Asiakastarinat

Tiedote: Lifted ja Hollolan kunta yhteistyöhön Hybridityöllä Hyvinvointia -hankkeessa

Lifted ja Hollolan kunta ovat aloittaneet yhteistyön monipaikkaisen työn kehittämiseksi Hollolan kunnassa.

Hollolan kunnassa mennään kohti uusia työn tekemisen ja johtamisen malleja.”Emme halua hukata monipaikkaisen työn tekemisestä saatuja hyviä kokemuksia”, kommentoi henkilöstöpäällikkö Minna Hutko.

Tämän mahdollistamiseksi käynnistettiin Hybridityöllä hyvinvointia -hanke, jonka tavoitteena on yhdessä henkilöstön kanssa luoda ja vahvistaa monipaikkaisen työn tekemisen ja johtamisen rakenteita. Järjestämme vuoden 2022 aikana kolmiosaisen valmennuskokonaisuuden, jonka aikana kehitämme vuorovaikutusta, tiimityötä, itsensä johtamista ja hyvinvointia. Lisäksi valmennamme esihenkilöitä hybridityön johtamiseen.

“Tiimit päättävät itse omista työ- ja tavoitelähtöisistä työskentelytavoistaan. Uuden oppimista tämä edellyttää monin tavoin, esim. virtuaaliseen vuorovaikutukseen, yhteisöllisyyden kokemukseen, tulee panostaa. Olemme innoissamme tästä hankkeesta, jossa pääsemme yhteistyössä luomaan monimuotoisia työn tekemisen tapoja”, kertoo Minna Hutko.

Uudet työskentelytavat koskettavat Hollolassa noin 100 henkilöä, jotka työnsä luonteen puolesta voivat työskennellä etänä. Hankkeessa luotavat toimintamallit ja kokemukset muutoksesta ovat myös muiden kuntien hyödynnettävissä. Keva tukee hanketta työelämän kehittämisrahalla.

Liftedin toimitusjohtaja Taneli Rantala kommentoi alkavaa yhteistyötä – “On hienoa päästä starttaamaan yhteistyö Hollolan kunnan kanssa! On esimerkillistä, että he ovat valmiita astumaan askeleen kohti parempaa tulevaisuutta varmistamalla, että monipaikkainen työ toimii optimaalisesti. Nyt on juuri oikea aika panostaa siihen! Projektin laajuus myös kertoo, että projekti on heille tärkeä. Kokemuksemme perusteella voimme sanoa, että tie vaikuttaville toimenpiteille on tässä projektissa rakennettu lujalle alustalle. Kokenut asiantuntijatiimimme lähtee rakentamaan tästäkin organisaatiosta entistä vahvempaa innoissaan!”

Hankkeen valmennukset järjestetään vuoden 2022 aikana, ja hankkeen kokemuksista sekä tuloksista viestitään yhteistyössä Hollolan kunnan kanssa valmennuksen päätyttyä.

Lisätiedot:
Taneli Rantala, toimitusjohtaja, Lifted, 050 549 8623taneli@lifted.fi

Lue myös:

Asiakastarinat

Case Hollolan kunta – Hybridityöllä hyvinvointia -hanke

Hybridityöllä hyvinvointia -hankkeella saavutettiin mittava toimintakulttuurin muutos hybridityöskentelyyn.

Lue

Näin organisaatiosi valmistautuu hybridityöhön | TOP6-vinkit

Lue
Johtaminen

Tuoretta tutkimustietoa työhyvinvoinnista hybridityössä

Lue
Podcast

Yksi Hyvinvointi #047: Hybridityö tulee! Oletko valmis?

Lue

Uusimmat sisällöt:

Johtaminen

Tekoälyn hyödyntäminen on johtamiskysymys – miten toimia AI-ajan esihenkilönä?

AI muuttaa esihenkilötyötä ja vaatii uudenlaista muutoskyvykkyyttä sekä ihmisten johtamisen taitoja. Tutustu keskeisimpiin taitoihin.

Lue
Liftcast #67

Liftcast #67: Johtajana kasvamisen polku │ Sari Venäläinen

Sari Venäläinen kertoo johtajaksi kasvamisesta ja rohkeudesta sekä siitä, miten yrityskulttuuri ja muuttuva työelämä haastavat johtajaa kehittymään.

Johtaminen

Modernin esihenkilön kyvykkyydet punnitaan arjen johtamisteoissa 

Moderni esihenkilö on suunnan näyttäjä, mahdollistaja ja valmentaja. Tutustu modernin esihenkilötyön tärkeimpiin kyvykkyyksiin.

Lue
Asiakastarinat

Case KSS Energia: Johtamisen uudistaminen strategialähtöisesti

KSS Energian johtamista kehitettiin määrittelemällä yhteisiä johtamisperiaatteita, uudistamalla johtamisjärjestelmää ja vahvistamalla johtoryhmätyöskentelyä.

Lue
Johtaminen

Toimitusjohtajien perspektiivi Suuren Johtoryhmätutkimuksen tuloksiin -tallenne

Taneli Rantala keskustelee Heidi Stirkkisen ja Mikael Rautasen kanssa johtoryhmätyöstä, tutkimuksen kiinnostavimmista havainnoista ja johtoryhmien kehityspotentiaalista.

Lue