Uutiset

Lifted WAAS -työhyvinvointipalvelun julkaisu aamiaisseminaarissa

Viime viikolla koitti vihdoin se päivä, kun kerroimme teille Lifted WAAS -valmennuksesta Verticalin tiloissa järjestetyssä aamiaistilaisuudessa. Kokosimme viikontakaisesta tilaisuudesta koosteen, josta pääset lukemaan tärkeimmät pointit – tai kertaamaan ne, mikäli olit paikalla!

Aamu alkoi tuttuun tapaan Coach Jukan vetämällä aamujumpalla, jossa heitettiin vieruskaverille yläfemmat kiertoliikkeen merkeissä. Sen jälkeen vuorossa oli Liftedin perustajien Jukan ja Tanelin katsaus Liftedin viisivuotisen tarinan vaiheisiin, sekä aamun kohokohdat eli On vain yksi hyvinvointi -paneelikeskustelu ja Lifted WAAS -työhyvinvointipalvelun julkistaminen.

Mistä alkoi Liftedin tarina?

Aamu alkoi Liftedin perustajien, Jukan ja Tanelin, pikakatsauksella takapeiliin. Viisi vuotta sitten toukokuussa alkunsa saanut Liftedin tarina pitää sisällään useita merkkipaaluja: suomalaisista on autettu jo yli 20 000 yksilöä ja 40 organisaatiota. Voidaan olla ylpeitä siitä, kuinka paljon on jo tehty, mutta paljon on vielä tekemättä – paitsi Suomessa myös maailmalla.

Jokainen valmennus on aina pyritty tekemään edellistä paremmin. Kuluneen vuoden ajan kehitteillä onkin ollut jotain ihan uutta, nimittäin moderneille työyhteisöille suunnattu innovatiivinen työhyvinvointipalvelu nimeltään Lifted WAAS (Wellbeing as a Service), joka tulee viemään hyvinvointivalmennuksen seuraavalle tasolle.

On vain yksi hyvinvointi -paneelikeskustelu

Seuraavaksi oli aika paljon odotetun paneelikeskustelun. Keskusteluun osallistuivat SEBin Mirka Tallus, Pohjolan Voiman Kaisa-Reetta Korpela ja Miltton Sparksin Mikael Frisk.

Keskustelua käytiin muun muassa siitä, mitä termi ’yksi hyvinvointi’ kullekin panelisteista tarkoittaa. Kuten arvata saattaa, panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että meillä kaikilla on vain yksi hyvinvointi, ei erillistä työhyvinvointia ja vapaa-ajan hyvinvointia. Vapaa-ajan hyvinvointimme vaikuttaa siihen, miten voimme töissä, mikä taas vaikuttaa siihen, miten voimme kotona. Siksi ei voida puhua erillisestä työhyvinvoinnista, vaan kokonaisvaltaisesta, yhdestä hyvinvoinnista. Eräs tilaisuuteen osallistujista kiteyttikin asian hyvin kommentoidessaan, että ”ei ole toista hyvinvointia minkä ottaa kaapista, kun se ensimmäinen menee.”

Keskustelu jatkui itsensä johtamiseen ja siihen, mitkä ovat yksilön kannalta suurimmat haasteet. Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että itsensä ja omien rajojensa tunteminen on tässä avainasemassa. Korpela painotti palautumisen tärkeyttä fokuksen säilyttämiseksi yhä kiireisemmässä arjessa. Frisk kertoi esimerkkinä tarinan, kun oli kerran johtoryhmän kanssa ollut eräänä perjaintai-iltapäivänä tärkeän päätöksen edessä. Pohtiessaan parasta toimintapaa, hän oli yrittänyt ratkoa sudokua, joka ei ollut millään onnistunut, ja tullut sen perusteella lopputulokseen, että nyt koko tiimi lähtee viikonlopun viettoon, jonka jälkeen päätös tehdään maanantaiaamuna klo 6.00.

Sunnuntai-iltapäivänä ryhtyessään ratkomaan sitä samaista sudokua, minkä kanssa oli perjantaina kamppaillut, Frisk sai huomata, että peli oli pelattu alle kymmenessä minuutissa. Tärkeän päätöksen tekemisen jättäminen maanantaiaamulle siis kannatti.

Paneelissa keskusteltiin myös HR-trendeistä vuonna 2018, jotka pitävät sisällään talenttien rekrytoinnin ja talossa pitämisen lisäksi työntekijöille suunnatun viestinnän ja henkilöstön sitouttamisen. Tallus nosti esimerkkinä esiin sen, miten kiireisessä investointipankkiympäristössä työntekijöiden yksilöllisiä hyvinvointihaasteita tuettaessa ihmisten on havaittu valmennuksen myötä kiinnostuneen hyvinvoinnin perusasioista, kuten unesta ja palautumisesta, uudella innolla. Tämä paitsi sitouttaa työntekijöitä itseensä ja omaan hyvinvointiinsa myös työyhteisöön, ja on näin koko organisaatiolle eduksi.

Panelistit olivatkin yhtä mieltä siitä, että osoittamalla, että välittää työntekijöidensä kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, työnantaja saa kiitokseksi aidosti sitoutuneita työntekijöitä, jolloin koko organisaation suorituskyky paranee.

Paneelikeskustelu herätti monia ajatuksia myös yleisön keskuudessa. Puhuttiin työuupumuksesta ja siitä, kuinka burnoutiin ei vaikuta ainoastaan työ, vaan myös työn ulkopuoliset asiat. Jälleen kerran saatiin todeta, että hyvinvointia on vain yksi.

Oli ilo huomata, kuinka selvästi työyhteisön hyvinvointi kiinnosti yleisöä. Keskustelun aikana nousi esiin monia hyviä näkökulmia ja keskustelua olisi voinut varmasti jatkaa vielä pitkään ellei aikataulu olisi tullut vastaan.


Liity Lifted WAAS -yksilövalmennukseen

Lifted WAAS (Wellbeing as a Service) – työhyvinvointipalvelun julkistus

Paljon ajatuksia herättäneen paneelikeskustelun jälkeen oli vihdoin aika päästää estradille toimitusjohtajamme Taneli Rantala kertomaan Lifted WAAS -palvelusta. Nimi WAAS perustuu sanoihin Wellbeing as a Service ja viittaa hyvinvointivalmennuksen hankintaan palveluna. Jatkuvan Lifted WAAS -valmennuksen myötä työyhteisöjen  mahdollisuus tukea työntekijöitään itsensä johtamisen kehittämisessä ajasta ja paikasta riippumatta lisääntyy selkeästi.

Etenkin tietotyöyhteisöille suunnattua Lifted WAAS -palvelua on kehitetty jo yli vuoden päivät. Tarve tällaiselle palvelulle on selkeästi suuri, sillä tekemättömän työn kustannus Suomessa oli viime vuonna yli 4,3 miljardia euroa. Rantalan mukaan suuri osa tästä voitaisiin säästää panostamalla yksilöiden itsensä johtamisen taitoihin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Lifted WAAS -hyvinvointipalvelun tuotekehityksessä on hyödynnetty niin nykyisiltä valmennettavilta saatua palautetta ja heidän kokemuksiaan kuin HR-ammattilaisten näkemyksiä ihanteellisesta työhyvinvointipalvelusta. Esimerkkinä tästä voi mainita muun Fazerin, joka on ollut Liftedin valmennusasiakkaana ja osallistunut myös Lifted WAAS -palvelun tuotekehitykseen.

Mikä siis on Lifted WAAS ja miten se eroaa Liftedin nykyisistä valmennuksista? Alla Tanelin esiin tuomat pointit.

Lifted WAAS -työhyvinvointipalvelu pähkinänkuoressa:

  • Yksilöllinen tuhansille ihmisille. Valmennus skaalautuu helposti niin yksilöiden kuin organisaation yksilöllisten tarpeiden ja hyvinvointihaasteiden mukaan.
  • Ei ”materiaalipankki,” vaan valmennus, johon tulee jatkuvasti uutta inspiroivaa materiaalia.
  • Helppo aloittaa ja käyttää – sekä organisaatiolle että osallistujalle. Hyvinvoinnin lisääminen omaan elämään ja arkeen tulisi olla jokaiselle mahdollisimman helppoa aiemmasta kokemuksesta ja elämäntilanteesta riippumatta.
  • Koska hyvinvointi on jatkuvaa, niin on oltava tuenkin. Valmennus innostaa henkilöstöä kehittämään hyvinvointiaan lähtökohdista riippumatta ja tarjoaa jatkuvan tuen arjen haasteiden keskellä.
  • Onnistumista tukeva hinnoittelu. Valmennus on tehokas ja perusteltava investointi johdolle paitsi pysyvien tulosten myös aktiiviseen käyttäjämäärään perustuvan käyttäjäkohtaisen hinnoittelumallin myötä. Yritys maksaa siis vain aktiivisista käyttäjistä.

Loppuun Taneli kertoo, että Lifted WAAS -palvelu on saatavilla työyhteisöjen käyttöön syksyllä 2018. Uusi palvelu on herättänyt keskusteluissa sekä nykyisten että potentiaalisten asiakkaiden kanssa paljon kiinnostusta. Pilotointi alkaa kesäkuun aikana ja ensimmäiset asiakkuudet on jo solmittu syksylle.

Kiitos kaikille aamiaistilaisuuteen osallistuneille ja sinulle, joka välität työyhteisösi hyvinvoinnista – olet erittäin tärkeän asian äärellä!

Haluatko kuulla lisää Lifted WAAS -palvelusta? Varaa aika demo-tapaamiseen nyt lähettämällä sähköpostia Jukalle osoitteeseen jukka@lifted.fi.

Anna Wallin 
Community Manager
Lifted

 

Uusimmat sisällöt:

Liftcast #34

Liftcast #34: Jenkkien opit Suomen yritysjohtajille │ Mårten Mickos

Mitä suomalaiset yritysjohtajat voisivat oppia jenkkikollegoiltaan? Liftcast-podcastissa vieraana sarjayrittäjä ja sijoittaja Mårten Mickos.

Johtaminen

Valmentava johtaminen: Tehokas tapa kehittää tiimiäsi ja parantaa tuloksia

Valmentava johtaminen auttaa esihenkilöitä ja tiimejä onnistumaan. Opi valmentavan johtamisen mm. työkaluista, malleista ja esimerkeistä.

Lue
Asiakastarinat

CASE NEOT: Johtamisen periaatteilla tuetaan yhtenäistä organisaatio- ja johtamiskulttuuria

Organisaatiokulttuuria tukevien johtamisperiaatteiden määrittely yhteisesti sitoutti koko esihenkilökunnan yhtenäiseen johtamismall

Lue
Liftcast #33

Liftcast #33: Yhtenäinen johtaminen ratkaisee │ Rantala & Joutsiniemi

Liftcastin Taneli ja Jukka keskustelevat tällä kertaa yhtenäisestä johtamisesta. Jaksossa kuulet miksi ja miten johtaminen yhtenäistetään.

Asiakastarinat

CASE Vantaan Energia: Strategisten johtajuuskyvykkyyksien kehittäminen johtotiimeissä

Vantaan Energia kehitti johtoryhmänsä ja kaikkien johtotiimiensä toimintaa ja strategisia johtamiskyvykkyyksiä Liftedin avustuksella.

Lue