Tauko työpäivän aikana kannattaa! 5 vinkkiä tehokkaaseen taukohetkeen

Tauko työpäivän aikana voi tuntua ajanhukalta, mutta se on kaikkea muuta kuin turhaa. Koska emme erottele hyvinvointia vapaa-aikaan ja työelämään, haluamme auttaa ihmisiä löytämään parempia tapoja myös työpaikalle. Yksi merkittävimmistä työtehokkuuden nostajista onkin työpäivän aikana pidettävät oikeat tauot.

Täysi kalenteri ja kiirellä kehuskelu ei ole meidän mielestämme ollut koskaan trendikästä, vaikka se nykyajan yhteiskunnassa yleistä onkin. On ilo huomata, että työnantajien kiinnostus työntekijöidensä työhyvinvointia kohtaan on nousussa, ja tämän myötä myös halu löytää viisaampia työtapoja. Aikaansaava ja tehokas työntekijä on yrityksen tuottavuudelle stressaantunutta ja kiireistä työntekijää huomattavasti parempi vaihtoehto. Toivoisimmekin siksi, että työntekijät eivät enää ylpeilisi kiireellään vaan sen sijaan sillä, kuinka paljon he saavat aikaiseksi.  Sen vuoksi kannustamme jokaista olemaan kiireisen sijaan tehokas – ja tehokkuushan syntyy omien työtapojen tarkastelusta.

Muutos ei ole mikään mullistava kikka, vaan yksinkertainen asia, jonka pitäisi mahtua jokaiseen työpäivään: taukojen pitäminen.

Tauko työpäivän aikana – miksi ihmeessä ja miten?

Monelle voi tuntua väärältä pitää taukoa työnteosta – työpaikallahan on tarkoitus nimenomaan tehdä töitä! Taukojen pitämiseen on kuitenkin monta hyvää syytä. Taukojen ansiosta työntekijä on työtehtävissään tutkitusti tehokkaampi kuin silloin, kun ei pidä taukoja. Sinun on helpompi keskittyä työtehtäviisi: katseesi ei ala harhailla Facebook-sivulle tai kännykän viesteihin, vaan suoriudut tehtävästi keskittyneesti ja näin ollen tehokkaammin.

Tauot saavat myös ajatukset rullaamaan uudella tavalla. Kun herättelet mieltäsi ja kehoasi tauolla, saatat huomata ratkaisevasi luovan tehtävän tai askaruttavan kysymyksen tauon jälkeen hetkessä. Tauot auttavat myös priorisoimaan. Kun poistut hetkeksi työpisteesi äärestä, voit priorisoida työtehtäviäsi helpommin: tauon ansiosta hahmotat, mikä to do -listallasi on todella tärkeintä.

Pidemmän lounastauon lisäksi työpäivään olisi hyvä sisällyttää lyhyempiä, 1–5 minuutin mittaisia, taukoja. Mutta mitä näillä lyhyillä tauoilla voi oikein tehdä? Millainen on oikea tauko? 

1. Mene ulos raittiiseen ilmaan

Jos sinulla on aikaa enemmän kuin minuutti, tee nopea happihyppely. Ulkona käyminen päiväsaikaan on erityisen tärkeää etenkin kaamoksen keskellä, talven pimeinä kuukausina. Päivänvalo auttaa ylläpitämään vuorokausirytmiä ja kampittamaan pahimmat kaamosväsymyksen oireet. Kun annat kehollesi, ja varsinkin aivoillesi, raitista ilmaa myös työpäivän aikana, huomaat energisyytesi nousevan aivan uudelle tasolle. Happirikas ilma auttaa keskittymään töihin ja samalla annat kehollesi liikettä staattisen istuma-asennon jälkeen. Tauon ajaksi onkin ehdottoman tärkeää poistua työpisteen äärestä. Jos kuitenkin poistut näyttösi äärestä, ehkä voisit samalla piipahtaa ulkona? 

Jaloittelusta on erityisen tärkeä huolehtia silloin, kun työasennon säätäminen ei ole mahdollista. Jos haluat välttää istumisen haittoja, kannattaa osa työpäivästä tehdä seisten. 

tauko työpäivän aikana

2. Syö lounas muualla kuin työpisteen ääressä

Onko tapanasi hotkaista lounas työpisteen äärellä tai somekanavia selaillen? Käytä lounastaukoosi rohkeasti siihen määrätty aika ja syö ateriasi muualla kuin työkoneen ääressä tai älypuhelintasi selaillen.

Lounastauon rauhoittaminen on kannattavaa monestakin syystä: kun keskityt ruokailuun, tulet nopeammin kylläiseksi. Varsinkin silloin kun aamupäivä on ollut hektinen ja on tullut juostua paikasta toiseen, on lounastauko hyvä hetki katkaista kiire ja rauhoittaa päivän tunnelmaa. Istu siis alas, yksin tai työkavereidesi kanssa, ja keskity jokaiseen suupalaan. Pureskele ruoka kunnolla ja nauti.

Joko olo on kylläinen? Säästä loput ateriastasi myöhemmälle ja palaa töiden ääreen astetta virkistyneempänä.

3. Älä selaa työasioita tauon aikana

Jos saat työkaverisi kanssasi lounaalle, tehkää yhteinen sopimus: pitäkää työpuhelimet, -sähköpostit ja kaikki työhön liittyvät puheenaiheet pois lounastauolta. Sama sääntö pätee työpäivän muihinkin taukoihin: tauko työpäivän aikana tulee aina pitää puhtaasti taukona. Kun on aika irrottautua työasioista, tee se täysillä. Jätä puhelin työpisteelle ja anna itsellesi viiden minuutin tauko, jolloin keskityt vain ja ainoastaan itseesi ja omaan hyvinvointiisi.

Yhteiset lounas- ja muut tauot ovat loistava keino kasvattaa yhteisöllisyyden tunnetta työpaikalla. Kun huolehdit sosiaalisuudesta myös työpaikallasi, opit tuntemaan työkavereitasi, mikä tekee työstä ja töihin tulosta huomattavasti mielekkäämpää.

4. Tee nopea taukojumppa

Onko aikaa vain minuutti tai kaksi? Loistavaa! Ehdit tehdä nopean taukojumpan. Jos teet töitä istuma-asennossa, nouse ylös ja ravistele jalkojasi ja käsiäsi. Jo minuutin taukojumppa nostaa vireystasoasi ja saa veren kiertämään. Se ehkäisee lihasjumeja ja -kireyttä, jotka syntyvät staattisista ja epäergonomisista työasennoista. Taukojumppa onnistuu loistavasti ilman välineitä, mutta työpaikalle voi myös hankkia kuminauhan tai kepin, jota käyttämällä avaukset ja pienet pumppaukset saavat lisää tehoa. Muista sisällyttää taukojumppaasi myös venytyksiä ja kiertoja, joilla saat liikkuvuutta koko kroppaan.  

Lyhyet taukojumpat ovat erittäin tervetulleita työpäivän keskelle, sillä ne mahdollistavat lyhyen mutta tehokkaan irrottautumisen työtehtävistä, mikä virkistää sekä kehoa että mieltä.

5. Tee hengitysharjoitus

Onko aikaa pari minuuttia tai hieman enemmän? Tuntuuko, että kiire ja stressi ovat olleet läsnä koko päivän? Silloin – vaikkei siltä tuntuisikaan– on aika pysähtyä täysin. Kun tauko työpäivän aikana koittaa, tee verenpainetta ja kehon kortisolitasoja laskeva hengityshajoitus. 

Hengitysharjoituksen tekeminen ei tarkoita, että sinun tulisi istua lootusasennossa hämärässä huoneessa, vaan tarkoitus on yksinkertaisesti olla hetki läsnä. Jo pari minuuttia riittää saamaan harjoituksen hyödyistä kaiken irti. Ota siis hyvä istuma-asento, aseta puhelimesi herätys muutaman minuutin päähän, sulje silmäsi ja hengittele. Keskity vain ja ainoastaan hengitykseesi. Tämän jälkeen pystyt taatusti tekemään töitä entistä tehokkaammin!

Uusimmat sisällöt:

Asiakastarinat

CASE FiMVO: Hyvin toimivasta tiimistä huipputiimiksi pitkäjänteisellä valmennuksella

Pitkäjänteinen tiimivalmennus ja coaching tukevat tiimidynamiikkaa, yhteistyötä ja valmiuksia toimia haastavissakin tilanteissa

Lue
Liftcast #30

Liftcast #31: Johtaminen nyt ja tulevaisuudessa │ Alf Rehn

Alf Rehn jakaa näkemyksensä johtamisesta nyt ja tulevaisuudessa. Pöydällä mm. armollisuus, yksinäisyys, nöyryys & AI johtamisessa.

Asiakastarinat

Case Mikkelin kaupunki: Kehityskeskusteluvalmennus auttaa työyhteisöä onnistumaan

Mikkelin kehityskeskusteluvalmennuksen avulla pyrittiin kehittämään edellytyksiä onnistua työssä. Korkeat tavoitteet saavutettiin!

Lue
Liftcast #30

Liftcast #30: Toimitusjohtajan teesit onnistumiseen │ Julius Manni

Liftcastissa käsitellään tällä kertaa toimitusjohtajuutta ja toimitusjohtajana onnistumista Vincitin tj Julius Mannin kanssa.

Liftcast #29

Liftcast #29: Valmentava johtaminen esihenkilön työkaluna │ Karoliina Hiekkanen

Valmentava johtaminen puhuttaa, mutta miten sitä tulisi hyödyntää oikein? Liftcast-podcastin studiossa Karoliina Hiekkanen.