjä useilla työyhteisön hyvinvoinnin kannalta merkityksellisillä osa-alueilla. Tästä syystä edistämmekin myös asiakkaamme Fingersoftin kanssa ihmisläheistä ja tuloksia tuottavaa johtamista ja esihenkilötyötä.

Fingersoft on yksi Suomen suurimmista pelien kehittäjistä ja julkaisijoista, ja yrityksen ytimessä ovat aidosti sen ihmiset. Nykyään, vahvan kasvun ja laajentumisen jälkeen, Fingersoft työllistää lähes 100 henkilöä eri puolilta maailmaa. Kasvu jatkuu ja tässä vaiheessa vauhdikkaan kasvuyrityksen matkaa onkin tärkeää varmistaa, että perusta ja organisatoriset kasvun edellytykset ovat kunnossa.

Olemme tämän vuoden aikana tehneet yhteistyötä johtamisen, esihenkilötyön ja työyhteisötaitojen kehittämisen parissa, ja haastattelimme Fingersoftin HR Manager Elina Yrttiahoa yhteisestä vuodestamme.

Mitä halusitte lähteä kehittämään yhteistyömme avulla?

Halusimme kehittää johtamiskulttuuriamme ja vahvistaa esihenkilöiden roolia työhyvinvoinnin johtamisessa. Samalla halusimme jakaa kokemuksia ja parhaita jo käytössä olevia käytänteitä esihenkilöiden kesken ja näin vahvistaa entisestään esihenkilöiden keskinäistä verkostoa.

Olin jo kerran aikaisemmin päässyt tekemään yhteistyötä Liftedin kanssa ja muistin, miten sujuvasti asiat hoituivat edellisellä kerralla. Liftediltä löytyi monenlaista osaamista erilaisiin tarpeisiin ja minulle jäi tunne, että Liftedillä oltiin ymmärretty nykypäivän vaatimukset luovassa asiantuntijatyössä.

Toteutimme kaksiteemaisen valmennuskokonaisuuden kaikille Fingersoftin esihenkilöroolissa toimiville. Molemmat teemat sisälsivät kaksi työpajaa sekä välitehtävät. Valmennukset toteutettiin verkossa.

lifted valmennukset

Millaisia tuloksia saavutimme?

Valmennusten tärkeintä antia oli team lead -roolin merkityksen kirkastaminen ja siinä onnistuimme mielestäni hyvin. Valmennukset vahvistivat entisestään käsitystämme siitä, miten tärkeässä roolissa laadukas esihenkilötyö on työhyvinvoinnin johtamisen ja tiimin menestymisen kannalta. Totesimme, että säännöllisille johtamisvalmennuksille on kysyntää esihenkilöiden keskuudessa ja heillä on halu oppia uutta.

Millaista palautetta olet kuullut henkilöstöltänne tai johdoltanne valmennuksesta?

Liftedin valmentaja oli todella taitava fasilitoija ja valmentaja. Hän osasi kysyä juuri oikeanlaisia kysymyksiä ja sai meidät ajattelemaan asioita välillä ihan uudelta kantilta. Hän uskalsi sanoa rehellisen mielipiteensä ja samalla rohkaisi meitä muita keskustelemaan avoimesti. Valmennukset olivat niin mielenkiintoisia, että aika tuntui lentävän niiden aikana.

Työskentely Liftedin kanssa oli hyvin sujuvaa. Valmennusten suunnittelu oli todella tärkeässä roolissa ja se tehtiin meitä kuunnellen. Valmennuksissa todella näkyi meidän tapamme ajatella asioista ja valmentaja oli hyvin sisäistänyt meidän kulttuurimme ja arvojemme ytimen. Koko ajan oli sellainen tunne, että Liftedillä on homma hanskassa ja projektia johdettiin hyvin.

johtamisen kehittäminen

Fingersoftilla tehdään valtavasti suunnitelmallisia ja vaikuttavia toimenpiteitä henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseksi – on ollut meidän ilomme olla mukana tukemassa tätä työtä.

Mikäli mietit juuri tällä hetkellä omaa johtamiskultturianne ja esihenkilötyön kehittämistä, käy lukemassa lisää johtamisen ja esihenkilötyön valmennuksistamme ja ole meihin suoraan yhteydessä – sparraamme kanssasi erittäin mielellämme!

Parhaiten pääset liikkeelle olemalla yhteydessä Jukka Joutsiniemeen sähköpostitse tai puhelimitse

Jukka Joutsiniemi LiftedJukka Joutsiniemi
+358 44 271 1487
jukka(at)lifted.fi

Uusimmat sisällöt:

Liftcast #41

Liftcast #41: Liiketoimintalähtöinen HR │ Kaisa Tuuliainen

Kuuntele miten rakennetaan ja ollaan liiketoimintalähtöinen HR, joka on keskeinen yrityksen menestykselle. Studiossa Kaisa Tuuliainen.

Johtaminen

Työelämän trendit 2025 – TOP 10

Tässä ovat TOP10 Työelämän trendit 2025! Olitpa sitten työelämän konkari tai aloittelija, nämä tulevat koskettamaan elämääsi tänä vuonna.

Lue
Johtaminen

Suuri Johtoryhmätutkimus: suomalaiset johtoryhmät menestyksen polulle

Johtoryhmiä koskevalla tutkimuksellamme haluamme kerätä nyt laaja-alaisemmin tietoa suomalaisten johtoryhmien toiminnasta, vahvuuksista ja kehityskohteista.

Lue
Liftcast #40

Liftcast #40: Työelämän trendit 2025 │ Rantala & Joutsiniemi

Podcast-jaksossa listaamme TOP10 Työelämän trendit vuonna 2025. Nämä ilmiöt ja trendit koskettavat meitä kaikkia.

Liftcast #39

Liftcast #39: Esihenkilö vie strategian käytäntöön │ Riikka Tanner

Esihenkilö on keskeisessä roolissa strategian käytäntöön viennissä. Riikka Tanner kertoo kuinka esihenkilö onnistuu käytäntöön viennissä.