Asiakastarinat

Case Maria 01: Kasvuyrityksen johtoryhmän ja johtamisen kehittäminen

Maria 01 on Pohjoismaiden johtava startup-kampus, joka tarjoaa menestyvän ympäristön ja yhteisön kunnianhimoisille teknologia-aloitusyrityksille, pääomasijoittajille ja suurille teknologiayhteisön yrityksille.

Maria 01:n visiona on olla Euroopan vaikuttavin startup-kampus. Tavoitteena on, että kaikilla startupilla Suomessa on paikka, jossa haaveilla, kokeilla uusia ideoita, joskus epäonnistua, mutta lopulta aloittaa uudelleen ja löytää tiensä kasvuun ja menestykseen.

Vuonna 2016 alkunsa saaneen Maria01:n menestystarinasta kertovat seuraavat vaikuttavat luvut yrityksen olemassaolon ajalta:

  • Kasvuyritysten yhteenlaskettua liikevaihtoa lähes 750 miljoonaa euroa
  • Kerättyjä pääomasijoituksia yli 700 miljoonaa
  • Noin 7000 uutta luotua työpaikkaa
  • 320 miljoonaa euroa yritysten ulosmaksamina palkkoina

Liikkeelle start up-henkisesti

Maria 01:n toimitusjohtaja Ville Simola aloitti tehtävässään 3,5 vuotta sitten. Maria01 oli lähtenyt liikkeelle yhteisönsä hengen mukaisesti eli start up -tyyppisesti. Yrityskulttuuri, johtamisjärjestelmä ja organisoituminen olivat vielä muotoutumattomia Villen astuessa remmiin.

Photo by Tapio Auvinen

Yrityksen kasvaessa uusien työntekijöiden myötä tuli tarve luoda yhteistä kulttuuria ja toimintatapaa. Kesällä 2022 yhteistyö Liftedin kanssa käynnistyi valmentajamme Anne Nahkalan vetämällä organisaatiokulttuurityöpajalla. Lifted oli valikoitunut kumppaniksi mm. kasvuyrityksiä koskevan ymmärryksensä ansiosta useamman ehdokkaan joukosta.

Kulttuurista luontevasti johtamisen kehittämiseen

Kulttuuripäivä oli menestyksekäs ja se sytytti innostuksen jatkaa kehittämistä johtamisen saralla.

Maria01:n Development as a Leader  – johtamisen kehittämisohjelmaan suunniteltiin kolme osa-kokonaisuutta:

1. Henkilökohtaisten johtamistaitojen kehittäminen

2. Toimiminen johtoryhmänä ja oma osallisuus ryhmässä

3. Strategiset johtamistaidot ja oma panokseni Maria01:n kehitykseen ja innovointiin

Projektissa hyödynnettiin ennakkokyselyä, persoonallisuusanalyyseja, työpajoja ja ryhmäcoachingia. Johtamisen malliksi valikoitiin valmentava johtaminen, joka tuntui sopivan hyvin Maria01:n kaltaiselle kehittyvälle kasvuyritykselle.

Muotoilemme kehittämisohjelmamme aina hyvin tarkasti organisaation tarpeiden mukaiseksi. Voit tutustua aiheeseen tarkemmin palvelusivuiltamme.

Vilkas dialogi todisti valmennuksen tarpeen

Laajennettu johtoryhmä oli luonteva kohderyhmä valmennukselle. Maria01:n johtamisen kehittäminen käynnistettiin johtoryhmän jäsenten itsetuntemuksen kautta.  WorkPlace Big Five Profile -persoonallisuusanalyysien avulla jokainen oppi tuntemaan itseään ja muita paremmin. Se edesauttoi keskinäisen yhteistyön sujuvuutta laajennetussa johtoryhmässä, kertoo Ville Simola.

”WorkPlace Big Five Profile -persoonallisuusanalyysien avulla jokainen oppi tuntemaan itseään ja muita paremmin. Se edesauttoi keskinäisen yhteistyön sujuvuutta laajennetussa johtoryhmässä”

Konkretiaa johtoryhmätyöskentelyn kehittämiseen saatiin kirkastamalla laajennetun johtoryhmän tarkoitusta ja tehtäviä. – Saimme aikaiseksi aidosti hyödyllistä dialogia, kuvailee Ville työskentelytapaa. – Kaikki osallistuivat keskusteluun. Aktiivisesta vuorovaikutuksesta näki, että valmennus oli tarpeellinen, jatkaa hän. Avoin keskustelu turvalliseksi koetussa ympäristössä on toteutunut hyvin myös valmennuksen jälkeen. Muun muassa palautetta on helppo antaa Ville Simolan mukaan.

Maria01 Tiimi, Photo by Tapio Auvinen

Johtamisen kehittäminen on jatkuvaa

Laajennettu johtoryhmä on ryhtynyt toteuttamaan valmennuksessa laadittua kuuden kohdan kehityslistaa. Ville kertoo kehitystyön olevan jatkuva prosessi: – Tässä riittää kyllä tekemistä koko vuodelle. Välikatsauksen aika on todennäköisesti ensi vuoden alussa. Tulokset näkyvät jo paitsi laajennetussa johtoryhmässä, myös koko organisaatiossa. Muun muassa erilaiset yhteiset foorumit ovat toteutuneet suunnitellulla tavalla ja täyttäneet tarkoituksensa.

Ville Simola korostaa valmennuksen merkitystä panostuksena työyhteisöön. – Tärkeää on myös organisaation tieto siitä, että on olemassa kumppani, jolta saadaan konkreettista asiantuntemusta käyttöömme, toteaa Ville.

Valmentavan johtamisen malli oli meille uutta. Harjoitukset toimivat erittäin hyvin valmennuksessa. Olemme saaneet paljon lisää oppeja käytännön johtamiseen, kertoo Ville. Esimerkiksi one-to-one -keskusteluissa osataan nyt Maria01:ssä esittää enemmän kysymyksiä kuin antaa valmiita vastauksia.

”Valmentavan johtamisen malli oli meille uutta. Harjoitukset toimivat erittäin hyvin valmennuksessa. Olemme saaneet paljon lisää oppeja käytännön johtamiseen”

Kulttuurin ja johtamisen merkityksen ymmärtäminen on kehittämisen perusta

Ville arvostaa Liftedissä sitä, että tarvetta pystyttiin yhdessä kiteyttämään ja sen pohjalta rakentamaan Maria01:lle sopiva valmennusohjelma. Hän kiittelee myös jouhevaa yhteistyötä ja sujuvaa yhteydenpitoa projektin aikana.

Ville suosittelee Liftedin valmennusta kaikille organisaatioille, jotka ovat uudistusmielisiä ja haluavat kehittyä. – Kun rakentaa hyvälle pohjalle, niin saa parhaan hyödyn. Organisaation koolla ei ole niin väliä, olipa sitten kyseessä kasvuyritys tai isompi yritys. Tärkeää on, että organisaatiossa ymmärretään johtamisen ja organisaatiokulttuurin merkitys.


Lue lisää yhteistyötarinoitamme täältä, tai tutustu valmennuksiimme palvelusivuiltamme. 

Tarvitsetteko asiantuntevaa kumppania kasvuun, muutokseen tai haastavaan tilanteeseen? Voit olla meihin suoraan yhteydessä mailitse (jukka@lifted.fi) tai puhelimitse (+358 44 271 1487). Sparrailemme mielellämme kansanne!

Jukka Joutsiniemi

 
 
 

Uusimmat sisällöt:

Liftcast #34

Liftcast #34: Jenkkien opit Suomen yritysjohtajille │ Mårten Mickos

Mitä suomalaiset yritysjohtajat voisivat oppia jenkkikollegoiltaan? Liftcast-podcastissa vieraana sarjayrittäjä ja sijoittaja Mårten Mickos.

Johtaminen

Valmentava johtaminen: Tehokas tapa kehittää tiimiäsi ja parantaa tuloksia

Valmentava johtaminen auttaa esihenkilöitä ja tiimejä onnistumaan. Opi valmentavan johtamisen mm. työkaluista, malleista ja esimerkeistä.

Lue
Asiakastarinat

CASE NEOT: Johtamisen periaatteilla tuetaan yhtenäistä organisaatio- ja johtamiskulttuuria

Organisaatiokulttuuria tukevien johtamisperiaatteiden määrittely yhteisesti sitoutti koko esihenkilökunnan yhtenäiseen johtamismall

Lue
Liftcast #33

Liftcast #33: Yhtenäinen johtaminen ratkaisee │ Rantala & Joutsiniemi

Liftcastin Taneli ja Jukka keskustelevat tällä kertaa yhtenäisestä johtamisesta. Jaksossa kuulet miksi ja miten johtaminen yhtenäistetään.

Asiakastarinat

CASE Vantaan Energia: Strategisten johtajuuskyvykkyyksien kehittäminen johtotiimeissä

Vantaan Energia kehitti johtoryhmänsä ja kaikkien johtotiimiensä toimintaa ja strategisia johtamiskyvykkyyksiä Liftedin avustuksella.

Lue