Burn out -testi: Tunnista työuupumuksen merkit ajoissa!

Työuupumus tai burn out on vakava tila, jota ei sovi sivuuttaa olankohautuksella. Toipuminen voi viedä pitkiäkin aikoja, ja tilanteen kanssa voi tuntea olevansa hyvin yksin. Burn out -testi on nopea tarkistuslista, joka voi auttaa sinua analysoimaan ja pohtimaan kokonaisvaltaisen hyvinvointisi tilaa ja selvittämään, kärsitkö työuupumuksen oireista.

Työssä jaksaminen on aihe, josta on puhuttu paljon viime aikoina etenkin mediassa. Kenen vastuulla on huolehtia työntekijän työssä jaksamisesta? Entä miten burn outia voisi ennaltaehkäistä?

Olemme viimeisen parin vuoden aikana huomanneet, että burn out on puhuttua yleisempi ongelma työikäisten keskuudessa. Jopa mediassa keskustellaan siitä, miksi etenkin nuoret työntekijät kohtaavat työuupumusta uransa alkumetreillä. Valmennustyössämme olemme saaneet huomata, kuinka omia uupumuksen oireita saatetaan usein vähätellä ja aiheesta puhumista vältellä työkavereiden ja esimiehen reaktioiden pelossa. Burn out -oireet on kuitenkin aina otettava vakavasti, eikä niitä tule sivuuttaa omassa arjessaan.

Epäiletkö, että sinulla on arjessasi työuupumuksen merkkejä? Laadimme burn out -testin, eli tarkistuslistan, jonka avulla voit selvittää sopivatko kokemasi oireet työuupumuksen hälytysmerkkeihin.

Muistathan kuitenkin, että jos epäilet työssä jaksamistasi tai luulet, ettet ole kaukana burn outista, on aiheesta tärkeää keskustella lääkärin sekä oman esimiehen kanssa.

Burn out -testi: tunnistatko alla olevat oireet arjessasi?

Fyysiset oireet

  • Kärsin kroonisista pääkivuista
  • Minulla on säännöllisiä suolisto-ongelmia
  • Minulla on jatkuvasti lihaskireyttä
  • Minulla on stressivatsa
  • Koen usein hengenahdistusta tai puristavaa tunnetta rinnassa
  • Olen huomannut viime aikoinani kokevani ruokahaluttomuutta
  • Tunnen olevani jatkuvasti uupunut, vaikka nukkuisinkin hyvin
  • Minun on vaikea nukahtaa, vaikka koenkin olevani väsynyt

Henkiset oireet

  • Koen ahdistuneisuutta
  • Tunnen olevani masentunut
  • Tunnen olevani vihaisempi ja/tai lyhythermoisempi kuin normaalisti
  • Välttelen sosiaalisia tilanteita ja kohtaamisia
  • Ajattelen asioista negatiivisemmin kuin aiemmin

Mikäli useampi näistä sopii omiin tuntemuksiisi tai toteutuu kohdallasi, on syytä miettiä, olisiko aika keskustella aiheesta lääkärin ja esimiehen kanssa ja muuttaa omia työskentelytapoja tai työnkuvaa. Kun oireet tunnistaa ajoissa, voi burn outin vielä ennaltaehkäistä.

Huomioithan, että testi on tarkoitettu vain nopeaksi tarkistuslistaksi, jonka avulla voit tulla tietoisemmaksi siitä, missä tilassa oma hyvinvointisi ja siihen linkittyvä työhyvinvointisi on. Pelkkä tietämys asiasta ei kuitenkaan vielä riitä muuttamaan tilannetta, vaan asiat täytyy viedä käytäntöön. Mieti siis, miten voit muuttaa omaa palautumistasi tai työympäristöäsi parempaan suuntaan.

Burn out -testin tulokset olivat hälyttäviä – mitä sitten?

Joudumme monesti painottamaan sitä, ettei ole häpeä tuntea uupumuksen tunnetta töissä. Kovinkin bisnesnainen tai -mies uupuu, ja parhainkin uraohjus voi väsyä. Monesti ajatus omasta uupumisesta voi tuntua pahemmalta kuin mitä aiheen käsittely esimiehen kanssa todellisuudessa olisi. Aiheesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa, jonka kanssa voit reflektoida, mikä tapahtumaan johti ja miten sen voisi tulevaisuudessa ennakoida.

Nämä kysymykset olemme jakaneet heidän kanssaan, jotka burn outista parhaimmillaan toipuvat:

  1. Milloin viimeksi pidit lomaa? Entä milloin pidit vapaapäiviä?
  2. Toitko töitä jatkuvasti kotiin? Pyörivätkö työasiat mielessäsi myös vapaa-ajalla?
  3. Jos ajauduit ylikuntoon tai kroppasi joutui kovan kuormituksen väsyttämäksi, milloin viimeksi pidit lepopäiviä ja palauduit kunnolla?

Kysymyksiä kannattaa reflektoida huolella. Ota aikaa ja pohdi, milloin viimeksi olet oikeasti antanut itsellesi aikaa palautua. Milloin olet ottanut vapaata ja antanut sekä kehon että mielen levätä?

Kuten huomaat, yllä olevista kysymyksistä jokainen liittyy siihen, kuinka hyvin palaudut. Olemme kirjoittaneet parhaimpia palautumisvinkkejämme blogiimme, joten seuraavista artikkeleista voi olla sinulle apua:

Stressin oireet ovat usein huomaamattomia – näin opit tunnistamaan vaivan

Työn ja vapaa-ajan erottaminen – unohda tasapaino!

Väsymys on yleinen vaiva – mistä apua uupuneeseen olotilaan?

Toivottavasti testi auttoi sinua tiedostamaan mahdollisia haasteita omassa hyvinvoinnissa ja palautumisessa. Muista, että jokainen meistä kohtaa haastavampia aikoja elämässään, ja muutos on aina mahdollista. Jo pienetkin askeleet kohti parempaa oloa voivat tuntua merkittäviltä.

Uusimmat sisällöt:

Asiakastarinat

CASE FiMVO: Hyvin toimivasta tiimistä huipputiimiksi pitkäjänteisellä valmennuksella

Pitkäjänteinen tiimivalmennus ja coaching tukevat tiimidynamiikkaa, yhteistyötä ja valmiuksia toimia haastavissakin tilanteissa

Lue
Liftcast #30

Liftcast #31: Johtaminen nyt ja tulevaisuudessa │ Alf Rehn

Alf Rehn jakaa näkemyksensä johtamisesta nyt ja tulevaisuudessa. Pöydällä mm. armollisuus, yksinäisyys, nöyryys & AI johtamisessa.

Asiakastarinat

Case Mikkelin kaupunki: Kehityskeskusteluvalmennus auttaa työyhteisöä onnistumaan

Mikkelin kehityskeskusteluvalmennuksen avulla pyrittiin kehittämään edellytyksiä onnistua työssä. Korkeat tavoitteet saavutettiin!

Lue
Liftcast #30

Liftcast #30: Toimitusjohtajan teesit onnistumiseen │ Julius Manni

Liftcastissa käsitellään tällä kertaa toimitusjohtajuutta ja toimitusjohtajana onnistumista Vincitin tj Julius Mannin kanssa.

Liftcast #29

Liftcast #29: Valmentava johtaminen esihenkilön työkaluna │ Karoliina Hiekkanen

Valmentava johtaminen puhuttaa, mutta miten sitä tulisi hyödyntää oikein? Liftcast-podcastin studiossa Karoliina Hiekkanen.