facebook_pixel

Työn ja vapaa-ajan erottaminen tai työn ja vapaa-ajan tasapaino ovat puhuttuja topikkeja niin valmentamissamme pörssiyrityksissä kuin myös paljon yrittäjiä sisältävässä kaveripiirissänikin. Asia on toki myös erittäin lähellä omaa sydäntäni sillä työni sisältää paljon tehtäviä, joita tekisin varmasti vaikka vapaa-ajallani jos työskentelisin toisella alalla. Tässä vaiheessa on naurettavaa puhua harrastuksesta edes samassa lauseessa, mutta todellisuudessa hyvinvointi-harrastuksestani on tullut minulle työ, ja samalla myös tätä tasapaino-kysymystä on joutunut miettimään aivan uusin silmin. Tämä kirjoitus ei kuitenkaan ole tarkoitettu sinulle vain jos tarinasi on samanlainen – olen täysin varma, että hyödyt tekstistäni konkreettisesti, olipa tilanteesi mikä tahansa. Sen olen huomannut kymmeniä hyvin erilaisia työyhteisöjä valmentaessani.

Vuosia sitten työskennellessäni strategiakonsulttina pidin omasta palautumisestani sekä työn ja vapaa-ajan erottamisesta huolen vankasti. Näin, että oman ajan antaminen liikkumiselle, ystäville ja rauhoittumiselle oli ensisijaisen tärkeää toimintakykyni ja onnellisuuteni vuoksi. Jättäessäni työni siirtyäkseni täysipäiväiseksi yrittäjäksi kaikki kuitenkin muuttui. Intohimoni valmentamista ja Liftediä kohtaan oli niin valtava, etten kokenut tarvetta työn ja vapaa-ajan erottamiselle. Kyseessä oli niin tärkeä ja ”siisti” työ, että hoidin hommat ihan mielelläni minä tahansa iltana, viikonloppuna tai juhlapyhänä. Lifted-tiimi on aina ollut upea nimenomaan yhteen hiileen puhaltamisessa, mutta silti (tai ehkäpä juuri siksi) koin, että minun piti aina olla etujoukoissa viemässä sanomaamme eteenpäin tai olla vähintäänkin helposti saatavilla avun tarpeen ilmaantuessa kaikkina päivinä.

Paljon on puskettu duunia, tehokkaita ja vähemmän tehokkaita tunteja, iso päämäärä mielessä, tahdonvoimalla, pari jopa irvistäen, mutta suurimmaksi osaksi hymyssä suin. Oppimista on ONNEKSI tapahtunut! Oli kyseessä millainen intohimo tai kuinka tärkeä tehtävä tahansa, työ ja vapaa-aika on erotettava! Pari vuotta jaksaa vaikka tikun nokassa, mutta turha sinun sinne tikun nokkaan on mennä kun voit tehdä asioita fiksumminkin. Näissä kisoissa, missään duunissa tai elämässä, ei pärjää sprinttaajat. Puhtaalle palautumiselle on jätettävä tilaa ja elämän on rehellisesti oltava kestävällä pohjalla, jotta voit voittaa pitkällä tähtäimellä. Kyse ei ole yhdestä suorituksesta, erästä, ei edes matsista. Suurimmat onnistujat ja onnellisimmat, vähiten stressaavat ihmiset löytyvät niiden joukosta, jotka saattavat hävitä yksittäisiä kamppailuja siellä täällä, mutta pitävät huolen siitä, että hyvät suoritukset jatkuvat pitkään kovalla konsistenssilla.

Sana ”tasapaino” on heitettävä roskiin!

Miksi en halua puhua tasapainosta? Koska elämä on parhaimmassa tasapainossa kun se on tasapaksua. Silloin et keskity täysillä tekemiseen, etkä myöskään palautumiseen, sinua ei stressaa juuri mikään, etkä saa oikein mitään aikaiseksikaan. Tässä tasapainoisessa elämässä et tule ylittämään itseäsi, et nostamaan käsiäsi pystyyn tyytyväisenä, onnellisena tai superrakastuneena. Et tee mitään sadalla prosentilla. Elämä tuntuu tasapaksulta, tylsältä, ikuisuuden jatkuvalta sunnuntai-iltapäivältä. Vaaka on tasapainossa kun kaikki paino on mahdollisimman lähellä keskipistettä. Mahdollisimman kaukana ääripäistä: täysiä-tekemisestä ja täysiä-rentoutumisesta.

On siis aika heittää tasapaino roskiin ja ottaa tilalle VASTAPAINO. Kun elämämme on vastapainossa siihen sisältyy täysiä tekemistä, itsensä ylittämistä, onnistumisen kokemuksia ja saavutuksia, mutta myös sata prosenttisesti rentouttavia, mahtavia hetkiä luonnossa, rakkaiden ihmisten kanssa, rauhoittuen, palautuen. Vastapainossa oleva vaaka heiluu. Se ei ole maailman tasapainoisin puntari, mutta se antaa sinulle uskomattoman paljon olivatpa tavoitteesi mitä tahansa. Sen avulla voit voittaa työ- ja yksityiselämässäsi kestävästi. Se tarjoaa sinulle elämän, jonka haluat.

työn ja vapaa-ajan tasapaino

Haluan vastapainon! Mutta miten?

Miten vastapaino sitten viedään käytäntöön? Olen jo monta kertaa tässä tekstissä viitannut sataan prosenttiin. Ehkä jopa ärsyttävän monesti. Pahoittelut tästä, mutta toistolle on syynsä. Se on ratkaisu vastapainoon. Vastapainon avaimena on tehdä kaikki tekemäsi asiat koko keskittymiskyvylläsi eli niin sanotusti täysillä. Vastapaino edellyttää, että teet suorittavat tehtävät 100%:n panoksellasi ja että annat myös palautumiselle 100%:n panoksen, kunkin omalla ajallaan.

Jos et tee tekemääsi tehtävääsi 100%:n fokuksella ja teholla, liu’ut lähemmäksi vaa’an keskipistettä. Olet jo menettänyt täyden teräsi, koska olet laiminlyönyt vastapainoa. Olet tauon tai palautumisen tarpeessa. Liukumista on vaikea huomata, mutta sen havaitsemista voi harjoitella. Minne katseesi lipuu, entä ajatuksesi? Mitä todella sait viimeisen 10 minuutin aikana aikaiseksi? Mitä todella sait aikaiseksi maanantaina kun palauduit viikonlopputöistä? Entä pitkän viikon lopussa perjantaina? Oliko päivä todella merkityksellinen?

työn ja vapaa-ajan erottaminen

Emme kuitenkaan valitettavasti voi yhtäkkiä aloittaa puskemaan hommia uudella uskomattomalla 100%:n fokuksella vanhan tapamme jälkeen. Ensin meidän on opittava rentoutumaan 100%:sti. Kun opimme ne palautumisen menetelmät, jotka auttavat juuri sinua kuolemaan ja uudelleensyntymään jokaista uutta päivää varten, olet myös valmis tekemään töitäsi todellisella 100%:n työteholla.

Meidän on siis karisteltava multitasking, puuhailu, duunailu, päivystys, tsekkailu ja muut puolitehoiset menetelmät, jotka eivät ole tuotteliaita eivätkä palauttavia. Ne eivät ole mitään muuta kuin energian- ja ajanhukkaa. Ne itse asiassa ovat vain valtava syy ihmisten jatkuvaan turhautumiseen. Minne tämäkin päivä hävisi? Mihin minun elämäni on menossa? Miksi minä en voisi saavuttaa…? Rankkoja pohdintoja, joihin tasapainoon pyrkiminen on meitä johtanut.

Työn ja vapaa-ajan erottaminen käytännössä?

Vuosien mittaan olen joutunut itseni sekä valmennettavien kanssa miettimään sitä miten työtä ja vapaa-aikaa erotetaan. Tässä muutama toimiva vinkki erikseen töihin ja vapaa-aikaan.

Töissä

  • Lopeta multitasking. Se on kaikilla mittareilla tehotonta ja tasapaksua toimintaa.
  • Aikatauluta työtehtäväsi. Pidä työslotti niin lyhyenä, että voit oikeasti keskittyä koko ajan.
  • Pidä tauko aina kun työtehosi alkaa laskea. Käytännössä laskua on vaikea huomata, joten tukeudu säännöllisyyteen ja suunnitelmallisuuteen. Tauko siis vähintään joka 90 minuutin välein, mutta mahdollisesti myös useammin. Iltasanomien uutisia tai Facebookia ei lasketa tauoksi – pois screeniltä.
  • Vältä keskeytyksiä. Hakeudu fyysisesti ja tietoteknillisesti tilaan, jossa sinua ei voi häiritä. En puhu erakoitumisesta. Ole sosiaalinen tauoilla ja tehtävissä, jotka vaativat tiimityöskentelyä.
  • Käytä työaikoja hyväksesi. Konsistenssi työajoissa auttaa monia ihmisiä, muttei välttämättä sovi kaikille.
  • Haluatko tehdä töitä epätavallisissa paikoissa ja/tai epätavalliseen aikaan? Voit ehdottomasti tehdä töitä lauantaina paikallisesta kahvilasta croisantia mutustaen ja hyvällä mielin nauttia siitä aivan eri tavalla kuin normaalista työpäivästä, mutta sinun on oltava tilanteesta itsellesi rehellinen. Tämä on edelleen työaikaa. Tämä ei ole palautumista. Jos teet tätä koko viikonlopun, et ole palautunut maanantaina. Oli croissant miten hyvää tahansa.

työn ja vapaa-ajan erottaminen

Vapaalla

  • Aikatauluta itsellesi vapaa-aikaa. Älä pidä sitä vain jos sitä sattuu tulemaan eteen. Ole rohkea ja suunnitelmallinen, korjaat maukkaat korot tästä myöhemmin.
  • Aloita vapaa-aikasi rauhoittavalla rituaalilla. Tee mielellesi ja kropallesi selväksi, että nyt siirryt töistä vapaa-aikaan. Se voi olla lyhyt kävelylenkki, urheilusuoritus, rauhoittumisharjoitus, ruoanlaittaminen, lapsen kuulumisten kuuntelu tai vaikkapa vain se yksi biisi, joka rauhoittaa sinut. Tämän jälkeen et tee enää töitä.
  • Varmista, että pysyt vapaalla vapaa-aikanasi. Voitko jättää työkoneesi töihin, entä työkännykkäsi? Voitko laittaa kännykkäsi lentokonetilaan? Ihan varmasti voit! Et vain ehkä ole kokeillut sitä vielä. Työkaverisikin kyllä tottuvat tähän ja samalla koko yrityskulttuurinne ottaa askeleen parempaan suuntaan.
  • Mikä on sinulle kaikista palauttavin asia maailmassa? Luonto, lenkki koiran kanssa, iltasatu lapselle, juoksulenkki, jooga, sauna? Varmista, että yksi tällainen todella palauttava tapahtuma sisältyy jokaiseen päivään. Ihan jokaiseen päivään.
  • Pidä kiinni riittävästä laadukkaasta unesta. Tähän ollaan viimeinkin nyt heräämässä ihan valtakunnan tasolla, onneksi. Suuret uhraukset muilla osa-alueilla voivat mennä hukkaan jos kuvittelet olevasi supermies/nainen, joka tarvitsee vähemmän unta kuin muut. Lisää unen kehittämisestä voit lukea täältä  ja täältä.
  • Tuo elämääsi keskittymistä ja rauhoittumista tukevia harjoituksia, esimerkiksi joogaa, meditointia, mindfullnesia. Nämä auttavat sinua tekemään tekemääsi asiaa täydellä fokuksella.

Sinä pystyt tähän

Vaikka heitimmekin pitkään puhutun tasapainon romukoppaan, maailmamme ei tästä muuttunut. Kyse on sinun ajatusmallin muutoksesta, joka tulee auttamaan sinua tekemään elämästäsi sellaisen kun haluat sen olevan. Sinun ei tarvitse olla A-tyypin suorittaja tai uraohjus, jotta voisit hyötyä tästä ajatusmallista. Olen varma, että haluat elämältäsi onnistumisen kokemuksia, ihanaa keveyden tunnetta ja onnellisuutta kestävästi. Nyt ja 30:n, 40:n tai 50:n vuoden päästä.

Aloita palautumiseen sekä vapaa-aikaan keskittymisestä ja ala pikku hiljaa tuomaan esittelemiäni toimintamalleja työhösi. Erottelu ja vastapaino muuttuvat helpommiksi ja tehokkaammiksi askel askeleelta. Se alkaa tuntumaan järkevämmältä sekä toimivammalta ja huomaat yhtäkkiä nauttivan elämästäsi pikkaisen enemmän, nostavasi kätesi ilmaan onnistumisen merkiksi useammin ja viihtyväsi hetkessä hieman pidempään.

Kuuluuko työhyvinvoinnin kehittäminen työtehtäviisi?

Tilaa työhyvinvointiin ja viisaampiin työtapoihin liittyvät artikkelimme sähköpostiisi. Lähetämme mailia n. kerran kuukaudessa ja emme jaa tietojasi ulkopuolisille.

 

taneli-b2b-small

Taneli Rantala

Hyvinvointi- ja suorituskykyvalmentaja, Lifted

 

PS: Kerro alle kommenttiosioon sinun parhaaksi havaitsemiasi käytäntöjä työn ja vapaa-ajan erottamiseen! Kuulisin niitä erittäin mielelläni. Jos myös tiedät ystäväsi hyötyvän tästä artikkelista, jeesaa häntä ja jaa artikkeli hänelle!

 

Lifted on valmentajatiimi, jonka tavoitteena on vapauttaa valmennettaviensa täysi potentiaali. Liftedin innostavissa hyvinvointi- ja suorituskykyvalmennuksissa ihminen otetaan huomioon aina kokonaisuutena, joka hyötyy ravinnon, liikkumisen, palautumisen ja ajattelun kehittämisestä! Valmennamme sekä yksityisiä henkilöitä että työyhteisöjä, ja tunnetuimpia palvelujamme ovat tehokkaat verkkovalmennuksemme sekä innostavat live-tapahtumat, jotka ovat auttaneet jo tuhansia nostamaan elämänlaatunsa sekä suorituskykynsä uudelle tasolle. Get inspired, get Lifted!