Strategia antaa organisaatiolle suunnan, mutta miten strategiatyöstä rakennetaan aidosti yhteinen?
Tätä kysymystä ja strategian muita ulottuvuuksia Taneli Rantala pohtii Liftcastin uudessa jaksossa strategian ja organisaatioiden asiantuntijan Saku Mantereen kanssa. Montrealin McGill-yliopistossa professorina työskentelevä Mantere on tutkinut aihetta yli 25 vuoden ajan. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Hankenilla, Aalto-yliopistossa ja Warwick Business Schoolissa.
Työntekijät ja keskijohto tuovat valmisteluun arvokasta tietoa arjen työstä, organisaation kyvykkyyksistä ja toimintaympäristöstä. Johdon tehtävänä on muodostaa tämän ymmärryksen pohjalta suunta ja tehdä strategiset valinnat. Kun henkilöstö pääsee mukaan jo varhaisessa vaiheessa, myös valintojen perustelut ja yhteiset tavoitteet tulevat tutuiksi. Keskijohdolla on tässä työssä siis keskeinen tehtävä johdon ja henkilöstön välisen vuoropuhelun ylläpitäjänä. Strategia konkretisoituu, kun sen merkityksestä voidaan keskustella ja peilata oman työn arkeen myös päätösten jälkeen.
Lisäksi jaksossa tarkastellaan tekoälyn vaikutusta strategiatyöhön ja organisaatioiden tulevaisuuteen. Tekoäly voi auttaa yhdistämään eri alojen asiantuntemusta ja koordinoimaan työtä. Samalla tämä herättää kysymyksiä siitä, millaisiksi organisaatioiden rakenteet ja toimintatavat tulevaisuudessa muodostuvat.
Kuuntele ja katso Spotifyssa:
Liftcast myös YouTubessa:
Voit kuunnella ”Arkeen kiinnittyvä strategia” -jakson myös:
- Apple Podcasts:ista tai muista podcast-sovelluksista (hae ”Liftcast”)
Saku Mantere:
Taneli Rantala:
Seuraa Liftediä:
- Pysy aallon harjalla – tilaa suosittu uutiskirjeemme!
- Ole rohkeasti meihin yhteydessä!