Asiakastarinat

CASE Turku Energia: Yhdessä määritellyt johtamislupaukset tukevat laadukasta, yhtenäistä johtamismallia

Jo vuodesta 1898 toiminut Turku Energia tarjoaa kattavan valikoiman energiaan liittyviä palveluja niin kuluttajille, yrityksille kuin taloyhtiöille.  Strategiansa mukaisesti Turku Energia on luotettava ja vastuullinen kumppani, joka tarjoaa asiakkailleen parhaiten sopivan energiaratkaisun. Asiakaslupaustaan ”Olemme lähellä, näemme kauas” Turku Energia toteuttaa myynnillisyyden, uusien palveluiden ja kokonaisvaltaisten energiaratkaisujen keinoin.

Yhteiset arvot läheisyys, uudistuminen ja vastuullisuus ohjaavat organisaation toimintaa, niin johtamisessa kuin kaikessa tekemisessä.  Henkilöstön työtyytyväisyyttä ja samalla käsityksiä esihenkilötyön laadusta tutkitaan säännöllisesti, sillä esihenkilötyön kehittämiseen halutaan panostaa pitkäjänteisesti. Useasta liiketoimintayksiköstä koostuvassa Turku Energiassa on esihenkilötehtävissä lähes 70 henkilöä.

Alkukartoituksella selvitettiin tarkemmin johtamisen nykytilaa

Tarve esihenkilötyön yhtenäistämiselle ilmeni mm. henkilöstötutkimuksissa. ”Työntekijäkokemuksen vahvistamiseksi halusimme yhtenäistää yrityksemme esihenkilötyötä, jossa henkilöstökyselyiden perusteella oli eroja liiketoimintojen välillä”, kertoo Turku Energian henkilöstöjohtaja Tiina Aho.

Johtamisen yhtenäistämiseksi päätettiin määritellä strategiaa ja arvoja tukevat johtamislupaukset. Ennen yhteisiä työpajoja päätettiin kuitenkin tutkia esihenkilöiden näkemyksiä niin arvojen toteutumisesta kuin organisaation johtamismalleista. Esihenkilöt arvioivat sekä yleisesti että henkilökohtaisella tasolla johtamisen vahvuuksia ja kehityskohteita. Kartoitus koettiin varsin hyödylliseksi. Sen avulla pystyttiin määrittelemään kehitystarpeita tarkemmin ja suunnittelemaan projektin kulkua ja työpajojen sisältöä niitä vastaaviksi. ”Esihenkilöille tehty alkukysely oli erinomainen lähtökohta kirkastamaan, miksi johtamisperiaatteita ja -lupauksia tarvitaan. Aloite kyselyyn tuli juuri kumppanilta”, toteaa Tiina Aho kartoituksen hyödyllisyydestä.

johtamismalli opas

Johtamislupausten määrittely alkoi konsernin johtoryhmässä

Johtamislupausten alustava määrittely aloitettiin konsernin johtoryhmässä, jossa ovat kaikkien liike- ja tukitoimintojen johtajat. Tiina Aho kertoo käynnistyksestä seuraavasti: ”Liftedin ehdotuksesta ennen esihenkilöiden valmennusta pysähdyimmekin konsernin johtoryhmän ja esihenkilöiden kanssa kirkastamaan yrityksemme johtamislupauksia.”

Alustavia johtamislupauksia työstettiin konsernin johtoryhmän kanssa kahdessa työpajassa, joiden väliaikoina johtoryhmän jäsenet hakivat palautetta ja näkemystä lupauksiin omilta johtoryhmiltään. Projektista ja sen etenemisestä tiedotettiin säännöllisesti myös koko henkilöstölle.

Riittävä ajankäyttö, osallistuminen ja sitoutuminen henkilökohtaisella tasolla ovat olennaisia

Seuraavassa vaiheessa kaikkien toimintojen johtoryhmät kokoontuivat yhteen. Tässä johtoryhmien yhteisessä työpajassa täsmennettiin johtamislupauksia sekä tunnistettiin käytännön toimia niiden toteuttamiseksi. Kaikkien johtoryhmien jäsenet tekivät myös yhteisiin johtamislupauksiin perustuvat henkilökohtaiset, julkiset johtamislupauksensa. Johtoryhmien nykyistä toimintaa arvioitiin suhteessa johtamislupauksiin ja sovittiin toimenpiteistä, joilla kukin johtoryhmä edistää johtamislupausten toteuttamista.

Johtamislupausten pohdinta eri kokoonpanoissa, useammassa tilaisuudessa ja erilaisten välitöiden avulla edesauttoi johtamislupausten täsmentymistä nimenomaan Turku Energian strategiaa, arvoja ja tavoiteltua yhteistä johtamismallia tukevaksi. ”Johtamislupausten muodostamiseen kannattaa varata riittävästi aikaa ja iteraatiokierroksia sekä osallistaa esihenkilöitä mahdollisimman laajasti lopullisten johtamislupausten määrittelyyn. Kävimme arvokasta ja hyvää keskustelua esihenkilöiden kesken ja työpajoissa johtamislupauksia myös haastettiin. Kaikki tämä oli hyödyllistä, jotta voimme todeta lopputuloksen olevan meidän näköisemme”, kertovat henkilöstöpäällikkö Heidi Järvenpää ja henkilöstön kehityspäällikkö Markku Sormunen Turku Energiasta.

”Johdon sitoutuminen, osaava yhteistyökumppani ja esihenkilöiden innostunut osallistuminen johtamislupausten määrittelyyn olivat keskeisiä onnistumiselle”, jatkaa Tiina Aho kuvaillen projektin onnistumiseen vaikuttaneita tekijöitä.

KOTO-lupaukset muotoutuvat

Viimeistely johtamislupauksille tehtiin vielä konsernin johtoryhmän kokouksessa. ”KOTO”-johtamislupaukset saivat lopullisen muotonsa. KOTO on lyhennys seuraavan neljän johtamislupauksen alkukirjaimista:

  1. Kohtaamme ja kuuntelemme herkällä korvalla
  2. Osoitamme arvostusta ja luottamusta
  3. Toimimme oikeudenmukaisesti ja tasavertaisesti
  4. Onnistumme ja opimme yhdessä

Johtamislupauksia käsiteltiin lopuksi kaikkien esihenkilöiden työpajassa, jossa pohdittiin myös pidemmälle käytännön toimenpiteitä lupausten toteuttamiseksi arjessa. Toukokuussa aloitettu johtamislupauksia koskevat projekti saatiin päätökseen lokakuussa. Myöhemmin johtamislupauksia esiteltiin myös koko henkilöstölle Turku Energian omassa tilaisuudessa.

Johtamislupauksia tukeva esihenkilöiden valmennus jatkuu yhteistyössä Liftedin kanssa

Käytännön työtä on vielä paljon edessä johtamislupausten käytäntöön viemiseksi, kuten Tiina Aho toteaa: ”Tärkeintä on keskustella johtamislupauksista ja niiden toteutumisesta arjessa yhdessä henkilöstön kanssa, iloita onnistumisista ja reagoida palautteeseen. Ilman säännöllistä lupausten toteutumisen mittaamista tämä ei onnistu. Johtamislupaukset koskevat meitä kaikkia, sillä ne kertovat selkeästi, millaista käyttäytymistä yrityksessämme arvostamme.”

Turku Energia on sisällyttänyt johtamislupaukset myös henkilöstötutkimukseensa, jolloin niiden toteutumista voidaan arvioida säännöllisesti. Ensimmäinen, uusittu versio henkilöstötutkimuksesta on jo toteutettu ja sen tuloksia tullaan hyödyntämään myös tulevassa esihenkilöiden valmennuksessa.

Johtamislupausten toteuttaminen vaatii esihenkilöiltä päivitettyjä ja uusiakin taitoja. Valmentava johtamisote tukee erityisen hyvin Turku Energiassa määriteltyjä johtamislupauksia. Kaikille esihenkilöille järjestettävä, johtamislupauksia tukeva ja valmentavaa johtamismallia edistävä pitkäkestoinen valmennusohjelma on käynnistynyt Turku Energiassa yhteistyössä Liftedin kanssa.


Lue lisää yhteistyötarinoitamme täältä tai tutustu valmennuksiimme palvelusivuiltamme. Tarvitsetteko asiantuntevaa kumppania kasvuun, muutokseen tai haastavaan tilanteeseen? Sparrailemme mielellämme kanssanne. Ota yhteyttä Jukkaan, niin jutellaan lisää!

Jukka Joutsiniemi
Co-founder
Työyhteisöjen kehittäjä

+358 44 271 1487

Tai varaa aika suoraan kalenteristani
ilmaiselle sparraukselle tästä

 
 

Lue myös:

Asiakastarinat

Case DLA Piper: Yhteisistä johtamisen periaatteista johtamisteoiksi

DLA Piper on yli 40 maassa toimiva asianajotoimisto, joka on keskittynyt liiketoimintajuridiikkaan. Suomessa yhtiö on toiminut vuodesta 2016. Palvelut kattavat yrityksen elinkaaren perustamisesta aina vapaaehtoiseen selvitystilaan ja uudelleenjärjestelyyn. DLA Piper Finland Oy:n palveluksessa on yli 80 henkilöä.

Lue
Johtaminen

Valmentava johtaminen: Tehokas tapa kehittää tiimiäsi ja parantaa tuloksia

Valmentava johtaminen auttaa esihenkilöitä ja tiimejä onnistumaan. Opi valmentavan johtamisen mm. työkaluista, malleista ja esimerkeistä.

Lue
Asiakastarinat

Case Bob the Robot: Onnistumisen johtamista luovassa työyhteisössä

Suorituksen johtamisesta puhutaan Bob the Robotissa onnistumisen johtamisena. Valmennuksessa kehitettiin esihenkilöiden onnistumisen johtamisen valmiuksia ja johtajuuskyvykkyyksiä onnistuneiden kohtaamisten ja keskustelujen edistämiseksi.

Lue
Liftcast #9

Liftcast #009: Johtamisen kehittämisen vaiheet │ Taneli & Jukka

Liftcastissä keskustelussa johtamisen kehittämisen vaiheet. Näillä askelilla saat siis pitkässä juoksussa eniten tuloksia!

Asiakastarinat

Case Metsähallitus: Johtamisen ja tiimityön tason nosto Lapissa

Liftedin ja Metsähallituksen yhteistyö sisälsi yhteisten toimintatapojen kehittämistä johtamisen, tiimityön ja koko työyhteisön tasoilla.

Lue
Asiakastarinat

Case Meita: 400 meitalaista osallistui itsensä johtamisen valmennustapahtumaan

Meitan kulttuuria rakennetaan erilaisin tavoin. Nyt toteutetussa tapahtumassa pystyttiin kokoamaan sadat eri toimipisteissä työskentelevät meitalaiset yhteen keskustelemaan ajankohtaisten teemoista nykyaikaista teknologiaa hyödyntäen.

Lue

Uusimmat sisällöt:

Asiakastarinat

Case MTK: Itsensä johtamisen kyvykkyyttä ja onnistumisia haastavissa tilanteissa

MTK:n Maatalousyrittämisen asiantuntijat saivat Liftedin valmennuksessa tukea ja työkaluja itsensä johtamiseen ja kuormituksen hallintaan.

Lue
Johtaminen

Moderni suorituksen johtaminen on onnistumisen johtamista

Moderni suorituksen johtaminen auttaa esihenkilöä onnistumaan ja organisaatiota menestymään kestävästi muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lue
Liftcast #38

Liftcast #38: Z-sukupolven työelämä ja johtaminen │ Annakerttu Aranko

Millainen Z-sukupolvi on ja miksi? Ymmärtämällä tämän voimme auttaa heitä onnistumaan työelämässä. Studiossa Norenin Annakerttu Aranko.

Asiakastarinat

CASE United Bankers: Yhteinen ymmärrys hyvästä johtamisesta mahdollistaa entistä parempaa johtamisen laatua ja johtamiskokemusta

United Bankers vahvisti valmennuksessamme esihenkilöiden yhteistä ymmärrystä hyvästä johtamisesta ja saavutti paremman johtamisen laadun.

Lue
Liftcast #35

Liftcast #37: Moderni suorituksen johtaminen │ Jouni Eronen

Millaista on moderni suorituksen johtaminen, joka mahdollistaa onnistumisen myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Vieraana Jouni Eronen.