Rovio Entertainment on kansainvälinen mobiilipeliyhtiö, jonka missiona on craft joy, eli luoda iloa ja merkityksellisiä kokemuksia pelaajille ympäri maailman. Luovassa ja nopeasti muuttuvassa ympäristössä johtamisella on suuri merkitys siinä, miten yhteistyö toimii ja miten ihmiset onnistuvat työssään.
Organisaation laajennuttua yhä kansainvälisemmäksi ja monipaikkaisemmaksi Roviolla haluttiin varmistaa, että esihenkilöillä ja erilaisissa lead-rooleissa toimivilla olisi yhteinen perusta ihmisten johtamiseen. Yhdessä lähdimme rakentamaan kokonaisuutta, joka tukisi arjen johtamistyötä käytännönläheisesti ja pitkäjänteisesti.

Luovassa organisaatiossa johtaminen rakentuu arjen kohtaamisissa
Rovion toimintaympäristössä johtaminen rakentuu monessa suunnassa yhtä aikaa. Jokaisella pelillä on oma organisaationsa, mutta samalla moni rooli toimii yli tiimi-, peli- ja maarajojen.
Esihenkilöt ja game leadit johtavat työtä ympäristössä, jossa tavoitteita tulee useista eri suunnista. Usein he toimivat itsekin vahvasti asiantuntija- ja luovassa työssä, jolloin johtaminen on tärkeä osa jokapäiväistä yhteistyötä, päätöksentekoa ja vuorovaikutusta.
Valmennuksen keskiöön nostettiin tilanteet, joita esihenkilöt kohtaavat päivittäin, eli palautteenanto, haastavat keskustelut ja suunnan pitäminen jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä. Tärkeää oli myös yhteistyön rakentaminen esihenkilöiden kesken.

Flock Leader rakennettiin tukemaan Rovion omaa tapaa johtaa
Valmennuskokonaisuus sai nimekseen Flock Leader. Nimi syntyi yhdessä Rovion kanssa ja kuvasi ajatusta siitä, että johtaminen ei ole yksilösuoritus, vaan tapa saada koko parvi toimimaan yhdessä.
Ohjelma suunnattiin sekä esihenkilöille että game leadership -rooleissa toimiville henkilöille, jotka johtavat projekteja, yhteistyötä ja kokonaisuuksia myös ilman suoria alaisia. Valmennuksen alkuvaiheessa painopiste oli erityisesti uusien esihenkilöiden tukemisessa ja yhteisen johtamistavan rakentamisessa heti roolin alusta lähtien.
Toteutimme valmennukset pienryhmissä, jotta keskustelulle ja vertaistuelle jäi aidosti tilaa. Mukana oli yhteensä noin sata osallistujaa Suomesta, Ruotsista ja eri puolilta Eurooppaa.
Kokonaisuus rakentui persoonallisuusprofiilin laatimisesta ja hyödyntämisestä johtamisroolissa, livepäivistä, etävalmennuksista, välitehtävistä ja vertaisparrauksesta. Lisäksi johtajilla oli mahdollisuus henkilökohtaiseen coachingiin on demand -periaatteella osallistujan omien tarpeiden mukaan. Coaching tarjosi tilan pysähtyä oman johtajuuden äärelle kiireisen arjen keskellä sekä käsitellä konkreettisia tilanteita luottamuksellisesti. Samalla se auttoi tunnistamaan omia kehityskohteita ja kokeilemaan uusia toimintatapoja turvallisessa ympäristössä.

Yhteinen kieli teki yhteistyöstä sujuvampaa
Yksi valmennuksen keskeisistä teemoista oli itsetuntemus ja oman johtamistyylin tunnistaminen. Tässä tärkeäksi työkaluksi nousi WorkPlace Big Five, jonka avulla pystytään tunnistamaan paremmin sekä yksilön sekä tiimin luontaisia toimintatapoja.
Persoonaprofiilit auttoivat sanoittamaan erilaisia tapoja toimia, viestiä ja tehdä yhteistyötä. Kansainvälisessä ja monimuotoisessa organisaatiossa tämä toi yhteisiin keskusteluihin paljon selkeyttä.
“WorkPlace Big Five auttoi sanoittamaan omaa johtamistyyliä ja ymmärtämään tiimin erilaisuutta. Arjessa harvemmin ehtii reflektoida omaa johtamistaan sillä syvyydellä, ja siitä tuli tosi paljon kiitosta”, Vilja kiteyttää.
Kun ymmärrys omista ja muiden toimintatavoista kasvoi, myös yhteistyö helpottui. Keskusteluista tuli selkeämpiä, palautteen antaminen luontevampaa ja vaikeisiin tilanteisiin tarttuminen rohkeampaa.
Samalla syntyi yhteinen kieli johtamiseen. Se näkyi sekä esihenkilöiden arjessa että siinä, miten eri tiimien välillä tehtiin yhteistyötä. Esihenkilöiden yhteistyö ja vertaistuki vahvistui ja osallistujat saivat paljon uusia kontakteja organisaation sisällä.

Rohkeus haastavien keskustelujen käymiseen kasvoi
Valmennuksen suurimmat vaikutukset näkyvät käytännön johtamistyössä. Osallistujat kokevat saaneensa lisää varmuutta haastaviin keskusteluihin ja tilanteisiin, joissa täytyy asettaa rajoja tai puuttua asioihin ajoissa. Myös kehityskeskustelut ja 1:1-keskustelut selkeytyivät.
Käytännönläheisyyttä puolestaan vahvisti erityisesti se, että osallistujat käsittelivät valmennuksissa omia todellisia tilanteitaan. Näin opit siirtyivät suoraan osaksi arkea.
“Valmennuksissa tuli paljon tilanteita, joihin pystyi samaistumaan heti omassa työssään. Se teki keskusteluista todella käytännönläheisiä”, Vilja toteaa.
Kohti syvempää johtajuutta yhdessä oppien
Yhteisen johtamisen suunnan vahvistuttua huomio siirtyy kehittämisen seuraavaan vaiheeseen. Tavoitteena on tukea myös kokeneempia esihenkilöitä ja vahvistaa johtamistaitoja, sillä hyvä johtaminen rakentuu jatkuvasti uusissa tilanteissa ja kasvun vaiheissa. Roviolle johtamisen kehittäminen on pysyvä osa tapaa rakentaa kulttuuria, yhteistyötä ja menestystä.

Tarvitsetteko asiantuntevaa kumppania kasvuun, muutokseen tai haastavaan tilanteeseen? Sparrailemme mielellämme kanssanne. Ota yhteyttä Jukkaan, niin jutellaan lisää!
Jukka Joutsiniemi
Leadership & Org. Development Advisor
Founding Partner
Tai varaa aika suoraan kalenteristani
ilmaiselle sparraukselle tästä