Uutiset

TIEDOTE: Henkilöstöjohtamisen huippuosaaja Mikael Frisk osaksi Liftedin valmennustiimiä

Helsinki 22.8.2019

Suomen arvostetuimpien HR-ammattilaisten joukkoon kuuluva Mikael Frisk on liittynyt Liftedin valmennustiimiin.

Henkilöstöjohtamisen parissa yli 25 vuotta työskennellyt Mikael Frisk tuo Liftedille arvokasta näkemystä etenkin hyvinvoinnin johtamisen valmennukseen. Liftedin hallituksen puheenjohtajana marraskuusta 2018 toiminut Frisk on vastannut uransa aikana henkilöstöjohtamisesta muun muassa Fortumilla ja Nokialla. Lisäksi hänellä on yli 15 vuoden kokemus johtoryhmätyöskentelystä.

Tällä hetkellä Frisk toimii paitsi Liftedin myös myös muun muassa Miltton Sparksin hallituksen puheenjohtajana.

“Liityn Lifted-tiimiin erittäin innokkaalla mutta nöyrällä mielellä. Olen itsekin työskennellyt näiden asioiden parissa muutamassa eri yrityksessä, joten tiedän, mitä se on käytännön tasolla. On kunnia voida hyödyntää omia kokemuksiani vuosien varrelta tavoitteena tuottaa asiakkaille lisäarvoa ja auttaa heitä saamaan hyvinvoinnin kehittäminen käyntiin,” Frisk iloitsee.

Mikael Frisk on syksystä lähtien osa Liftedin hyvinvoinnin johtamisen valmennustiimiä.

Hyvinvoinnin johtaminen keskeisessä roolissa

HR-kenttä on muuttunut vuosien varrella – ja paljon. Perusasiat ovat ennallaan, sillä ihminen on yhä vain ihminen, mutta digitalisaatio ja automatisaatio ovat johtaneet murrokseen myös HR-kentässä. Työkaluja, tietoa ja prosesseja on saatavilla yllin kyllin, mutta miten viedä osaaminen, joka usein jää tiedon tasolle, käytäntöön?

Jos Friskiltä kysytään, entistä suurempi osa operatiivisesta henkilöstöjohtamisesta tulisi siirtää HR:ltä esimiehille.

“Prosessien ja työkalujen on oltava niin hyviä, ettei johtaminen vie liikaa aikaa esimiehiltä. Uskaltaisin väittää, että hyvinvoinnin johtamisen haasteet ovat hyvin tiedossa eri yrityksissä. On kuitenkin eri asia, mitä asian eteen tehdään käytännössä,” Frisk avaa.

Tämä edellyttää kuitenkin, että esimies osaa itse johtaa itseään. Vasta sitten hän voi huolehtia tiimiläisistään. Vesi valuu alaspäin.

Yksilön näkökulmasta “kuin juoksisi maratonin satasen vauhtia”

Ja huolenpitoahan kaivataan, sillä koveneva kilpailu alalla kuin alalla on johtanut paineiden kasaantumiseen myös yksilön näkökulmasta. Yritysten jatkuva tehostaminen ja kustannussäästöt ovat johtaneet ikävään oravanpyörään, jossa yksilö juoksee maratonia ikään kuin satasen vauhtia. Kysymys kuuluukin: miten tehdä saman verran asioita kuin ennenkin, mutta fiksummin?

“Kaikki lähtee itsensä johtamisesta, mutta ylimmän johdon ja esimiesten esimerkki ja tuki ovat korvaamattoman tärkeitä. Kulttuuri syö strategian aamiaiseksi, eikä se muutu yön yli. Työtä on tehtävä sekä yksilö- että johtotasolla,” Frisk summaa.

Lifted WaaS (Wellbeing as a Service) on moderneille tietotyötä tekeville organisaatioille suunnattu palvelu, joka koostuu hyvinvoinnin johtamisen valmennuksesta johto- ja esimiesasemassa työskenteleville sekä itsensä johtamisen valmennuksesta muulle henkilöstölle. Friskiä tullaan näkemään valmennustehtävissä hyvinvoinnin johtamisen valmennuksessa, muun muassa johtamisen, kulttuurin ja yhteisöllisyyden osa-alueilla, syksystä lähtien.

Lue lisää: lifted.fi/lifted-waas

New Call-to-action

Haluatko sinäkin osaksi kasvavaa tiimiämme?

Haemme parhaillaan valmennustiimiimme kokeneita hyvinvoinnin johtamisen valmentajia sekä valmentajaharjoittelijaa.

Tiedotamme aina vapaista paikoista verkkosivuillamme sekä blogissamme, joten jos paikka tiimissämme kiinnostaa, kannattaa pitää näitä silmällä!

Uusimmat sisällöt:

Liftcast #30

Liftcast #30: Toimitusjohtajan teesit onnistumiseen │ Julius Manni

Liftcastissa käsitellään tällä kertaa toimitusjohtajuutta ja toimitusjohtajana onnistumista Vincitin tj Julius Mannin kanssa.

Liftcast #29

Liftcast #29: Valmentava johtaminen esihenkilön työkaluna │ Karoliina Hiekkanen

Valmentava johtaminen puhuttaa, mutta miten sitä tulisi hyödyntää oikein? Liftcast-podcastin studiossa Karoliina Hiekkanen.

Asiakastarinat

CASE Turku Energia: Yhdessä määritellyt johtamislupaukset tukevat laadukasta, yhtenäistä johtamismallia

Johtamislupausten pohdinta eri kokoonpanoissa, useammassa tilaisuudessa ja erilaisten välitöiden avulla edesauttoi johtamislupausten täsmentymistä nimenomaan Turku Energian strategiaa, arvoja ja tavoiteltua yhteistä johtamismallia tukevaksi.

Lue
Asiakastarinat

Case Roima Intelligence: Valmennuksella käytännön työkaluja itsensä johtamiseen

Roiman itsensä johtamisen valmennuksessa tuettiin työyhteisön onnistumista kasvavassa globaalissa projektiorganisaatiossa

Lue
Liftcast #28

Liftcast #28: State of leadership in Finland │ Nick Vertigans & David Goddard

In this Liftcast episode, we explore leadership in Finland, delving into characteristics, challenges, and strengths of Finnish leaders.