Ilo irti töihin paluusta – 10 vinkkiä voitokkaaseen lomilta paluuseen

Lomilta paluu on otollista aikaa sekä itsensä johtamisen taitojen kehittämiselle että uusien rutiinien luomiselle. Työpöytä on tyhjä ja salasanat unohduksissa, mikä kielii hyvästä irtiotosta. Vaikka paluu töihin voikin tuntua raskaalta, kannattaa siitä ottaa kaikki ilo irti. Kokosimme vinkit voitokkaaseen töihin paluuseen.

1. Ota suunnitteleva ote syksyyn

Lomilta palatessa sekä pää että työpöytä ovat tyhjiä. Töihin paluu onkin oiva hetki ottaa oma tekeminen tarkasteluun. Mitkä työtehtävistäsi ovat olennaisia, mitkä eivät? Varaa riittävästi aikaa suunnittelutyölle jo heti ensimmäisellä viikolla, niin varmistat, että keskität energiasi oikeisiin projekteihin.

2. Kerää tiimisi yhteen

Kommunikaatio on kaiken A ja O, varsinkin lomien jälkeen. Kerää työnkuvasi kannalta merkittävät henkilöt yhteen ja käykää yhdessä läpi, mitä tuleman pitää. Näin varmistatte, että teillä on yhtenäinen näkemys syksyn projekteista ja niiden myötä tulevista työtehtävistä.

3. Karsi turhat sähköpostit

Tulviiko sähköpostisi yhteydenottopyyntöjä, uutiskirjeitä ja ties mitä viestejä? Saapuneita viestejä läpikäydessäsi, keskity työtehtäviesi kannalta olennaisiin, edelleen ajankohtaisiin viesteihin. Muista, mikä on sinulle tärkeää, ja ole valmis poistamaan turhat mailit.

4. Ole maltillinen

Pursutko energiaa ja uusia ideoita? Vaikka nyt tuntuukin, että olisi energiaa vaikka muille jakaa, älä polta itseäsi loppuun heti ensimmäisellä viikolla. Maltti on valttia, joten ole kärsivällinen töiden suhteen ja muista nauttia myös vapaa-ajastasi.

New Call-to-action

5. Nauti vapaa-ajastasi

Vaikka paluu töihin ja arkeen koittaakin, Suomen kesä ja elämä jatkuvat. Pyri nauttimaan valoisista päivistä ja tekemään itsellesi mieluisia asioita vapaa-ajalla. Etenkin aamupäivän valosta nauttiminen vaikuttaa positiivisesti uni- ja valverytmiin.

6. Levitä ympärillesi hyvää energiaa

Töihin paluu on asia, joka koskettaa meitä kaikkia. Kokemusten ja tuntemusten jakaminen työpaikalla vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta ja me-henkeä. Keskity levittämään ympärillesi hyvää energiaa, töissä ja vapaa-ajalla, niin töihin paluu sujuu huomattavasti helpommin.

7. Ota ote arkirutiineista

Jos loma tuli ja vei arkirutiinit mukanaan, on rutiineihin hyvä tarttua pikkuhiljaa. Unirytmiin totuttelu voi viedä aikansa, mutta se on ihan normaalia. Treenit on hyvä aikatauluttaa kalenteriin jo valmiiksi ja ruokailutottumukset palauttaa ennalleen. Ole itsellesi armollinen – arkeen paluu voi viedä aikansa.

8. Tarkkaile energiatasojasi

Töihin paluu tarjoaa oivan mahdollisuuden tarkkailla omia energiatasoja. Pidätkö taukoja työpäivän aikana? Entä millainen on lounastaukosi? Oikeanlaiset tauot, ravitseva lounas ja välipala sekä veden juonti pitkin päivää ovat helppoja keinoja ylläpitää energinen olo.

9. Täydennä energiavarastosi kauden kasviksilla

Suomalaisia kasviksia ja vihanneksia on nyt sesongissa enemmän kuin koskaan. Sienimetsään tai marjaan lähteminen on palauttaavaa ja virkistävää sekä keholle että mielelle, ja mukaan tarttuvasta saaliksesta voi nauttia pitkälle syksyyn. Pidä energiatasosi korkealla satokaudesta nauttien.

10. Jätä aikaa reflektoinnille

Lomilta paluu tarjoaa hyvän mahdollisuuden rikkoa tapoja. Mikä toimi ennen lomaa, mikä ei? Miten voisit toimia jatkossa fiksummin? Hyviin rutiineihin kannattaa palata, huonoihin taas ei. Jos loman aikana on tullut vähennettyä vaikkapa ruutuaikaa tai miksei kahvin juontia, on siitä hyvä pitää kiinni.

Onko yrityksellänne suunnitteilla hyvinvointipäivä? Varaa inspiroivat luennoitsijamme käyttöönne tunniksi tai kahdeksi, niin varmistetaan yhdessä voitokas töihin paluu koko työyhteisöllenne. Ota yhteyttä täältä

Uusimmat sisällöt:

Johtaminen

Johtamislupaus: Minä lupaan olla hyvä johtaja – kautta kiven ja kannon

Johtamisen periaatteet ja johtamislupaukset toteuttavat arvoja ja strategiaa käytännön johtamistyössä. Periaatteet mahdollistavat jaetun ja yhdessä hyväksytyn ymmärryksen hyvästä organisaatiolle sopivasta johtamisesta.

Lue
Liftcast #20

Liftcast #20: Tehokkaat johtamislupaukset │ Susa Nikula

Kuuntele miten yritys voi kehittää ja yhtenäistää johtamistaan tehokkaasti johtamislupauksien avulla. Äänessä Susa Nikula ja Taneli Rantala.

Johtaminen

Johtamisen TOP 3 syksyllä 2023

Tämän syksyn johtamispuheet liittyvät vahvasti toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin: muutosneuvotteluihin, suorituksen johtamiseen ja johtoryhmän uudistumistarpeisiin.

Lue
Johtaminen

Miten edesauttaa sujuvaa siirtymää asiantuntijasta esihenkilöksi?

Monesti kuulee sanottavan, että hyvä asiantuntija hukataan, kun tarjotaan hänelle esihenkilöpestiä. Onneksi tilanne ei ole näin mustavalkoinen todellisessa elämässä. Harva meistä aloittaa työuraansa suoraan esihenkilötehtävissä. Useiden esihenkilöiden kokemustausta on nimenomaan erilaisista asiantuntijatehtävistä. Tähän siirtymään kannattaa kiinnittää aivan erityistä huomiota työyhteisöissä, sillä hyvä ihmisten johtaminen on hyvinvoivan ja tuloksellisen työyhteisön perusta.

Lue
Liftcast #19

Liftcast #19: Asiantuntijasta esihenkilöksi TOP10 │ Taneli Rantala & Jukka Joutsiniemi

Liftcastin Taneli ja Jukka listaavat tällä kertaa 10 parasta vinkkiään onnistuneeseen muutokseen asiantuntijasta esihenkilöksi.