Kategoria: Palautuminen & stressinhallinta

Case Tampere – Oman työn johtamisen tärkeys tekemisen kaupungissa

Case Tampere – Oman työn johtamisen tärkeys tekemisen kaupungissa

Tampere – Tekemisen kaupunki Tampereen kaupunki on tunnettu asioiden rohkeasta toteuttamisesta, aikaansaamisesta sekä määrätietoisesta kehittämisestä. Tampere on Tekemisen kaupunki, jossa työskennellään kaupunkilaisten yhdenvertaisuuden, yhteisöllisyyden, edelläkävijyyden sekä kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Tätä työtä tekee myös valmennuksessamme vuoden 2022 aikana ollut Sivistyspalveluiden yhteisten palveluiden ”Hyvinvointi, osallisuus, yhteisöt ja yhdenvertaisuus” -tiimi. Nyt vasta reilun vuoden vanhan tiimin erikoisuus on […]

Yksi Hyvinvointi #054: Miksi nuoret osaajat uupuvat, Anne Nahkala?

Yksi Hyvinvointi #054: Miksi nuoret osaajat uupuvat, Anne Nahkala? Anne Nahkala podcast

Nuoret ovat tällä hetkellä ennennäkemättömässä tilanteessa. Paineet ovat muuttuneet sekä moninaistuneet, ja nyt nuoret osaajat uupuvatkin työelämässä laajemmin ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Ilmiöstä, sen syistä ja etenkin ratkaisuista studiossa on keskustelemassa Taneli Rantalan seurana kokenut organisaatioiden kehittäjä ja valmentaja Anne Nahkala. Kehityksen suunta on käännettävä toiseen suuntaan. Kuuntele niin sinäkin voit osaltasi vaikuttaa muutokseen! […]

Yksi Hyvinvointi #047: Hybridityö tulee! Oletko valmis?

Yksi Hyvinvointi #047: Hybridityö tulee! Oletko valmis? Hybridityö podcast

Yksi hyvinvointi podcastissa nostetaan kesän 2021 kuuma peruna pöydälle ja käydään rohkeasti sen kimppuun isäntäkaksikon voimin. Aiheena on siis hybridityö ja organisaatioiden valmistautuminen syksyllä alkavaan uudenlaiseen työelämään. Keskustelemme podcast jaksossa mm. siitä miten organisaatiot voivat saada kilpailukykyä hybridityöstä? Mitä voimme voimme oppia vuonna 2020-2021 tehtyihin etätyöhön ja työelämään liittyvistä tutkimuksista? Miten poikkeusvuosi on vaikuttanut Z-sukupolveen […]

Yksi Hyvinvointi #046: Oivalluksia paremmasta työkykyjohtamisesta Johan Treuthardt ja Minna Stenman Työeläkeyhtiö Veritas

Yksi Hyvinvointi #046: Oivalluksia paremmasta työkykyjohtamisesta Johan Treuthardt ja Minna Stenman Työeläkeyhtiö Veritas Veritas työkykyjohtaminen

Yksi hyvinvointipodcastissa jatkamme keskustelua ajankohtaisista työkykyjohtamisen ja tulevaisuuden työn -teemoista. Tällä kertaa podcast isäntämme Jukka saa studioonsa poikkeuksellisesti kaksi näkemyksellistä vierasta. Johan Treuthardt ja Minna Stenman tukevat työyhteisöjä työeläkeyhtiö Veritaksessa  paremman työkykyjohtamisen ja työhyvinvoinnin saralla. Keskustelussa käydään läpi poikkeuksellisen 2020-2021 vuoden parhaita oivalluksia mm. työkykyjohtamisesta, työhyvinvoinnista sekä esihenkilötyöstä. Luvassa on myös paljon rohkeita näkemyksiä ”paluusta työntekemisen […]

Yksi Hyvinvointi #045: Poikkeusajan työkykyjohtamisen oppeja ja näkemyksiä tulevaisuuden työelämästä – Anu Suutela-Vuorinen Työeläkeyhtiö Elo

Yksi Hyvinvointi #045: Poikkeusajan työkykyjohtamisen oppeja ja näkemyksiä tulevaisuuden työelämästä – Anu Suutela-Vuorinen Työeläkeyhtiö Elo Anu-Suutela Vuorinen Elo

Tällä kertaa yksi hyvinvointipodcastissa on tarjolla valoisa ja ratkaisukeskeinen keskustelu tärkeästä aiheesta, työkyvystä ja sen johtamisesta. Jukan vieraaksi podcast -studioon saapuu keskustelemaan näistä teemoista aiheen huippuasiantuntija, Työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtamisen palvelujohtaja Anu-Suutela Vuorinen. Tämän jakson keskustelussa kävimme läpi mm. poikkeusvuoden parhaita opetuksia ja kehitysaskelia työyhteisöissä, työkykyjohtamisen tärkeyttä ja prioriteetteja yrityspäättäjien näkökulmasta sekä otimme näkemystä hybridityöhön siirtymiseen liittyen. […]

Yksi Hyvinvointi #044: Teknostressistä teknoimuun, Jaana-Piia Mäkiniemi

Yksi Hyvinvointi #044: Teknostressistä teknoimuun, Jaana-Piia Mäkiniemi Jaana-Piia Mäkiniemi

Teknologia voi stressata sekä aiheuttaa imua. Todennäköisesti sinä olet kokenut näitä molempia! Tavoitteellinen suunta on selkeä: meidän kannattaa pyrkiä teknostressistä teknoimuun. Asiasta Taneli Rantalan seurana keskustelemassa teknoimun johtava asiantuntija sosiaalipsykologi VTT Jaana-Piia Mäkiniemi. Keskustelussa avaamme ratkaisukeskeisesti sekä teknostressin että teknoimun syntyä ja seurauksia. Löydämme ratkaisuja myös siihen miten teknoimua voidaan edesauttaa yksilön, lähijohtajan ja työyhteisön […]

Yksi Hyvinvointi #043: Työn virtaavuus ja flow organisaatiossa, Jussi Venäläinen

Yksi Hyvinvointi #043: Työn virtaavuus ja flow organisaatiossa, Jussi Venäläinen Jussi Venäläinen

Saamme ensimmäistä kertaa Yksi hyvinvointi -podcastiin toistuvan vieraan kun Flow-tilan ja viisaamman työn asiantuntija Jussi Venäläinen tulee Jukka Joutsiniemen vieraaksi. Jaksossa 24 Taneli Rantala keskusteli Jussin kanssa yleisemmin Flow-tilasta asiantuntijatyössä. Tällä kertaa sukelletaan syvemmälle organisaatiotason flow-tilan mahdollistamiseen. Podcastissa annetaan konkreettisia vinkkejä mm. siihen miten esihenkilön tai työyhteisön kehittäjän roolissa voi kehittää koko organisaation työn virtaavuutta. […]

Yksi Hyvinvointi #042: Mielenterveyden demystifiointi, Juho Mertanen

Yksi Hyvinvointi #042: Mielenterveyden demystifiointi, Juho Mertanen Juho Mertanen podcast

Mielenterveys käsittelyyn! Tutkimuksen mukaan lähes jokainen meistä kokee mielenterveyden ongelmia ja jopa puolet meistä kokee mielenterveyden häiriöitä jossain vaiheessa elämäämme. Silti aiheeseen liittyy vahva stigma ja jopa turhaa mystiikkaa. Tässä jaksossa Taneli Rantala käsittelee aihetta mielenterveyden äänitorven, Mieli ry:n psykologin Juho Mertasen kanssa. Mitä meidän jokaisen tulisi ymmärtää mielenterveydestä? Kuinka pitää siitä huolta? Kuinka vakava […]

Yksi Hyvinvointi #041: Kasvuyrityksen hyvinvoinnin ja johtamisen kehittäminen, Mari Järvinen

Yksi Hyvinvointi #041: Kasvuyrityksen hyvinvoinnin ja johtamisen kehittäminen, Mari Järvinen MarI Järvinen psykologi

Tällä kertaa yksi hyvinvointi podcastissa puhutaan työyhteisön hyvinvoinnin ja johtamisen kehittämisestä etenkin kasvuyritysten näkökulmasta. Saamme podcastiin Jukan vieraaksi mukaan Liftedin valmentajatiimistä aiheen asiantuntijan työ- ja organisaatio psykologi Mari Järvisen. Keskustelussa käydään läpi kokemuksia kasvuyritysten haasteista ja opeista, joita Mari ja Jukka ovat saaneet työskennellessään erilaisten työyhteisöjen kanssa.     Voit kuunnella Kasvuyrityksen hyvinvoinnin ja johtamisen […]

Yksi Hyvinvointi #040: Toimitusjohtajan onnistuminen ja hyvinvointi, Vikki Noreila

Yksi Hyvinvointi #040: Toimitusjohtajan onnistuminen ja hyvinvointi, Vikki Noreila toimitusjohtaja Vikki Noreila

Vuorossa toivottu CEO-special. Millaisia haasteita toimitusjohtajat kokevat arjessaan, mistä he ammentavat draivinsa, miten toimitusjohtajat menestyvät ja miten toimitusjohtajat pitävät hyvinvoinnistaan huolta? Studiossa Liftedin toimitusjohtajan Taneli Rantalan seurana kokenut toimitusjohtajien valmentaja Vikki Noreila, joka on valmentanut kymmeniä toimitusjohtajia kohti parempia tuloksia ja hyvinvointia. Vikki herättelee oivalluttavilla ajatuksillaan ja vinkeillään niin toimareita kuin myös heidän kanssaan työskenteleviä. […]