johtaminen

Valmentava johtaminen

qvik lifted
qvik lifted

Valmentava johtajuus tukee onnistumista ja lisää hyvinvointia  

Valmentava johtaja johtaa itseään ja muita tavoitteenaan potentiaalin tunnistaminen ja hyödyntäminen, motivointi, kannustaminen, tuki, myötätunto ja hyvinvoinnista huolehtiminen.

Valmentava johtaminen on sopivin johtamisen tyyli organisaatioille, joissa tuetaan vastuunottoa ja itseohjautuvuutta.

Valmentava johtaminen
Valmentava johtaminen
Liftedin valmennuksessa
Liftedin valmennuksessa

Valmentavalla johtamisella saavutetaan seuraavia hyötyjä:

Tuetaan koko henkilöstöä kehittymään ja kasvamaan omissa tehtävissään sekä kantamaan vastuuta omasta roolistaan

Vapautetaan esihenkilöä alati kasvavasta työkuormasta ja tiimiläistensä työn tekemisestä ja vähennetään (tai jopa poistetaan) turhaa mikromanageerausta

Edistetään työntekijöiden autonomian tunnetta, joka on yksi tärkeimmistä työhyvinvoinnin lähteistä

Tuetaan koko organisaatiossa kasvavaa sparraamisen ja parempien tulosten tavoittelun kulttuuria

Tuetaan onnistumista ja edistetään työyhteisön ja yksilöiden hyvinvointia

Vahvistetaan tiimin valmiuksia yhdessäohjautuvuuteen

Coaching-taidot ovat valmentavan johtajuuden ydintaidot

Valmentavaan johtamiseen siirtyminen tarkoittaa käytännössä seuraavanlaisia muutoksia johtamisessa:

Johtamistyylin muutos: käskevästä ylhäältä alaspäin ohjautuvuudesta keskustelevaksi, kannustavaksi, tukevaksi, valtuuttavaksi, luottavaiseksi ja myötätuntoiseksi.

Ajankäytön muutos: kokouksista ja raporteista ihmisten kanssa työskentelyyn, ennakointiin, ratkaisujen kehittämiseen ja ongelmien ratkaisuun

Vuorovaikutustyylin muutos: kertovasta ja esittävästä kysyvään ja kuuntelevaan, sekä rakentavaan haastamiseen ja myötätunnon osoittamiseen

Fokuksen muutos: asioista ihmisiin

Vaikuttamisen muutos: positiivinen vaikuttaminen oman organisaation ihmisiin, asiakkaisiin ja eri sidosryhmiin

Lataa Valmentavan johtamisen oppaamme!

Erittäin suosittu Valmentavan johtamisen -opas auttaa sinua omaksumaan menestyvän johtajan tärkeän työkalun ja taidon: valmentavan otteen johtamisessa. Käytännönläheinen opas tarjoaa heti käyttöön otettavia työkaluja ja malleja, joiden avulla voit kehittää omaa johtamistasi sekä organisaatiosi johtamista. Mukana myös inspiroivia esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat omaksuneet valmentavan johtamisen osaksi johtamistapaansa.

valmentava johtaminen handbook
valmentava johtaminen handbook

Valmentavan johtamisen valmennukseen sisältyy:

Perehtyminen valmentavaan johtamiseen

Luottamuksen ja läsnäolon rakentaminen

Aktiivinen kuuntelu

Toimiva kommunikaatio

Kysymysten ja oivalluttamisen voima

Valmentavien keskustelujen mallit

Kasvun ja oppimisen tukeminen valmentamisen avulla

Coachingin sudenkuopat

Coaching tiimityön kehittämisessä

Esimerkki valmentavan johtamisen valmennusohjelmastamme

Kyseinen kuva on case-esimerkki – kokonaisuudet räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti yksilöllisesti.

valmentavan johtamisen valmennusohjelma
valmentavan johtamisen valmennusohjelma

Saumaton Valmentavan johtamisen valmennuskokonaisuus suunnitellaan kansanne tilanteeseenne sopivasti hyödyntäen tehokkaaksi todettuja toimintatapojamme ja työkalujamme

Osallistavat workshopit ja luennot

Yhteisissä workshopeissa ja luennoilla luomme yhteisymmärrystä valmentavan johtamisen ydinasioista, inspiroimme muutokseen ja kehitämme taitoja innostavasti ja konkreettisesti. Työskentelytapa on vuorovaikutteinen. Tapahtumia toteutetaan sekä etänä että livenä, suomeksi ja englanniksi.

Yksilö-coaching

Kokeneet valmentajat auttavat esihenkilöitä yksilöllisesti. Coachingissa pureudutaan syvemmälle esihenkilötyön haasteisiin ja mahdollisuuksiin sekä henkilökohtaiseen kehittymiseen. Coaching tukee erinomaisesti pitkäjänteistä esihenkilötyön kehittämistä ja yksilöllisten haasteiden voittamista. Valmennettava saa ammattivalmentajalta erinomaista esimerkkiä oman valmentavan otteensa kehittämiseen.

Analyysit itsetuntemuksen kehittämiseksi

Hyödynnämme luotettaviksi todettuja analyysimenetelmiä, kuten Workplace Big 5-, 360-, DISC- ja Peili-tutkimuksia persoonallisuuden ja käyttäytymisen ymmärtämiseksi ja itsetuntemuksen parantamiseksi. Menetelmät auttava esihenkilöitä motivoitumaan aiheeseen ja kehittymään johtajana. 

Välitehtävät ja käytännön harjoitukset

Uusien tietojen ja taitojen siirtymistä käytäntöön harjoitellaan ohjatusti yhteisten tilaisuuksien väliaikana halutun muutoksen aikaansaamiseksi. Käytännöstä saatuja kokemuksia reflektoidaan sekä omatoimisesti että yhteisesti.

Dokumentoidut johtamisen periaatteet ja ohjeet

Pitkäjänteisiä tuloksia voidaan vahvistaa yhteisiä toimintatapoja määrittelemällä ja päivittämällä. Tavoiteltua kulttuuria ja johtamismallia kuvataan yhdessä laadituilla johtamisen periaatteilla ja johtamislupauksilla. Yhdessä tiedostettua ja viestittyä johtamisen kulttuuria on helpompi kehittää ja toteuttaa.

Oppaat ja työkirjat

Tarvittaessa johtamismallit, esihenkilön toimintaohjeet tai työyhteisön tavoitekulttuuria tukevat kuvaukset ja tarinat voidaan koota oppaiksi. Työkirjoja hyödynnetään esimerkiksi henkilökohtaisen kehittymisen suunnittelu- ja seurantavälineinä sekä apuna reflektoinnissa.

Ryhmä-coaching ja case-klinikat

Ryhmäcoachingissa ja case-klinikoissa voidaan käsitellä haasteellisia, ajankohtaisia tai muutoin keskeisiä työelämän ja työyhteisön asioita ryhmän vetäjän ohjauksessa. Osallistujat tukevat toisiaan ja vahvistavat työyhteisön tärkeää vertaistukiverkostoa. Kokenut fasilitoija ohjaa työskentelyä kohti ratkaisua.

Tutkimukset ja vaikuttavuusmittaukset

Hyödynnämme kyselyitä, haastatteluita ja muita tutkimusmenetelmiä valmennusten tukena. Vaikuttavuutta mitataan ja tehostetaan liiketoiminnan lähtökohtiin ja valmennuksen tavoitteisiin perustuvilla tutkimuksilla ja mittareilla.

Virtuaalinen oppimisympäristö

Virtuaalisessa oppimisympäristössä tieto, tuki ja inspiraatio ovat saatavilla silloin, kun niille on tarvetta ja aikaa. Valmentajat ovat käytettävissä interaktiivisessa valmennuksessa. Oppimisympäristö kokoaa valmennuskokonaisuuden yhteen.

Kenelle valmentavan johtamisen valmennus sopii:

Työyhteisöille ja tiimiorganisaatioille, joissa halutaan tukea itseohjautuvaa työskentelytapaa

Kehittyville, kasvaville ja uudistuville yrityksille, joissa on tavoitteena edistää yhteistyötä, vuorovaikutusta ja innovointia

Organisaatioille, joissa halutaan yhtenäistää johtamista ja parantaa johtamisen laatua

Työyhteisöille, joissa halutaan siirtää johtamisen painopistettä asiajohtamisesta ihmisten johtamiseen

Lifted kumppaninasi valmentavan johtamisen kehittämisessä

Lifted on tukenut lukuisia organisaatioita valmentavan johtamisen periaatteiden ja taitojen kehittämisessä. Valmennus- ja kehitysohjelmat suunnitellaan aina organisaation tavoitteita ja toimintaa tukeviksi perehtymällä ensin perusteellisesti johtamisen ja esihenkilötyön nykytilanteeseen ja määrittelemällä yhteisesti kehitystavoitteet. 

Mikäli organisaatiossanne harkitaan valmentavan johtamisen mallin laajempaa hyödyntämistä, kannattaa kehitystyö aloittaa johtamisen nykytilan arvioinnilla. Nykytilan kartoitus antaa tarkempaa tietoa johtamisen vahvuuksista ja kehityskohteista sekä yleisesti että suhteessa valmentavaan johtamiseen. Samalla voidaan arvioida valmentavan johtamisen mallin yhteensopivuutta organisaation strategiaan, arvoihin ja organisaatiokulttuuriin. Kehitysaskeleet voidaan näin ollen suunnitella huomioiden tarvittavien muutosten suuruus ja vaatimukset sekä organisaation kyvykkyys omaksua valmentavan johtamisen toimintatapoja. 

Usein valmentavan johtamisen laaja-alaisempi omaksuminen edellyttää myös muutoksia ylimmän johdon toimintatavoissa, alkaen johtoryhmätyöskentelystä. Johtoryhmä näyttää esimerkkiä omalla toiminnallaan ja siksi on tärkeää, että johto on etulinjassa omaksumassa valmentavan johtamisen periaatteita.

Olemme kehittäneet valmentavaa johtamista muun muassa seuraavissa organisaatioissa:

CASE: Abo Wind

Valmentavan johtamisen kehittäminen ja valmennusohjelma

Meillä esihenkilöä on helppo lähestyä haastavienkin tilanteiden kanssa. Valmiiden ratkaisuiden sijaan autetaan tiimiläisiä itse löytämään ratkaisuja arjen tilanteisiin. Valmentava johtaminen tarjoaa kehityspolkuja ja antaa eväitä ihmisten osaamisen kehittymiselle työn arjessa. Käytännönläheiset menetelmät, kuten GROW-malli, ovat hyviä, sillä niitä voidaan soveltaa välittömästi esihenkilön arjessa.

Liftedin valmentaja on ollut esihenkilöiden kanssa jämäkkä, mutta samaan aikaan ymmärtäväinen. Kaikki on saatu mukaan keskustelemaan, mikä on ollut erityisen tärkeää esihenkilötyön kehittämisessä. On myös hyvä, että Liftedillä on useita valmentajia, jolloin voidaan hyödyntää tarpeen mukaan erilaisia valmentajia.

Lue lisää yhteistyöstämme

Sanna Havukainen

Henkilöstöjohtaja

Abo Wind

CASE: Fluido
Johtamisen kehittäminen

Valmennus ei ollut pelkkiä luentoja, joissa istutaan passiivisesti ja kuunnellaan hetki, vaan ne tarjosivat aidosti konkreettisia työkaluja omaan työhön, jotka on meillä otettu jo useassa yhteydessä käyttöön arjessa. Olen tykännyt siitä työkalujen, toimintamallien ja ryhmätöiden tuomasta konkretiasta, että ei ole vain pelkkää teoriaa.

Liftedillä ymmärrettiin hyvin mitä meillä kaivataan ja mitä me haetaan – yhteistyö on aina pelannut tosi hyvin. Selvitetään aina aito tarve ja mitä ihmiset haluavat. Lifted tarjoaa myös tuen valmennuksen läpivientiin, mikä on erityisen hyvä kun on itsellä hektinen arki. Ei tultu vain valmiin paketin kanssa että tässä tämä, vaan aidosti toimittiin kumppanina, mukautuen meidän tarpeisiin.

Lue lisää yhteistyöstämme

Pauliina Löytty

Head of People & Culture

Fluido

CASE: Turku Energia

Johtamislupauksien luominen ja käyttöönotto koko konsernissa

Johtamislupausten pohdinta eri kokoonpanoissa, useammassa tilaisuudessa ja erilaisten välitöiden avulla edesauttoi johtamislupausten täsmentymistä nimenomaan Turku Energian strategiaa, arvoja ja tavoiteltua yhteistä johtamismallia tukevaksi. ”Johdon sitoutuminen, osaava yhteistyökumppani ja esihenkilöiden innostunut osallistuminen johtamislupausten määrittelyyn olivat keskeisiä onnistumiselle.”

Lue lisää yhteistyöstämme

Turku Energia Lifted yhteistyö

Tiina Aho

Henkilöstöjohtaja

Turku Energia

CASE: Salo
Valmentavan johtamisen valmennus

Valitsimme Liftedin, koska heillä oli valmiiksi osaamista työelämän laadun menetelmästä ja siihen liittyvästä organisaatioiden kehittämistyöstä. Lisäksi Liftedin porukka on innostava ja heistä huokui ammattitaito. Liftedin fokus ja asiantuntemus oli kaikin tavoin vakuuttavaa, ja antoi hyvän tuen oman organisaation kehitysaskelille.

Valmennus suunniteltiin huolellisesti ja tarpeemme otettiin hyvin huomioon. Myös loppukeskustelu, jossa kävimme onnistumiset ja kehittymisen paikat tulevaisuudessa, oli erinomainen

Lue lisää yhteistyöstämme

Janne Hyvärinen

Kehityspäällikkö

Salon kaupunki

CASE: Metsähallitus
Johtamisen ja tiimityön kehittäminen

Liftediä suositeltiin meille, ja olemme yhteistyömme pohjalta itsekin suositelleet Liftediä jo useille muille. Se kokonaispaketti jonka Lifted meille tarjosi vastasi kaikilta osin sitä mitä tarvitsimme, ja optioita oli käytettävissämme vielä paljon enemmänkin kuin osasimme pyytää.

Koko työyhteisömme hyötyi valmennuksesta kovasti – saimme Liftedin avulla tietynlaisen hyvän pöllyytyksen ja ajatusten herättelyn omien toimintatapojemme suhteen, kerrytimme osaamista, sekä konkretisoimme oman toimintamme ydinpiirteet ja keskeisimmät kehityssuunnat.

Yhteistyömme tulee varmasti jatkumaan tulevaisuudessa!

Lue lisää yhteistyöstämme

Joel Erkkonen

Kehityspäällikkö

Metsähallitus

metsähallitus lifted

Kiinnostuitko?

Täytä alla oleva lomake ja me olemme yhteydessä sinuun jo tänään!

Halutessasi voit ottaa yhteyttä myös puhelimitse tai varata vapaan ajan suoraan kalenterista. Yhteystiedot löydät lomakkeen alapuolelta.

Ota yhteyttä:

Jukka Joutsiniemi
Co-founder
Työyhteisöjen kehittäjä

+358 44 271 1487

Tai varaa aika suoraan kalenteristani
ilmaiselle sparraukselle tästä