Työelämän monimuotoisuutta käsitellään usein esimerkiksi eri kulttuurien, uskontojen, sukupuolen tai iän näkökulmasta. Toki nämä kaikki taustatekijät ovatkin osa työyhteisön monimuotoisuutta. Monimuotoisuus ja sen johtaminen on kuitenkin huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin eri kansallisuuksien rekrytoiminen, ikäjohtaminen tai sukupuolikiintiöt.
Yhdenvertaista kohtelua ja erilaisuuden arvostamista
Monimuotoisuuden toteutuminen työyhteisössä tarkoittaa erilaisuuden hyväksymistä, suvaitsevuutta ja arvostamista. Jokainen voi tällöin tuntea olevansa osa yhteisöä, sen arvostettu jäsen, riippumatta esimerkiksi taustastaan, koulutuksestaan tai asemastaan. Kukaan ei tule kohdelluksi eriarvoisesti, häntä ei vähätellä tai kohdella ennakkoluuloisesti. Kohtelu on arvostavaa, yhdenvertaista ja oikeudenmukaista, olipa kyseessä oman työyhteisön jäsen, asiakas tai kumppaniyrityksen edustaja. Työyhteisössä vallitsee psykologinen turvallisuus ja keskinäinen luottamus.
Totuus näkyy arjessa
Yhdenvertaisuuden toteutumista ei todistella pelkästään palkkavertailuilla, rekrytointitilastoilla tai sukupuolijakaumilla. Yhdenvertaisuuden toteuttaminen on hyvän johtamisen ja asiallisen työyhteisökäyttäytymisen perusasioita. Arvostelevat ja ennakkoluuloiset asenteet, halveksuvat ilmaisut ja eleet tai huumoriin piilotetut epäasiallisuudet vuorovaikutuksessa ovat tästä huolimatta edelleen arkipäivää. Näemme niitä joka puolella: työssä ja vapaa-ajalla, mediassa ja somessa. Näin tapahtuu jopa korkeimmissa hallintoelimissä: esimerkiksi eduskunnan täysistunnon seuraaminen on kiusallinen kokemus katsojallekin. Työskentely eduskunnan salissa sai uuden kansanedustajan esittämään vetoomuksen ensimmäisessä puheenvuorossaan ahdistavan eli käytännössä epäasiallisen ja -kunnioittavan käytöksen lopettamiseksi. Se oli rohkea ja arvokas teko.
Otetaan puheeksi johtoryhmästä alkaen
Ensimmäinen rohkea askel työyhteisöissä on samalla tavoin ottaa puheeksi kokemukset siitä, toteutuuko yhdenvertaisuus aidosti. Jokaisessa organisaation osassa, johtoryhmästä lähtien. Se, mikä jonkun mielestä on sallittavaa, voi toisen mielestä olla yhdenvertaisuutta rikkovaa. Vallitseeko johtoryhmässä suvaitsevuus? Toteutuuko johtoryhmässä yhdenvertaisuus aidosti monimuotoisuutta ja erilaisuutta hyödyntäen? Vai perustuuko näkemys yhdenvertaisuuden toteutumisesta johtoryhmäläisten homogeenisyyteen, samoihin taustoihin, asenteisiin ja ennakkoluuloihin? Näkeekö johtoryhmä työyhteisön jäsenet arvokkaina yksilöinä vai onko käsitysten taustalla stereotypiat, ennakkoluulot tai oletukset?
Tunnetaan itsemme ja tiedostetaan ennakkoluulomme
Meillä jokaisella on tiedostamattomia ja tiedostettuja ennakkoluuloja. Samankaltaisten ihmisten kanssa tunnemme ehkä helpommin yhteenkuuluvuutta, mikä vahvistaa turvallisuuden tunnettamme. Erilaisuus nähdään toisinaan hankaluutena, yhteistyötä ja työntekoa vaikeuttavana asiana. Emme aina ymmärrä ihmisten erilaista käyttäytymistä ja käyttäytymisen taustalla olevaa persoonallisuutta, kokemuksia ja muita tekijöitä.
Avain erilaisuuden hyväksymiseen on itsetuntemuksessa, omien asenteiden, arvojen ja oman käyttäytymisen ymmärtämisessä. Vain siten voimme ymmärtää paremmin myös muita ihmisiä. Oppimalla tuntemaan itsemme, tunnistamme myös ihmisten erilaisuuden arvokkuuden.