johtaminen

Muutosjohtaminen

Muutosjohtaminen on keskeinen johtamistaito

Muutos organisaatiossa vaikuttaa työyhteisöön monella tasolla. Ilman muutosjohtamisen osaamista muutokset epäonnistuvat, esihenkilöt ja tiimit kuormittuvat ja/tai määräajat sekä budjetit ylittyvät.

Osaava muutosjohtaja menestyy työntekijöidensä kanssa niin alati muuttuvassa liiketoimintaympäristössä kuin muutosprosesseissa. Muutososaamista ja -joustavuutta tarvitaan myös jokaiselta työyhteisön jäseneltä. Ne ovat tärkeitä itsensä johtamisen taitoja nykypäivänä.

Muutosjohtamisen valmennuksella saavutetaan seuraavia hyötyjä:

Vahvistetaan resilienssiä eli muutosjoustavuutta toimintamalleilla, joiden avulla siedetään paremmin muutosstressiä ja pystytään ratkomaan muutoksesta syntyviä haasteita

Edistetään keskustelevaa työskentelykulttuuria, yhteistä ymmärrystä suunnasta ja muutoksen toteutusta yhteisvoimin

Parannetaan kommunikointi- ja yhteistyötaitoja, joilla varmistetaan muutosten onnistumista

Varaudutaan ristiriitoihin kehittämällä rakentavia ristiriitatilanteiden käsittelytaitoja

Muutosjohtamisen valmennukseen sisältyy esimerkiksi seuraavia osa-alueita:

Johtajana ja esihenkilönä toimiminen muutoksessa

Muutoksen ja sen mukanaan tuomien vaatimusten ja mahdollisuuksien ymmärtäminen yksilön ja yhteisön näkökulmasta

Tehokkaat työkalut ja mallit muutoksen onnistumiseen

Resilienssin eli muutosjoustavuuden vahvistaminen

Viestintä ja vuorovaikutus muutoksessa

Ristiriitatilanteiden käsittely rakentavasti

Kenelle muutosjohtamisen valmennus sopii:

Johtoryhmille, esihenkilöille ja tiimeille, joiden tehtävänä on aikaansaada merkittäviä uudistuksia

Kehittyville, kasvaville ja uudistuville yrityksille, joissa on tavoitteena edistää yhteistyötä, vuorovaikutusta ja innovointia

Työyhteisöille, joissa tapahtuu paljon muutoksia ja henkilöitä toimii uusissa rooleissa

Organisaatioille, joissa halutaan kehittää johtamista ja toimintamalleja

Kuuntele Liftcast jaksomme muutosjohtamisesta:

Liftcast #4

Liftcast #004: Onnistu muutosjohtamisessa │ Sami El-Bash

Tänään Liftcastissa puhutaan Muutosjohtamisesta ja studiossa aiheen rautainen osaaja Sami El-Bash. Onnistu muutosjohtamisessa!

Kiinnostuitko?

Täytä alla oleva lomake ja me olemme yhteydessä sinuun jo tänään!

Halutessasi voit ottaa yhteyttä myös puhelimitse tai varata vapaan ajan suoraan kalenterista. Yhteystiedot löydät lomakkeen alapuolelta.

Ota yhteyttä:

Jukka Joutsiniemi
Co-founder
Työyhteisöjen kehittäjä

+358 44 271 1487

Tai varaa aika suoraan kalenteristani
ilmaiselle sparraukselle tästä